kysymys äideille:

Kuinka moni teistä lapsen / lapsia omaavan naisista voisi kuvitella ihastuvansa mieheen, jolla olisi lapsia mutta heistä viis veisaisi tai hoitaisi vastuunsa tyyliin kerran kahdessa vuodessa jos silloinkaan? Seurustelumielessä, ottaisi mukaan arkeen ja lapsensa / lastensa esikuvaksi?

Onhan heitä, tiedän sen, mutta "äidin logiikalla" ajatellen on jotenkin "suotavampaa" lapsettoman naisen hairahtuvan sellaiseen mieheen kuin itselläänkin lapsia olevan. Itse en ehkä voisi katsoa sellaista "läpi sormien".
11889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En voisi ymmärtää miestä (tai naista), joka ei ole lastensa elämässä. Omalla lapsellani on sellainen tilanne, enkä ikinä voisi rakentaa elämää miehen kanssa, joka viis veisaa perheestään, lapsistaan. Hyi, kuvottaa sellaiset ihmiset ylipäänsäkin.
Ei lasta voi saattaa maailmaan ja jättää siihen. Ei lapsi pärjää yksin. Luojan kiitos on meitä vastuuntuntoisia vanhempia, jotka haluavat lastensa parasta ja toimivat sen mukaan.

Äänestä

voisin sellaisen miehen kanssa tai tiedän, etten voisi, jos hän ihan omasta tahdostaan tapaisi lapsiaan harvoin tai ei ollenkaan.
Jotenkin vaikealta tuntuisi ajatella miestä, joka on etävanhempikin. Jotenkin kai olisi tällaisella vaa'alla epätasapainoinen olo...

Äänestä

EN TAJUA, ANTEEKSI! T:Timppa!

Äänestä

sellaisen miehen motiivit. Ja ylipäätään arvostan miehessä velvollisuuden tuntoa ja omistaan välittämistä, joten eipä kriteerit täyttyisi.

Siis kiitos ei minulle sellaista miestä.

Äänestä

En voisi itsekään rakentaa minkäänlaista suhdetta sellaiseeen mieheen, joka vapaasta omasta tahdostaan olisi "hylännyt" lapsensa. Ei vaan mahtuisi arvomaailmaani. Itselläni oli eräs varsin lupaavalta vaikuttanut ihastuksen alku (olen eronnut ja yh), ennenkuin tämä mies kertoi että hänellä on lapsi josta ei ole kiinnostunut millään tavoin- eikä aio koskaan olla. Sen miehen arvo ja orastava mielenkiintoni lopahti sen siliän tien. Siitäkin huolimatta että oli muuten "täydellisen tuntuinen" ja tuli hyvin toimeen lapseni kanssa (tutustuimme tuttavilla).

Tuntuu järin kummalta että niitäkin lapsia omaavia naisia on jotka tällaiseen mieheen tykästyvät ja ottavat osaksi omaansa ja lapsensa / lastensa elämää. En vaan voi ymmärtää. Suhteen pitäisi kuitenkin perustua molemmin puoliseen kunnioitukseen ja kiintymykseen, ja miten niin selkärangatonta toimintaa voisi katsoa läpi sormien? Äidin logiikalla ajatellen. En voisi ikinä kuvitella arvostavani niin toiminutta miestä ja että ottaisin tämän tasaveroiseksi kumppaniksi saati laskisin lastenikin elämään.

Äänestä
  • Oma exäni on löytänyt näitä naisia yhden toisensa jälkeen - että kyllä meitäkin löytyy. Exälläni on 2 lasta minun kanssani(joita ei juuri näe ja joihin ei pidä yhteyttä), 2 toisen vaimonsa kanssa(jotka asuvat kilometrin päässä ja kulkevat itse isällään), 1 yhden kihlattunsa kanssa(jota lasta ei ole koskaan halunnut nähdä). Lisäksi hän on erojen ja lasten jälkeen asunut yhdessä - sen mitä minä tiedän - ainakin 5 naisen kanssa.
    Eli löytyy naisia, joille ei ole väliksi mikä on miehen suhde lapsiinsa!

    Äänestä

En itsekään hyväksyisi moista hylkäämistä, mutta asioilla on monta laitaa. Itse olen tapaillut miestä joka ei aikaisemmin halunnut minkäänlaisia lapsia elämäänsä, mutta minulla on ja nyt hän on jopa puhunut että voisi joskus tehdä lapsen minun kanssani. Hänellä sattui olemaan yhden illan juttu ennen seurusteluamme, ja kuuli juuri että toinen osapuoli olisi raskaana. Miehellä on petetty olo, ja hän ei missään tapauksessa halua lasta tämän ihmisen kanssa. Hän sanoo että ei aio millään tavoin osallistua lapsen elämään. Ymmärrän kyllä miestä sillä nainen oli väittänyt että ei voi tulla raskaakasi ja syövänsä pillereitä, ja mies ei itse voi tehdä asialle mitään. Toisaalta äiti puoli minussa sanoo että omaa lasta ei saisi hylätä sillä ei se ole lapsen syy, ja olen sanonutkin että se ei ole lapsen syytä että on tapahtunut näin. en oikein tiedä miten asia kehkeytyy, mutta käsitän kyllä sen että tälläisessäkin tapauksessa toinen osapuoli on ilman päätäntävaltaa, ja en ihmettele sitä että hän ei halua vastuuta asiasta. Silti äiti minussa sanoo että omaa lasta ei saisi hylätä, lapsella on oikeus molempiin vanhempiin.

Äänestä

Mä en huolisi miestä joka ei välitä lapsistaan.Ei kiitos.Noilla mun lapsilla kun on just sellanen isä joka ei paljoa pojistaan piittaa.Ärsyttää tollanen.Hittooko alkaa tekee niitä lapsia jos ei ole halukas niistä välittämään.

Se kertoo mielestäni miehestä tosi paljon negatiivisia asioita jos ei pidä lapsiinsa yhteyttä.

Äänestä
  • Lasteni isä ei ole välittänyt tavata poikiaan kuin satunnaisesti esitellä joillekin kavereilleen. Elareita ei ole myöskään koskaan maksanut.

    On päivän selvää että toista vastuutonta en enää katselisi, sen verran mielestäni lapset ovat syyttä joutuneet kärsimään. Lapsensa hylkääjät ovat laatunsa paljastaneet. Välttäkäämme heitä.

    Mutta myös naiset, sen verran sisaruutta teiltäkin että älkää ukkomiehiin koskeko vaikka ihastuisittekin sellaiseen. Sellaisen naisen laatu on myös paljastettu. Vaikka et miehen vaimoa tuntisikaan hän on nainen kuten sinäkin eikä ansaitse tulla petetyksi. Olenkin torjunut aika pinon miehiä 10 vuodessa-lapsensa hylänneitä ja ukkomiehiä kaikki. Huorissa käyneetkin hylkään jos vaan selville saan...

    Äänestä

saattaa olla olemassa; Yksinkertaisesti lapsen kanssa olosta ei tule mitään lähi-vanhemman toiminnan/vaatimusten takia/vuoksi. Silloin ehkä on yksinkertaisempaa jättää lapsen tapaamiset minimiin, ettei ex-puoliso pääsisi vedättämään.

Äänestä
  • kuitenkin.
    Luulenpa, että tuo on vain yksi käytetyimmistä tekosyistä mitä näihin tapauksiin tulee. Onhan se tietysti isälle itselleen helpompaa uskotella tollasta ja hakea sitä hyväksyntää teollensa (hylkäämiselle) sepittelemällä kaikenmaailman väriteltyjä satuja ja siirtämällä sitä vastuuta omasta toiminnastaan muille. Vähän niinkuin lapset hiekkalaatikolla, "en se minä ollut vaan toi".

    Voihan olla, että mies "kyllästyy" jos ei saa tahtoaan ja temppujaan läpi ihan miten sattuu ja lakkaa sitten pitämästä kokonaan yhteyttä, mutta viisas mies osaa käyttäytä niin ettei sellaisia tilanteita edes pääse syntymään. Aikuisten ihmisten pitäisi kyetä toimimaan vanhempina ollessaan ennenkaikkea epäitsekkäästi, mitä epäitsekästä on siinä että katoaa kuin tuhka tuuleen jos tielle sattuukin tulemaan mutkia matkaan. Ei mitään. Näillä lastensa hylkääjillä on pahoja puutteita nimenomaan arvomaailmassa ja epäitsekkyyden hallinnassa.

    En oikeasti usko että niin pahoja tilanteita olisi niin paljoa ettei lapsen paras voisi täyttyä siteellä molempiin vanhempiinsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


syntyjä syviä kirjoitti:

Kuinka moni teistä lapsen / lapsia omaavan naisista voisi kuvitella ihastuvansa mieheen, jolla olisi lapsia mutta heistä viis veisaisi tai hoitaisi vastuunsa tyyliin kerran kahdessa vuodessa jos silloinkaan? Seurustelumielessä, ottaisi mukaan arkeen ja lapsensa / lastensa esikuvaksi?

Onhan heitä, tiedän sen, mutta "äidin logiikalla" ajatellen on jotenkin "suotavampaa" lapsettoman naisen hairahtuvan sellaiseen mieheen kuin itselläänkin lapsia olevan. Itse en ehkä voisi katsoa sellaista "läpi sormien".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu