Ero

Muijan kanssa ero tulossa. Ollaan oltu naimisissa 3,5 vuotta.
Muijalla on metsäpalsta Lapissa. Kuuluuko minulle tuosta puolet? Minkäänlaista avioehtoa ei ole. Miten henkilökohtaiset talletukset. Minulla on muutama kymmenen tuhatta säästössä, meneekö nu puoliksi?
3304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos avioliitto repsahtaa eroon, eikä avioehtoa ole, puolisoiden omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan sitten puoliksi. Ei siis niin, että sinä saisit puolet metsäpalstaa, ja vaimo puolet säästöistä. Tai voi sen niinkin tehdä, mikäs sen estää. Eli tavallaan juu, tavallaan ei.

Eli jos nyt olisi vaikka niin, että sinulla on rahaa 12 euroa, ja vaimolla on 11 988 euroa, niin eron tullessa ex-vaimon pitäisi maksaa sinulle tasinkoa 5988 euroa, jolloin molemmat saisivat 6000 euroa.

Äänestä

tehdä vielä avioehdon, jos molemmat suostutte. Eli molemmat pitävät oman omaisuutensa, eikä toisella ole siihen oikeutta. Saattaisi olla teidän tapauksessanne yksinkertaisinta. Muutoin menevät puoliksi.

Äänestä
  • käsittääkseni voidaan tulkita,että avioliitto kestänyt liian vähän aikaa,jolloin ei voi saada rahallista etua kumminkaan puolin.Tietääkseni tuo aikamäärä on 5vuotta.Mutta voi olla että koskee riitatapauksia.Kannattaa selvitää asia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulossako kirjoitti:

Muijan kanssa ero tulossa. Ollaan oltu naimisissa 3,5 vuotta.
Muijalla on metsäpalsta Lapissa. Kuuluuko minulle tuosta puolet? Minkäänlaista avioehtoa ei ole. Miten henkilökohtaiset talletukset. Minulla on muutama kymmenen tuhatta säästössä, meneekö nu puoliksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu