Ihmiset ovat

Tätäkö aikuistuminen on? Tajuaa ihmisten motiivit paremmin, samoiten myös heidän epätäydellisyytensä?

Ihmisten motiivit "palautteen antamisessa" ja yleensäkin keskustelussa eivät ole hyviä. Ne ovat kateus, kateus, kateus! Tai sitten joko vastaavasti: projisointi, projisointi, projisointi! Joko kadehditaan toista ihan sairaasti, niin paljon, että täytyy kieroilla ja koittaa keinolla millä hyvänsä laskea toisen itseluottamus ja itsearvostus pohjamutiin tai sitten kohdistaa omat huonot ominaisuutensa kokonaan toiseen. "Sinä kannat tämän taakan ja häpeän, en minä" eli "sinä olet tuollainen (en minä)"

Raivostuttaa. Väsyttää. Ylipäätään toisten kanssa jaetut asiat/puheenaiheet eivät enää niin paljoa innostuta, kun tietää toisen ihmisen sosiaalisen kanssakäymisen tason. Etsitään voittaja/häviäjä, lisäksi keskustelun onnistuminen otetaan kokonaan itseensä jonka vuoksi -yllätys yllätys- vetäydytään kuoreen ja haukutaan toinen pikaisesti ihan lyttyyn. Kaikki on kilpailua, onnistumista, pätemistä. Ihmisillä on todella paha olla. Ja minä sinisilmäisenä hölmönä ehdin useaaseen otteeseen luulla, että nuo tunnepurkaukset ja voihkimiset johtuisivat MINUSTA ITSESTÄNI! No enää en aio ottaa toisten omia henk.kohtaisia ongelmia harteilleni kannettavaksi. Siinä ei olisi mitään järkeä. Ja juuri siksi mikään ei tunnu innostuttavan, kun tietää että ihmisten kanssa saa olla varpaillaan. Olisi se niin helppoa, jos jostain löytyisi hyväitsetuntoisia ja hyvätahtoisia keskustelukumppaneita, joilla ei olisi sanomisiensa takana mitään motiivia. Mutta nykyään ei tahdo löytyä oikein mistään sellaisia... Nykyisin ihmisten yhdessäolo on niin pinnallista ja kuivaa. Ainakin naispuoleisten, miehistä en sitten tiedä, miten asian laita on heidän keskuudessaan.
3249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • tack

    Äänestä

  • Sekä isoissa asioissa että pienissä... :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pettymys kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu