Olen aikuinen adoptoitu. Kotimaasta. Tunnen biologisen perheeni ja suvut.
Kuulunko bioperheen vai -adoptioperheen sukupuuhun? Vai molempiin? Vai en kumpaankaan?
Kuulunko bioperheen vai -adoptioperheen sukupuuhun? Vai molempiin? Vai en kumpaankaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
johon _tunnet_ kuuluvasi. Geneettisesti biologiseen sukuusi, juridisesti adoptiosukuusi.
Tunnen kuuluvani molempiin sukuihin, enkä kumpaankaan täysin. Tunnen kuuluvani toiseen sukuun vähemmän ja toiseen enemmän. Se on vaihdellut elämän aikana.
Nyt minulla on jo yksi lapsi. Kumpaa sukua minä ja lapseni olemme? Kumpaa sukua jatkamme? Vai jatkammeko molempia?
Kumpaa sukua haluat jatkaa?
Nythän on kyse sinun jälkeläisestä ja sinun suvusta.
kohdalla on, että ei tiedä/tunne varmuudella mihin kuuluu. En ole itse adoptoitu, mutta minulla on tuttu joka on adoptoitu.
Hän "kuuluu" ja tuntee kuuluvansa ehdottomasti biologiseen sukuun ja itselläni on tunne, että kokisin samoin samassa asemassa. Geenit/verisiteet ovat useilla vahvemmat sittenkin, vaikka ympärillä on hyvä ja kunnollinen adoptioperhe/suku. Kyllä sydämellään oppii tietämään ajan mittaan, mihin kuuluu.Toivottavasti sinäkin.
Kuulut mielstäni siihen sukupuuhun missä on biologiset vanhempasi.
Koska sukupuuhan koostuu mielstäni siihen geneettiseen puoleen, ei siihen jotka sinut on kasvattaneet.
voiko näin yksinkertainen asia olla epäselvää???
Tästä on eri näkemmyksiä jopa sukutieteilijöiden/tutkijoiden kesken.
Adoptiolapsi merkitään usein adoptioperheen sukupuuhun, tosin joskus merkinnällä 'ottolapsi' tms.
Adoptiolapsia merkitään myös biologisen suvun sukupuihin jos adoptio on suvun tiedossa ja se on ok kaikille osapuolille.
sillä sukupuu koostuu ihmisistä joita yhdistää genettinen perimä. Sukupuuhun ei saa mielestäni merkitä henkilöä, joska tietää että hän ei ole samaa geeniperimää. Esim au-lapsi, jonka isä on "tuntematon". Sukupuita voidaan hyödyntää mm geenipohjaisten sairauksien tutkimuksissa.
Adoptiotapaukset tulee merkitä totuudenmukaisesti.
mitä tarkoittaa: "jos adoptio on suvun tiedossa ja se on ok kaikille osapuolille" ? meidän suvusta on ainakin löytynyt minun elinaikana parikin yllätystapausta. toisessa tapauksessa suvun lapsettomalta poikamieheltä löytyikin aikuinen biologinen lapsi. toisessa tapauksessa selvisi, ettei yhden sukulaismiehen omaksi luulema lapsi ollutkaan hänelle biologista sukua. tuo ensimmäinen lapsi on lisättiin heti sukuselvitykseen, kun asia selkisi. lapsi ite sai siitä tietää vasta myöhemmin. nyt hän on paljonkin tekemisissä meidän suvun kanssa ja oli kantamassa bioisoisäänsä hautaan äskettäin. toista lasta ei ole ainakaan vielä poistettu sukuluettelosta enkä tiedä miten siinä aiotaan toimia. asia on vähän liian tuore ja arka.
geenikartat ovat eri asia, niistä puhuttaessa pätee vain bioloogisuus.
Meidän lapsemme ovat kaikki meidän omassa "sukupuussamme" ilman mitään mainintaa sukuun tulotavasta. Vielä eivät sitä pohdi, mutta aikuistuttuaan voivat sen tehdäkin. Minusta tuon asian ratkaisee tunteet, kumpaan sukuun kuuluu tuntevansa. Toivottavasti edes toiseen.
Tarkoitan sitä että kannattaa käyttää todella tarkkaa harkintaa siinä lisääkö omin luvin sukupuuhun esim. lapsen jonka olemassaoloa biologinen isä ei halua tuoda ilmi.
Ja kuten esimerkissäsikin kerroit, suvusta voi löytyä salaisuuksia joiden paljastuminen ei todellakaan ole mukavaa.
Itse en edes ymmärrä millä oikeudella esimerkissäsi mentiin kaivelemaan toisten henkilökohtaisia asioita sukuselvityksen nimissä, minusta tuo on aika törkeää yksityisyyden loukkaamista JOLLEI asialle ei ollut kyseisten osapuolten suostumusta.
Tuossa kommentoimassasi tapauksessa lapsen bioisä oli tiennyt lapsestaan koko tämän eliniän eli melkein 18 vuotta. Lapsen bioäiti oli aviossa toisen miehen kanssa ja tämä mies luuli lasta omakseen ja kasvatti omanaan. Sukulaismieheni ei halunnut asiaan puuttua, koska bioäiti oli tätä pyytänyt. Bioäidin aviomiehelle asia selvisi lapsen ollessa lähes täysi-ikäinen, jolloin tämä paljasti sen myös lapselle itselleen. Asia oli molemmille tietty kova kriisi. Sen jälkeen asia on selvitetty käsittääkseni perin pohjin. Bioäidillä ja aviomiehellä on muita yhteisiä lapsia. Sukulaismiehelläni on nuorempia biologisia lapsia, mutta hän oli aina kuulemma ikävöinyt esikoistaan. He asuivat lähiseudulla joten näkihän bioisä lastaan aina välillä. Kun asia selvisi meidän suvulle tuon kriisin jälkeen, lapsen bioisä oli pelkästään huojentunut. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että lapsi lisätään sukutauluun. Siinä vaiheessa kukaan ei vaan muistanut kysyä lapsen mielipidettä sukutauluun liittämisestä. Nykyisin ainakin asia on kaikille ok ja lapsi on liittynyt sukuumme mielestäni hyvin. Hänellä on äitinsä sukunimi, joka on alunperin siis hänen ei-bioisänsä sukunimi. Meidän suvussa ainakin oltiin tosi iloisia uudesta aikuisesta lapsesta. Ehkä lapsen sisaruspuolet, siis bioisän muut lapset, olivat ensin vähän hämmentyneitä ja kateellisiakin. Nyt ovat innoissaan, kun sattuvat kaikki olemaan samaa sukupuolta ja yhteisiä juttuja riittää.
Kuulut siihen sukuun mistä olet kasvanut, et siihen missä olet ollut. Jos olisit orpokodissa, niin et kuuluisi orpokodin johtrajan sukuun. Voit tuntea kuuluvasi molempiin, kun rupeat tutkimaan molempia sukuja. Voit elää mielessäsi suvun vaiheita murheista iloihin ja sukututkimus auttaa myös ymmärtämään tätä elämää paremmin.
no voi hjuva tavaton! tuskinpa kysymyksessä oli kiinan lapsenkodin johtaja. MIETI omalle kohdallesi asiaa ja uskon että biologiset juuret ovat juuri ne joilla selittää juuri isesi. Opitut kasvatusmuodot toki voit jäsentää kasvattajasi roolimallinmukaiseksi mutta biologinen juuresi on tanan varmasti se mille rakennat perustuksesi!!