SB, Stranja

Terkut IHANASTA Sunny Beachiltä

Olin ensimmäistä kertaa SB ja olin lukenut kauhulla näitä viestejä täällä ja kyllä kaduttaa, että uskoin niihin.

Olin Deturin matkalla ja hotelli Strandjassa.
Tässä minun kokemukseni:

Lähtö oli torstaina klo 22.00, mutta matkalla kentälle tuli Deturilta soitto, että lento siirtyy aamuun klo.6.45..joten siis majoitus hotelli Kumuluksessa.
Siellä oli kyllä hyvät iltapalat seisovasta pöydästä oluen ja viinien kera ja aamiainen oli myös ok. Sitten tuli tieto, että lento lähteekin vasta klo 8.30...siinä vaiheessa meinasi jo usko loppua ja lomafiilis :-)
Onneksi päästiin matkaan ja lento oli ihanan lyhyt. Koneessa tarjottava ruoka oli todella surkeaa.Vain sämpylä,kinkku,juusto ja vettä.
Joten varautukaa siihen, ettei sillä ruualla lähde nälkä.myös tullessa oli sama "aamiainen".

No niin ja sitten päästiin jo Burgasin kentälle ja laukut tuli alle puolessa tunnissa hihnalle ja sitten ulos......missä ei näkynyt Deturin oppaita ,eikä linja-autoja!!! porukka oli jo tosi kypsä koko touhuun ja osa soitteli Suomen toimistoon ja kyseli mikä mättää. Jouduttiin odottaa tunnin oppaita (kuulemma informaatio katkos kentän ja oppaiden välillä)ja osa porukasta lähti taksilla hotelliin. no, viimein päästiin hotelliin 12,5 tuntia myöhässä alkuperäisestä aika taulusta.

Hotelli Strandja:
Oli positiivinen yllätys siihen verrattuna, mitä täällä kirjoiteltiin. Huone oli ihan ok, toisin vähän kulunut.Pieni jääkaappi ja televisio löytyi.Suihkuhuone oli kaakeloitu, siisti ja vettä tuli suihkusta lämpimänä!!Siivooja tuli aina siinä vähän ennen kymmentä ja olivat iloisia.Hotellissa oli useita siivoojia,joten ei kannata antaa tippiä tai viedä esim kahvia siinä toivossa, että olisi parempi palvelu.

Uima-allas oli myös ihan hieno.Olihan siellä muutamia irtonaisia laattoja, mutta ei mitään hengenvaarallisia ja ei siellä altaan reunoilla muutenkaan kannata lasten antaa juoksennella. Allas oli ihana ja iso ja matalassa altaassa oli laitettu pöytiä ja tuoleja altaaseen mihin aina mahtui ottaa aurinkoa,jos tuolit ol täynnä.
Saksalaisia hotelli täynnä,jotka veivät pyyhkeet jo aamulla altaalle ja varasivat tuolit.
Altaalla oli paljon lapsia joille oli kaikenlaista aktiviteettiä, toisin saksan kielellä.
Allasbaarin tarjoilija tytöt olivat ihan asiallisia, mutta olisivat saanneet olla vähän
iloisempia, myös vanhempi naisihminen respassa oli vähän nyrpeä.

Aamiainen oli hyvä,joten sieltä löytyi munakokkelia,nakkeja, mehua,juustoa,kinkkua,muroja,salaattia,hilloa, pullaa,kakkua,jugurttia.....
oltiin aamiaisella aina joskus klo 8.30-9.00 ,silloin löytyi vielä pöytiä.Syötiin kunnin aamiainen ja kaikkea ja vatsa voi hyvin.Ei ollut minkäänlaista pelkoa vatsataudista.
Seuraavalla kerralla oltetaan puolihoito 40 eurolla.

Lähipäivinä aulan viereen valmistuu sisä uima-allas ja kuntosali,jotka olivat lasisenän läpi katsottuna todella hienot.Harmi ettemme päässeet nauttimaan niistä.
Tallelokero maskoi muistaakseni 28 levaa, mutta ei sitäkään oli tarvinnut ottaa.
Meidän huone oli ekassa kerroksessa taka pihalle, jossa oli kulkukoiria parhaimillaan kahdeksan.Asuivat näköjään siellä,koska saksalaiset ruokkivat niitä parvekkeelta. Öisin koirat haukkuivat, joten se ei ollut hyvä juttu ja sitten ne ulostivat ihan parvekkeen alle.Myös haukkuivat heti,jos joku yritti mennä takapihalle.
Siitä kannattaa tehdä Deturin kyselyyn valitus, että koirat hävitettäisiin sieltä! itse sen teimme.

Hotelli sijaitsi hyvässä paikassa ja oli lyhyt matka rannalle ja rantakadulle. Mini juna kulki hotellin ohi,jolla pääsi lähemmän kukkaiskatua, mutta itse kävelimme siellä paljon.Hotellin vieressä oli lapsille tivoli, kummitusjuna, trapetishyppyä ja muuta kivaa.

Ravintoloita ja baareja on vieri vieren.sisäänheittäjiä oli, mutta olivat ihan ok.Ei sellaista meinikiä kun Turkissa.
Ruoka oli HALPAA ja JUOMAT myös.

RUOKAPAIKKOJA oli paljon, joten kannattaa kokeilla eri paikkoja.Kävimme suositussa Djannys baarissa syömässä ja täytyy sanoa, että jonottaminen,tungos ja kovaääninen musiikki ei oikein iskenyt kun halusi syödä ja nauttia ruuasta.
Yksi hyvä ruokapaikka oli rantakadulla,siinä missä on isot uunit ja siellä paistuu vartaassa possu ja kanat (nimi on unhoksissa,mutta palautuu jossain vaiheessa).Halpaa ja hyvää ruokaa. Suosittelen Psoska salaattia,tomaattikeittoa,Bulgarian pataa.Viinipullo maksoi 5 euroo.

BAAREISTA sen verran ,että niissä on Happy hour klo 20-24 ja useimmissa paikoissa saa kaksi yhden hinnalla,mutta ne ovat vaan ne tietyt paukut!
Itse pidimme rantakadulla olevasta AMIGOS baarista.esim. Tequila Sunrise maksoi 3,5 levaa(1,75e)eli sillä hinnalla sai kaksi sunriseä.
Kova meno,hyvää musaa ja baarimikot pitää hyvää fiilistä yllä.
Muutenkin baareissa juomat olivat halpoja, iso olut 1 leva ,teguila 1 leva.....

Diskoissa kävimme Orangessa ja Xl:ssä.....Nuorisopaikkoja, mutta hyvää musaa.....

takasin tullessa lentokentällä oli todella hiljaista ja lento oli myöhässä vaan 40 minuuttia,mutta suomeen saavuimme silti ajoissa.(lento kesti vaan 2h 40 min)
Kentällä oli nainen joka jakoi ilmaista vettä ja ulkoterassilla oli kiva ottaa vielä viimeiset auringon säteet ennen kotiin tuloa:


Senverran vielä, että sitä wc paperia on turha raahata sinne matkalle mukaan,sillä joka vessassa oli kyllä paperia.Wc olivat maksullisia(0,50),mutta sitä ei tarvi maksaa.Hyvä on muistaa, että joaisessa hotellissa siinä rantakadulla on aulassa vessat missä voi aina käydä, itse teimme niin.

Tässä oli vähän omia kokemuksia SB ja itse lähden sinne uudelleen kun vaan voin. Vaikka matka alkoikin ikävästi, ei paikka ollut huono. Rahaa kului todella vähän ,vaikka söimme,joimme ja ostimme tuliaisia.Itselläni meni vaan 150 euroa viikossa.


... kerron toki lisää kohteesta, jos joku haluaa ja voinhan aina lähetellä myös kuvia jos on tarvis :-)

Kaikille SB lähtijöille mukavaa ja lämmintä matkaa (lämpötila on siellä yli 30 astetta,illaksi pitkähihainen mukaan )
Terve maalaisjärki ja hyvä lomafiilis mukaan eikä saa nipottaa ,niin hyvä matka siitä tulee :-)
7569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Heipä hei!

Hotelli Strandja: samoja kokemuksia, ainoa että meillä oli huone toisessa kerroksessa ja toiseen suuntaan kuin sisäpihalle, rauhallinen ja kulkukoirista ei mitään tietoa siellä puolen.
Hotelli oli siis positiivinen kokemus, suositellaan lämpimästi!

Detur: Deturilta "hiano" korvaus menetetystä puolesta vuorokaudesta: 6,5%.. aika huisia, sama summa meni lentokentällä odotellessa, jos ei lentokenttä hinnoilla enemminkin...
Muutenkin tiedonkulku ongelmako kun eivät oppaat siellä päässä tienneet korvauksista mitään? Osa puhui automaattisesta tililletulo korvauksesta ja osa sitä mieltä että ITSE vielä soiteltava korvauksista toimistolle JOS TUNTUU OLEVAN TARVETTA VAATIA. Matka oli kuitenkin maksettu koko viikosta eikä vajaasta...

Bulgaria: Kannattaa mennä! Paljon erilaisia ja edullisia aktiviteetteja: Sukellus 90 levaa ( n.50euroa) sisältäen koulutuksen ja tunti sukellusta. liitovarjo 40 levaa (n.20 euroa)henkilöltä. minigolfia, vesiskootteria, snorklausta, katabultti ja paljon paljon muuta.
RUOKA JA JUOMAT EDULLISTA! Ei vatsatauteja ja hyvin tuli syötyä=) paikat siistejä ja etenkin suosittelemme rantakadulta Old Seaman ravintolaa: tarjoilijat erittäin miellyttäviä ja kovin tykästyneitä suomalaisiin =).
Vanhaan Nessebaariin kannattaa mennä myös, upea paikka pienine kujineen ja vanhoine rakennuksineen. paljon erilaisia putiikkeja laidasta laitaan. Bussi Sunny beachilta Nessebaariin maksoi kahdelta 1,40 levaa (eli siis 0,70 euroa!) Bussit kulkevat tiheästi 15.minuutin välein. Myös vesitaxi kulkee sitä väliä 20 minuutin välein jos ilma on suosiollinen ja only 10 levaa.

T: Seuraavalla kerralla kahdeksi viikoksi Bulgaariaan =)

Äänestä
  • hei
    joo,samat sanat täällä. Helsingin päässä annettiin erilaiset neuvot kun SB.ssä.

    Soitin juuri niistä korvauksista ja huisit 6,5 % matkasta saa takasin.....kyllä on naurettavaa....


    Teen reklamaation Deturille myös tästä, että ITSE joutuu soittelee sinnepäin ja vaatimaan osan rahojaan takas.

    Harmi että kävi just meidän kohdalle huono tuuri,mutta muuten ihana loma ja ihana paikka :-)

    Äänestä

tää on mielenkiintoinen hotelli...joo, mut silti olen sitä mieltä ei 3 , palvelu ym. oli sen verran epämiellyttävää. Jos mies kävelee ohi ja näkee et mulla jalka kipee(murtutnut) enkä todellakaan pysty kunnolla kävelemään ja kävelee ohi...oltiin lähdössä kotiin päin ja tokasta kerroksesta tultiin, niin hei haloo!!Rattaita siinä raahasin alaspäin ja lapset yritti parhaansa mukaan viedä matkalaukkuja ym. Katsoin vielä taaksepäin, tuli kyllä kumma fiilis siitä, niin että paksat sille tyyppille. Se ei tuntuntu asiakaspalvelulta. Mä en voisi itse tehdä noin....

Äänestä

Mukava kuulla Stranja-hotellista välillä jotain positiivistakin! Ärsyttänyt lukea täällä näitä juttuja, itse siis samaan hotelliin olen menossa. Matkalle aiomme ottaa mukaan aimo annoksen positiivisuutta ja kärsivällisyyttä. Kyllä se siitä :)
Ovatko kaikki Deturin lennot todella aina myöhässä? Mistä se voi johtua, eikö matkatoimisto saa lentoyhtiötä "kuriin". Eihän mitään ongelmia joka lennolla voi olla...? Kummallista.

Äänestä
  • hei

    joo,hotelli on ihan ok, joten sen puoleen ei mitään hätää :-)..ja hyvässä paikassa.Rantaan lyhyt matka, lasten tivoli lähellä ja rantakadun ostoksiin vaan satametriä, mutta silti rauhallista.
    Vinkkinä voi sanoa, että jos altaalla yllättää nälkä, niin kannattaa syödä paikallinen psoska salaatti (1euro)ja special stranja pitza(2 euroo) oli tosi maittava ja herkullinen.niin ja tietysti se olut, joka on altaalla tosin halvempaa kuin pöytiin, mutta silti tosi halpaa.tarjoilu oli vähän hitaan puoleista, mutta me oltiin lomilla joten ei haitannut.

    toivotaan että pääsette ilman viivystyksiä matkaan ja ilmat ovat lämpimiä.
    Meidän tapauksessa oli Bulgarian air kone tehnyt hätälaskun Turkkiin kone vian takia ja ymmärsin että sen takia kaikki koneet olivat lentokiellossa vähän aikaa....siis myös ruotsin,tanskan ja muut pohjoismaat joutuivat kärsimään ninkuin mekin.
    Meille kävi vaan huono säkäntää,mutta ei se yleistä voi olla, eihän koneet muuten saisi edes lupaa lentää.


    Ihanaa lomaa ja nauttikaaaaa......

    Äänestä

Uskomattoman huonoa palvelua Deturilla. Ensin meidät siirrettiin Kultahietikolta Sunny Beachille, missä kaikki matkat olivatkin 100€ kalliimpia. Olisi pitänyt tajuta perua matka tässä vaiheessa. Nyt tänään ilmoitettiin että lennon lähtö tulee myöhästymään 6 tuntia ja lähtö on siis huomenna. On muuten aika epäluottavainen olo lähteä tonne. Päästänköhän es takasin tuolta.. Enpä aijo enää käyttää ko. matkatoimistoa ja suosittelen muillein lämpimästi sen käyttämättä jättämistä!!

Äänestä
  • eihän se hyvät ihmiset ole matkanjärjestäjän vika jos kone on myöhässä, eiköhän se johdu ihan lentoyhtiöstä ?!!?
    jos olet ostanut kotisuomessa vaikka bussireissun helsingistä särkänniemeen, ja bussin rengas on mennyt rikki / tapahtunut joku onnettomuus edellisellä matkalla..onko se sen vika joka sinulle on matkan myynyt ? eiköhän nämä ole tällasia ihan inhimillisiä juttuja ?
    itse olen ollut matkoilla ja myöhästymisiä on tapahtunut...mutta ei kannata olla liian tiukkapipona matkoille menossa..
    tulin suomalaisen matkanjärjestäjän matkalta amerikasta, lento myöhässä (tekninen vika) odottelua 4h kentällä, saatiin 5€lounaskupongit, kun oltiin syöty ja menossa taas koneelle, sieltä ohjattiin takaisin ja taas odottelua vajaa kolme tuntia.. kyllä vähän hatutti, mutta mielummin turvassa kentällä odottamassa ko konetta korjataan ko sen mukana ilmassa tekemässä syöksylaskua..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Teikun Kertomus kirjoitti:

Terkut IHANASTA Sunny Beachiltä

Olin ensimmäistä kertaa SB ja olin lukenut kauhulla näitä viestejä täällä ja kyllä kaduttaa, että uskoin niihin.

Olin Deturin matkalla ja hotelli Strandjassa.
Tässä minun kokemukseni:

Lähtö oli torstaina klo 22.00, mutta matkalla kentälle tuli Deturilta soitto, että lento siirtyy aamuun klo.6.45..joten siis majoitus hotelli Kumuluksessa.
Siellä oli kyllä hyvät iltapalat seisovasta pöydästä oluen ja viinien kera ja aamiainen oli myös ok. Sitten tuli tieto, että lento lähteekin vasta klo 8.30...siinä vaiheessa meinasi jo usko loppua ja lomafiilis :-)
Onneksi päästiin matkaan ja lento oli ihanan lyhyt. Koneessa tarjottava ruoka oli todella surkeaa.Vain sämpylä,kinkku,juusto ja vettä.
Joten varautukaa siihen, ettei sillä ruualla lähde nälkä.myös tullessa oli sama "aamiainen".

No niin ja sitten päästiin jo Burgasin kentälle ja laukut tuli alle puolessa tunnissa hihnalle ja sitten ulos......missä ei näkynyt Deturin oppaita ,eikä linja-autoja!!! porukka oli jo tosi kypsä koko touhuun ja osa soitteli Suomen toimistoon ja kyseli mikä mättää. Jouduttiin odottaa tunnin oppaita (kuulemma informaatio katkos kentän ja oppaiden välillä)ja osa porukasta lähti taksilla hotelliin. no, viimein päästiin hotelliin 12,5 tuntia myöhässä alkuperäisestä aika taulusta.

Hotelli Strandja:
Oli positiivinen yllätys siihen verrattuna, mitä täällä kirjoiteltiin. Huone oli ihan ok, toisin vähän kulunut.Pieni jääkaappi ja televisio löytyi.Suihkuhuone oli kaakeloitu, siisti ja vettä tuli suihkusta lämpimänä!!Siivooja tuli aina siinä vähän ennen kymmentä ja olivat iloisia.Hotellissa oli useita siivoojia,joten ei kannata antaa tippiä tai viedä esim kahvia siinä toivossa, että olisi parempi palvelu.

Uima-allas oli myös ihan hieno.Olihan siellä muutamia irtonaisia laattoja, mutta ei mitään hengenvaarallisia ja ei siellä altaan reunoilla muutenkaan kannata lasten antaa juoksennella. Allas oli ihana ja iso ja matalassa altaassa oli laitettu pöytiä ja tuoleja altaaseen mihin aina mahtui ottaa aurinkoa,jos tuolit ol täynnä.
Saksalaisia hotelli täynnä,jotka veivät pyyhkeet jo aamulla altaalle ja varasivat tuolit.
Altaalla oli paljon lapsia joille oli kaikenlaista aktiviteettiä, toisin saksan kielellä.
Allasbaarin tarjoilija tytöt olivat ihan asiallisia, mutta olisivat saanneet olla vähän
iloisempia, myös vanhempi naisihminen respassa oli vähän nyrpeä.

Aamiainen oli hyvä,joten sieltä löytyi munakokkelia,nakkeja, mehua,juustoa,kinkkua,muroja,salaattia,hilloa, pullaa,kakkua,jugurttia.....
oltiin aamiaisella aina joskus klo 8.30-9.00 ,silloin löytyi vielä pöytiä.Syötiin kunnin aamiainen ja kaikkea ja vatsa voi hyvin.Ei ollut minkäänlaista pelkoa vatsataudista.
Seuraavalla kerralla oltetaan puolihoito 40 eurolla.

Lähipäivinä aulan viereen valmistuu sisä uima-allas ja kuntosali,jotka olivat lasisenän läpi katsottuna todella hienot.Harmi ettemme päässeet nauttimaan niistä.
Tallelokero maskoi muistaakseni 28 levaa, mutta ei sitäkään oli tarvinnut ottaa.
Meidän huone oli ekassa kerroksessa taka pihalle, jossa oli kulkukoiria parhaimillaan kahdeksan.Asuivat näköjään siellä,koska saksalaiset ruokkivat niitä parvekkeelta. Öisin koirat haukkuivat, joten se ei ollut hyvä juttu ja sitten ne ulostivat ihan parvekkeen alle.Myös haukkuivat heti,jos joku yritti mennä takapihalle.
Siitä kannattaa tehdä Deturin kyselyyn valitus, että koirat hävitettäisiin sieltä! itse sen teimme.

Hotelli sijaitsi hyvässä paikassa ja oli lyhyt matka rannalle ja rantakadulle. Mini juna kulki hotellin ohi,jolla pääsi lähemmän kukkaiskatua, mutta itse kävelimme siellä paljon.Hotellin vieressä oli lapsille tivoli, kummitusjuna, trapetishyppyä ja muuta kivaa.

Ravintoloita ja baareja on vieri vieren.sisäänheittäjiä oli, mutta olivat ihan ok.Ei sellaista meinikiä kun Turkissa.
Ruoka oli HALPAA ja JUOMAT myös.

RUOKAPAIKKOJA oli paljon, joten kannattaa kokeilla eri paikkoja.Kävimme suositussa Djannys baarissa syömässä ja täytyy sanoa, että jonottaminen,tungos ja kovaääninen musiikki ei oikein iskenyt kun halusi syödä ja nauttia ruuasta.
Yksi hyvä ruokapaikka oli rantakadulla,siinä missä on isot uunit ja siellä paistuu vartaassa possu ja kanat (nimi on unhoksissa,mutta palautuu jossain vaiheessa).Halpaa ja hyvää ruokaa. Suosittelen Psoska salaattia,tomaattikeittoa,Bulgarian pataa.Viinipullo maksoi 5 euroo.

BAAREISTA sen verran ,että niissä on Happy hour klo 20-24 ja useimmissa paikoissa saa kaksi yhden hinnalla,mutta ne ovat vaan ne tietyt paukut!
Itse pidimme rantakadulla olevasta AMIGOS baarista.esim. Tequila Sunrise maksoi 3,5 levaa(1,75e)eli sillä hinnalla sai kaksi sunriseä.
Kova meno,hyvää musaa ja baarimikot pitää hyvää fiilistä yllä.
Muutenkin baareissa juomat olivat halpoja, iso olut 1 leva ,teguila 1 leva.....

Diskoissa kävimme Orangessa ja Xl:ssä.....Nuorisopaikkoja, mutta hyvää musaa.....

takasin tullessa lentokentällä oli todella hiljaista ja lento oli myöhässä vaan 40 minuuttia,mutta suomeen saavuimme silti ajoissa.(lento kesti vaan 2h 40 min)
Kentällä oli nainen joka jakoi ilmaista vettä ja ulkoterassilla oli kiva ottaa vielä viimeiset auringon säteet ennen kotiin tuloa:


Senverran vielä, että sitä wc paperia on turha raahata sinne matkalle mukaan,sillä joka vessassa oli kyllä paperia.Wc olivat maksullisia(0,50),mutta sitä ei tarvi maksaa.Hyvä on muistaa, että joaisessa hotellissa siinä rantakadulla on aulassa vessat missä voi aina käydä, itse teimme niin.

Tässä oli vähän omia kokemuksia SB ja itse lähden sinne uudelleen kun vaan voin. Vaikka matka alkoikin ikävästi, ei paikka ollut huono. Rahaa kului todella vähän ,vaikka söimme,joimme ja ostimme tuliaisia.Itselläni meni vaan 150 euroa viikossa.


... kerron toki lisää kohteesta, jos joku haluaa ja voinhan aina lähetellä myös kuvia jos on tarvis :-)

Kaikille SB lähtijöille mukavaa ja lämmintä matkaa (lämpötila on siellä yli 30 astetta,illaksi pitkähihainen mukaan )
Terve maalaisjärki ja hyvä lomafiilis mukaan eikä saa nipottaa ,niin hyvä matka siitä tulee :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu