Kävinpä viihtymässä Järvelässä(sijaitsee Kärkölässä).Tutustuin myös paikalliseen ravintola elämään, saadakseni tuntumaa alueen kulttuuriin.Nuorten humalaisten naisten keskustelun aloitti V alkuinen sana, lähes joka lauseessa, joka koski naapuria, joka ei ollut paikalla.Keskustelu sujui todella alatyyliin. Naapuri oli kuulemani perusteella myöskin
nainen,joka ei ollut alkuperäinen Järveläläinen.
Olin ajatellut ostaa talon ko paikkakunnalta, enpä ajattele enää,koska olen myöskin nainen ja yrittäja sekä yksinhuoltaja.
nainen,joka ei ollut alkuperäinen Järveläläinen.
Olin ajatellut ostaa talon ko paikkakunnalta, enpä ajattele enää,koska olen myöskin nainen ja yrittäja sekä yksinhuoltaja.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ihan hyvä että jätät sen junttilan väliin.
On niin sisäsiittoinen ja sivistymätön paikka ettei siellä taida mikään onnistua.
Muutin itse pois sieltä aikoja sitten ja vaikka olen syntyperäinen Järveläläinen niin ikävä ei takaisin ole eikä tule.
ei kuulemasi perusteella kannata mitään päätöksiä tehdä mihinkään suuntaan.
"Nuorten humalaisten naisten keskustelun aloitti V alkuinen sana, lähes joka lauseessa,"
Jokaisella paikkakunnalla nuoret humalaiset naiset puhuvat samalla tavalla, samaa ällötystä, menet minne vain. Se on sitä "sivistystä" ja itsensä ylentämistä.
Tasan kaksi ravintolaa paikkakunnalla ja mimmit juoruu ku pahimmat vanhat ämmät.
Kateus näkyy ja kuuluu kilometrien päähän, sen takia meikäläinen hakeekin naisseuransa Lahesta.
Olenko sivistymätön moukka, kun en tiedä missä Järvelä tai Kärkölä sijaitsee. Olen muuttanut Lahteen vuosi sitten.
ps. Hollolan kyllä tiedän nimenä.
Kyllä olet!
Järvelä sijaitsee runsaan 20km päästä Lahdesta Riihimäen suuntaan.
Kaunis paikka, mutta kyllä meidän kylän omia tyttöjä saa todella hävetä.
Huono itsetunto sekoitettuna alkoholiin on huono yhdistelmä, vaikka kyllä heitä saa hävetä ajoittain silloinkin kun he ovat selvinpäin.
Uden asukkaan sopeutuminen alueelle on jo haaste sinänsä, eikä noiden neitokaisten käytös varmasti helpota elämää yhtään, varsinkin jos kysymyksessä on nuori kaunis nainen.
Aika typerää ja turhaa toimintaa ihan jo verotuloja ajatellen ja niitä tänne Järvelään totta vie kaivataan.
Olen ollut itse todistamassa näitä tilanteita ja hävennyt silmät päästäni kuulemaani ja näkemääni
käytöstä,jota nuo jo aikuisiässä olevat naiset harrastavat.
Ei ei! Et tosiaan ole sivistymätön! Mistä sitä kaikista kunnista tai kylistä heti tietää? Ja tokko Kärkölän Järvelää kovasti paljon on edes Lahden suunnassa mainostettukkaan.
Itse kyllä tunnen paikan, mutta jos on asettunut ulkopaikkakunnalta Lahteen, ei se ole varmaa että tietää.
En mene kommentoimaan Järvelän porukkaa, mutta oma käsitys siitä sakista on...jopa minulla!
Paikalliseen kulttuuriin sitä kannattaa varmaan alkaa tutustua paikallisessa juottolassa.
koska sinut sitten haukutaan paikallisessa räkälässä....Et voi olla tosissasi!?!? Onkohan sinulla hiukka huono itsetunto??
Tiedän Järvelän ja sen kauniin luonnonpuisto alueen.
Tiedän myöskin sen että paikkakunta on tosi syvältä asenteineen.
Juoruilu ja yksityisasioihin puuttuminen ei rajotu pelkästään ravintoliohin, joista kumpaakaan en luonnehtisi räkäläksi, kyllä se junttimaisuus ilmenee hyvinkin yllättävissä paikoissa ja tilanteissa ihan ilman viinaakin.
Aika säälittävää tuo itsetuntoon vetoaminen,
mikäli ihminen ei koe vetoa masokismiin, niin silloin kannattaa asunto ostaa oikeasti jostain muualta.
Järvelä on ihan kylä siinä missä muutkin. Samanlaista "ala-arvoista" käytöstä sitä näkee joka puolella. Suurin osa suomalaisista on kateellisia ja kaksinaamaisia.
Kaikki Järvelän nuoret naiset eivät ole edellämainittuja huonoja tapoja omaavia. Järvelästä on lähtöisin myös fiksuja, kauniita ja kaikin puolin ihania naisia. Tosin tämä "luonnonvara" on sukupuuttoon kuolemassa Järvelästä. :) Parhaimmat yksilöt kun ovat jo muoilmalla. Muutama vielä kukoistaa ja loistaa Järvelän konnuilla.
Anyway: Järvelä Rules! Järvelässä asuminen karaisee, jos ihmistä on yhtään siunattu järjellä...
Samaa olen minäkin kokenut, enkä varmaan koskaan tule edes ajatelleeksi muuttoa tuolle paikkakunnalle!
Järveläst muutama miespuolinenki häirikkö, noin niiku matkailu nähtävyydeks!
Parempi nuoriso suunnistaa Lahtikaupunkiin viihteelle,kierrätys typykät jäävät paikallisiin.
Näin se menee!
koko Järvelä. Muutaman kerran paikallisessa käyneenä voi todeta, ettei ikävä tule. Paikalliset todella junttisakkia, hirveä kyyläys kun ohi menee baarissa.Supinaa, kukahan tuo on ja sitten auotaan päätä viereisistä pöydistä.....
Pitäkää Järveläläiset elämänne ja pysykää siellä!!!
Onneksi he ovat saanneet oman karsinan tänne.
Toivottavasti oppivat käyttämää sitä ettei tarvi Lahen sivuil niit hävetä.
Vai että ei Järvelään? Elkää ihmees tulkokaan. =)
Tänne on aikoinaan muutettu kun rupes vituttamaan tuo lahden teinimeininki...Ja nyt jo sen verran vanhana tiedän ja tunnen paikan.
Ihan oikeasti joo...täältäkin löytyy niitä pissiksiä ja jakorasioita niinkuin jokaiselta paikkakunnalta. sekä miehistä että naisista. Se että olette joukkoon sattuneet osittaa vaan sen, että olette olleet myös itse hieman samaan suuntaan vihkiytyneitä?
Ns. normaaliakin sakkia löytyy niistä samoista baareistä silloin tällöin ja nyt on puhe meistä aikuisista työssä käyvistä perheellisistä yrittäjistä, johtotehtäviä hoitavista ja suoritustason tekijöistäkin.
Mutta sen huomaa paikallisessa että uusi sukupolvi on täyttänyt jälleen 18v ja baarin ovi on auennut....niinkuin siellä täällää ja tuollakin...
Sisäänpäin sulkeutunutta kyllä hiemen ollaan, ja miksiköhän? Ei meitä kiinnosta se, mitä sinä ajattelet tullessasi baariin, ei kiinnosta sekään, mitä mikä on sinun mielipiteesi baarista saatikka paikkakunnastakaan. Jos olet rehti ja reilu tyyppi ja juttelet normaalilla kielellä ja osaat olla arvostelematta asioita kovalla äänellä niin ihan oikeasti sinulle vastataan.
Se että luikkii sisään ovesta, kyyristelee tiskillä ja painuu peränurkkaan naama norsun vitulla istumaan, ei todellakaan edistä sinun tutustumista paikallisiin ihmisiin.
Täällä on monesti kesät reissutyöläsiä ympäi suomen ja kaikki ovat olleet avoimia jutustelijoita. He viihtyvät hyvin koska oma asenne on kohdallaan!
Suosittelen lämpimästi muuttamista järvelään.
Tervetuloa
Siis te toivotatte tervettulleeksi sellaiset henkilöt, jotka aloittavat kanssanne keskustelun.
Eiköhän nuo ravitemusliikkeet ole vapaata aluetta
ja omassa seurueessani ollessani,viihdyin mainiosti, kunnes...
Emmekä me arvostelleet ketään emmekä mitään,silti..
Omalta kohdaltani kutsusi tulee myöhässä.
En ole todellakaan "vihkiytynyt"pissiksien tai jakorasioidenjoukkoon.
En myöskään edusta yrittäjiä,enkä johtotehtävissä olevaa henkilöstöä.
Vastauksesi oli niin rajottunut ,sekä ehdollinen
kun edustamasi paikkakunta pahimmillaan on.
En tule koskaan enään Järvelään arvioitavaksesi.
Reissutyöläisiä, jotka pestin Järvelästä joutuvat vastaanottamaan.
Leivän perässä,vaikka pahimpien ituniskojen sekaan.
Ei ketään voi pakottaa moiseen karsinaan mikä Järvelä city on.
joo, onhan se niinkin että tämä paikka on vähän syvältä, myönnetään. Mutta kannattaa muistaa ettei tuomitse itse ihmistä paikan mukaan, kyllä täällä hyviäkin tyyppejä asuu (itse en tiedä kumpaan kuulun), niin miehiä kuin naisiakin. Jos tuomitsee ihmisen jo asuinpaikan mukaan niin silloin on vikaa omassa päässään. Eli jos paikassa on vikaa niin välttämättä kaikissa ihmisissä ei ole.
Ei nimi miestä pahenna, jollei mies nimeään.
niinhän se on, mutta on todella ikävää että heti dissataan asuinpaikan takia... "Joo, se tyyppi on Järvelästä, se riittää..." ainakin näistä teksteistä päätellen. Ja jos näin tekee, on se sitten lahtelainen tai hesalainen tai kuka hyvänsä niin itse ainakin ainakin olen tyytyväinen etten heihin ole törmännyt. Ja toivottavasti en tule törmäämäänkään!
ja jos joku tuomitsee kaikki, niinkuin suurin osa keskusteluun osallistuneista, ihmisen samantien asuinpaikan perusteella, niin hänhän se sisäänpäin kääntynyt on, emmekä me. Jokaiselta paikkakunnalta löytyy niitä hörhöjä, lahdesta, hesasta kuin muualtakin, joten se siitä. Joten en sen ylpeämpi olisi jos olisin lahtelainen, helsinkiläinen ja tai mistä vain muualta... avatkaa silmänne hyvät ihmiset!
Ihimisiä on joka paikassa, asuin itse Järvelässä muutaman kuukauden, jos käy baareissa törmää näihin hörhöihin aina. Asuu siellä ihan normaalejakin, mutta hörhot ja kriminaalit ovat niitä, jotka ovat näkyvästi esillä, eikä niitä pysty välttämään, jos käy näissä surkeissa kuppiloissa, mitä Järvelässä on.
Ei todellakaan voi suositella asuinpaikkana sellaiselle, joka haluaa käydä ulkona kotipaikkakunnalla. Erikoista on, että jos paikallinen hörhö tekee paikallisessa baarissa esim. pahoinpitelyn. niin ei saa porttaria, kuten normaalisti isommilla paikkakunnilla, näitä normaaleja paikallisia tämä tietysti hävettää.
Kuulla naapurisi asiat,niin kuulet ne kaupassa asioidessasi kaupanpäälisiksi kauppiaalta.
Painuis nyt nopeesti tää ketju pois näilt sivuilt, ni päästäis taas piinaa ihmisii.
Ei millää jaksais enää kauaa piätellä.
näinhän se on. Voihan sen nimen pahentaa toinen ihminenkin ilman mitään syytä. Yleensä sen nimen pilaa toinen arvosteleva ihminen.
haluat. jes noin se on kauppalikat kertoo kyllä sydämensä kyllyydestä kaikkea soopaa muttei itsestään mitään.