Minulla on unelma syntyä uudelleen, parin vuoden kuluttua eläkkeelle jäätyäni.
Olen vuosia hautonut ajatusta, aloittaa uusi elämä yksin,tuntemattomana.
Jotta sen saan, minun on jätettävä mieheni, lapseni, sukulaiseni ja muut ystäväni. En halua tavata koskaan ketään tuntemaani ihmistä eläkkeelle jäätyäni. Haluni on niin suuri elää ilman tuttuja ihmisiä, että olen alkanut tosissani sitä suunnittelemaan.
Olin viime kesänä yksin lapissa kuukauden ja silloin ajatukseni varmistui, tiesin sen olevan elämääni tulevaisuudessa.
Loppuelämäni kuuluu vain minulle. Olen jo muille tehnyt velvollisuuteni. Ajatuksissani olen haudannut heidät ja hyvästellyt.
Täytyy vain keksiä keino, miten sen ilmoittan, katoamalla ja kirje pöydälle, olisi itselleni kivuttomampi. Omaiseni saavat ottaa asenteen että olen kuollut.
Täytyy myös suunnitella se, miten pystyn elämään suomessa niin ettei minua löydetä.
Onko haluni erikoinen vai onko joku muukin ajatellut samoin?
Olen vuosia hautonut ajatusta, aloittaa uusi elämä yksin,tuntemattomana.
Jotta sen saan, minun on jätettävä mieheni, lapseni, sukulaiseni ja muut ystäväni. En halua tavata koskaan ketään tuntemaani ihmistä eläkkeelle jäätyäni. Haluni on niin suuri elää ilman tuttuja ihmisiä, että olen alkanut tosissani sitä suunnittelemaan.
Olin viime kesänä yksin lapissa kuukauden ja silloin ajatukseni varmistui, tiesin sen olevan elämääni tulevaisuudessa.
Loppuelämäni kuuluu vain minulle. Olen jo muille tehnyt velvollisuuteni. Ajatuksissani olen haudannut heidät ja hyvästellyt.
Täytyy vain keksiä keino, miten sen ilmoittan, katoamalla ja kirje pöydälle, olisi itselleni kivuttomampi. Omaiseni saavat ottaa asenteen että olen kuollut.
Täytyy myös suunnitella se, miten pystyn elämään suomessa niin ettei minua löydetä.
Onko haluni erikoinen vai onko joku muukin ajatellut samoin?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Luehan eräs kirja. Se käsittelee juuri sinun unelmaasi. Kysy kirjastosta: Se on italianlaisen nobelkirjailija Luigi Pirandellon romaani, jonka italiankielinen nimi on "Il fu Mattia Pascal". Tiedän, että se on suomennettu, mutta kun en nyt muista nimeä.
unelmasi on todella erikoinen,ylleensä unelmoiaan et saatais ystävii ja ihmisii ympärille,ettei tunnettais yksinäisyyttä.
jotenkii tullee tunne et ko, toisenkii ihmisen unelmista on ylleensä onnellinen kun niitä kuulee,mut täst tullee haikeuen tunne.jos ihmiset on tuottanut paljon pettymyksii sinulle ,
sekö ois saannu kuvatunlaisen unelmoinnin.
perheelle se on varmaan kova paikka,jos tullee yllätyksenä,kannattasko puhhuu eeltä ja ottaa vaik aluks vuos et vois sitte palata jos muuttaa mielen.
mie en tarkota mielipitteitäin neuvoksi,vaan ihan
omana mielipitteenä kirjotin näin harvinaiseta ajatuksesta.
se kun tuntuu minusta ihan pelottavalle.vaikkei minul oo perhettä,sukulaisii eikä monta ystävääkkää,mietin jos kaik olis vieraita ko meen kauppaankin ,nämä vähätkää ei kävis eikä soittas,se olis jo suurta yksinäisyyttä minulle.
lady ope suositteli kirjaa aiheesta ei se sillo vissii niin harvinainen toive ole,jos siitä on kirjakin kirjotettu, kannattaa varmaa lukea se.
en taho ain muistaa et mikkää ei maailmassa ole uutta kaikkee on jo jossain muualla ollut,niin tällainenkin toive.myö ollaa kaik niin erilaisii,et kopioo ei ole olemassa.
kunnioitan toivettasi ja toivon sinulle onnea että löyät sen suunnan mitä haluat kulkee,vain sillo voi löytää itsellee rauhan ja tasapainon.
Ruotsin TV-ssä oli verraton näytelmä ja unelma väsyneestä perheenäidistä, joka kesken jouluaattopäivällisen pisti vaan takin päälleen ja häipyi sairaan tätinsä asunnolle ja jäi sinne.
Tämä upporikas täti kuoli ja jätti kaiken omaisuutensa hänelle, samoin viisaita elämänohjeita miten elämästä nautitaan hyvällä omallatunnolla. Ja niin hän totisesti tekikin!
Uskon että meillä itsekullakin on oikeus omaan elämään. Jos ei ympäristö sitä hyväksy niin ehkä on parasta tehdä niinkuin olet ajatellut.
Lykkyä tykö!
mutta sellaisenaan tuskin onnistuu Suomessa. Yllätyslähtönä perhe etsisi sinut käsiinsä ja kysyisi: miksi?
Sovi asia etukäteen, ehkä he ymmärtävätkin sinua ja antavat sinulle "koeajan" vuosi ja rapiat. Ehkä sinäaikana asia selkeytyy.
Väsyneenä sitä leikittelee kaikenlaisten mietteitten kanssa ja jo se piristää toisinaan.
oli näytelmässäkin todellisuudentuntua, että tottakai perhe yritti saada äidin takaisin kotiin. Mies alkoi ryypätä ja aikuiset lapset yrittivät manipuloida äitiä tulemaan huolehtimaan isästä.
Mutta äiti oli saanut tarpeekseen olemasta kaikkien passari, omien lastensa kauhukakaroitten sietämisestä tapaamisten yhteydessä, ym.
Näytelmän tekijä oli todella vanginnut monen loppuunväsyneen perheenäidin unelmat päästä kaikesta eroon ja tuntea vielä olevansa nainen,
kaunis ja haluttu eikä loppuunajettu tiskirätti.
Ajankohtakin, jouluaatto, oli jo sekin symbolisesti kuvaava kun tämä äiti irroittautui
kaikista paineista ja vaatimuksista että joulusta on tultava onnistunut.
Kuinka monessa perheessä on sälytetty joulun onnistuminen juuri äidin harteille? Voimmeko auttaa äitiä muutenkin kuin hakemalla joulukuusen metsästä?
olen haaveillut autiolla saarella asumisesta jo vuosikausia.en pidä enään ihmisistä.eläimet ovat paljon lähempänä sydäntäni.haluaisin huolehtia vain itsestäni.nykyään kaikki lähelläni ovat riippuvaisia tai yrittävät hyötyä minusta.olen sanonut,että ehkäpä en ole niin vahva kuin luulette...?!mutta eihän minua kukaan kuuntele.
eikä kukaan välitä,mitä tunnen.joku kaunis päivä teen katomistempun minäkin.ennenkuin alan vihaamaan läheisiäni,on viisasta hankkiutua eroon.
Vaimoni on ehdottanut usein joulun alla "katoamistemppua".
Tänä jouluna peräti itkien.
Hän on venäläinen ja sieltä saapuukin joka joulu iso liuta ja minun sukulaiset päälle.
Jouluvietossamme onkin 15-20 henkeä, onhan meillä tilaa ei silti.
He tuovat ruokaa ja juomaa tullessaan, ettei se siitäkään kiikasta. Haluaisimme vain viettää rauhallisen joulun kahden kotona, ilman ihmisiä.
Nyt sovimme että tämä on viimeinen sukulaisjoulu, ilmoitamme siitä jo tänä jouluna.
Selitys siihen vain on keksittävä, venäläiset ei ymmärrä vähällä, miksei sitä vietetä omaisten kanssa yhdessä.
Sinulle on täytynyt tapahtua jotain erikoista, kun haluat noin totaalisesti muuttaa elämäsi.
Miksei se suomessa onnistuisi nimen muuttamisella ja poste restante osoitteella.
minulla myös paloi käämit, puolalaisen miehen kanssa, vaikka olenkin vieraanvarainen ja seurallinen. Mutta kun JOKAINEN joulu piti viettää suurena sukujuhlana... Kerran purnatessani mieheni jopa väitti, että siksihän joulua vietetään - päätin siitä paikasta kirjoittaa paaville kristikunnan 2000 vuoden erehdyksestä :) Mutta eräänä jouluna ryhdistäydyin ja ilmoitin, että tästä lähtien joka toinen vuosi sanelet joulun vietosta ja minä seuraan mukisematta - ja joka toinen joulu päinvastoin. Piste. Se toimi :)
Nuo ovat juuri ulkomaisten avioliittojen ikäviä kääntöpuolia.
Valitettavasti niitä moni suomalainen ei tule ajatelleeksi mennessään naimisiin ulkomaalaisen hurmurin tai kaunottaren kanssa.
Luulen, että meistä jokainen joskus leikittelee ajatuksella, että jättää kaikki: työpaikan, kodin, perheen, ystävät ja sukulaiset. Aloittaa alusta.
Yleensä ajatus jää toteuttamatta rohkeuden tai muuttuneiden olosuhteiden takia. Ollaan taas enemmän tai vähemmän onnellisena.
Minä myös olen ajatellut "kadota". Työelämää on vielä monia vuosia ja täytyy odottaa sen aikaa ellei.. Minä kerron läheisilleni muutoksesta, jotta he ymmärtäisivät minun tarvitsevan omaa tilaa ja myös siksi, ettei turhaan ryhdyttäisi etsimään. En haluaisi kylläkään jäädä Suomeen, lähtisin kauas - minne, sitä en ole vielä päättänyt - aika näyttää.
Olemmeko me ihmiset laumaeläimiä.
Kyllä kai.
Mutta onhan meissä poikkeuksia, yksinäisiä susija.
Olen 50-vuotias nainen, kahden aikuisen lapsen äiti ja jo eronnut miehestäni.
Minua on kiehtonut myös ajatus irrottautumisesta kaikesta entisestä.
Jos ei muuta, niin luostariin olen valmis lähtemään... ja lähdenkin vielä.
Siellä on tosin muitakin, mutta ompahan ainakin maallinen mammona jätetty.
En ole saanut olla yksin edes äitini kohdussa, meitä oli sielläkin kaksi.
Nyt tosin asun yksin, mutta vanhat velvoitteet lapsiin ja muihin läheisiini sitovat edelleen.
Pidän peukkuja onnistumillesi, itse jään vielä seuraamaan tilannettani.
nämä irroittautumisen kaipuut. Kun tarpeeksi kauan elää ja odottaa, huomaa yhtäkkiä että onkin yksin. Odottakaa, ystävät, se aika tulee ennenkuin huomaattekaan - ja silloin jo ajatuksetkin yksinolosta muuttuvat.
Pientä esimakua saa irrottautumiseta ottamalla "sapattivapaan" perheestään menemällä puoleksikin vuodeksi ulkomaille yksin. Ei ystäviä ei tuttavia vain vieraita ihmisiä ympärillä.
Kiehtovaa. Olen kokenut senkin.
tekis mieli heittää hanskat tiskiin,jättää kaikki silleen ja lähteä.
Stressi tekee halun paeta.
Tosipaikan tullen en kuitenkaan jättäisi tuota marisevaa kundia, vaikka tänään onkin pinna koetuksella.
Hyvä ehdotus on ottaa sapattivapaa aluksi ja kokeilla onko itsestä sittenkään siihen, eikä katkaista kaikkia siteitä.
ukko alkaa panna alta ja päältä...aah ja voihan rattaan pyörät setään. etköhän ryhdy satumukkoksi jollekin alle 2 vuotiaalle, kutenliisakin teki...
Mutta niin kovin toisenlainen, kuin sinulla! Haluaisin saada oiottua ristiin menneet sukset koko suvulta!! Riitaa on siellä ja täällä, olisi kivaa, jos saisin soviteltua kaikkien välit! Lapseni tarvitsevat minua, ja minä heitä, vaikka joskus on sekin rankkaa, lastenlasten haluaisin nähdä seisovan omilla jaloillaan, ennenkuin pakollinen ero tapahtuu! En voisi kuvitellakkaan katoavani jonnekkin, ja jättäväni kaikki rakkaani, se ei sopisi millään luonteenlaadulleni!! Mutta minähän taidankin olla se "erilainen", kun muut täällä vastanneista haluaisivat olla "katoavaisia". Jokainen tekee tietysti niin, kuinka haluaa! Itselle tuli vain kamala olo, kun ajattelin etten näkisi lapsia tai lapsenlapsia!! Läheisriippuvainen en silti ole, tulisin mainiosti toimeen itsekseni, mutta viikko yksinäisyyttä on sopiva "kerta-annos" minulle!! Olenkohan sitten utelias....ei voi olla totta, siispä käytän sanaa lähimmäisrakas :)
Ei ole tuollaista unelmaa, ja olen yleensäkin sen välttänyt.
Olisin itse päässyt jo täydelle eläkkeelle, mutta en lähtenyt, vaan jatkan entiseen tapaan työelämässä. Lieneekö joukossa muita tämän ratkaisun tehneitä?
Minua on yleensäkin pelottanut eläkkeelle siirtyminen. Mitä silloin tekisin?
Eläkeläispiireissäkään tuskin viihtyisin.
Ehkä yksi ratkaisu olisi tuokin kerrottu. En tosin tässä vaiheessa sitäkään kovin vakavasti ottaisi, mutta kukapa tietää, jos elämäntilanne muuttuisi suuresti.
minun mieheni lähti yks kaks ulkomaille.pakkasi kaikki tärkeimmät tavaransa ja paineli lentokoneeseen.huomautti,ettei aio paluulippua käyttää.jäin kuin nalli kalliolle.ei ole edes osoitetta,jos eropaperit haluan perään lähettää.
tulipa tosiaan erilainen joulu.järkytyin niin,etten ole voinut edes tavata tuttuja enkä sukulaisia.yritän katsoa peiliin,mutta en näe vastausta.kauheasti vain maksamattomia laskuja jää seuraksi ja tulevaisuuteni hirvittää.
Tekee mieli olettaa, että tässäkin tapauksessa routa ajaa porsaan kotiin, eli miehesi palaa yhdestä kokemuksesta viisastuneena, mutta ymmärtää sinun hätäsi tässä tilanteessa.
Yli kuudenkymmenen vuoden iässä suuret elämänmuutokset ovat jo raskaita.
Ongelmiahan teillä on täytynyt olla jo tätä ennen.
Voithan nähdä asian niinkin, että tämä joulu aloittaa elämässäsi uuden ja paremman vaiheen.