käynyt näin:Uros koirani hiukan yli 4kk pissasi sisällä ystävättäreni päälle.Nosti vielä kaiken lisäksi jalkaa mitä ei ole aikaisemmin tehnyt.Koira on melkein sisäsiisti.Välillä tulee takapakkipäiviä ja etenkin jos lapset riehuvat sen kanssa...Yritin tässä ajatella kuin koira, mutta ei onnistunut.Tuollaistahan tapahtuu vain huonoissa komedioissa:)Olisiko siis teillä ideaa mistä mahtaa johtua.Lääkäriin olemme menossa ens kuussa.Koira on huskyn ja saksanseisojan sekoitus.
Onko
kenellekkään
2200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Aika tavallistahan tuo on nuorille koirille. Meidänkin koira teki muutaman kerran nuorena samalla tavalla ja olen myös muiden nuorten urosten nähnyt niin tekevän. Ei mitään syytä huoleen.
Minulla on aikaisemminkin ollut kaksi sekarotuista urosta eikä kumpikaan käyttäytynyt näin;)On käynyt ilmeisesti tuuri tämän viimosen kohdalla.Se meinaan on muuten todella hyväluontoinen.Ajattelin vain että toivottavasti kyse ei ole mistään alkavasta pompottelusta.Voikohan kanin haju aiheuttaa tällaista?