Mikä kieli?

Aloitan valtiotieteiden opinnot nyt syksyllä, ja olen suunnitellut, että alkaisin samalla lukemaan myös uutta vierasta kieltä. Tällä hetkellä kielitaitoni rajoittuu vain englantiin ja ruotsiin.

En ole vielä mitenkään varma siitä, millaisen ammatin haluaisin, mutta se voisi olla virkahomma valtiolla tai jokin mielenkiintoinen kansainvälinen tehtävä EU:ssa, YK:ssa tai jossain muussa järjestössä. Kielen valintaa pohdin tämän ja kiinnostukseni pohjalta.

Olen sellaista lukenut, että ranska on monien järjestöjen virallinen kieli. Minulle on puolestaan kerrottu, että ranska olisi EU:ssa tärkein kieli englannin kanssa/jälkeen. Onko näin? Ranskaksi on paljon monenlaista (myös oman alani) kirjallisuutta, ja kieli kiinnostaa minua. Miten muutoin ranskasta hyötyisi? Ranska on tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoni.

Muista kielistä olen eniten miettinyt espanjaa. Sehän on englannin jälkeen suurin eurooppalaisista kielistä maailmalla, ja olenko ymmärtänyt oikein, että sillä pärjää myös portugalinkielisten kanssa jollain lailla? Joka tapauksessa espanja on varmasti iso kieli tulevaisuudessa(kin). Mutta mikä on sen rooli EU:ssa?

Tiedän, että saksa on tärkeä kieli Suomen työelämässä ja EU:ssa, mutta se ei kiinnosta minua samalla tavalla kuin ranska ja espanja. Millainen asema saksan kielellä on verrattuna esimerkiksi ranskaan ja espanjaan EU:ssa tai Suomen virkamieshommissa?

Venäjä on kuulemma tällä hetkellä jopa kysytyin kieli Suomen yksityisellä sektorilla, mutta virkahommissa siitä ei liene samanlaista etua? Ja EU:ssahan sillä ei ole asemaa kuin Venäjän suhteissa.

Italiaa en edes harkitse, sillä ei liene järin suurta asemaa noihin muihin verrattuna. Mandariinikiina, hindi, japani ja arabia ovat suuria kieliä, mutta eivät sovi EU-keskeisyyteeni eivätkä herätä minussa intohimoja.

Lähinnä pohdin tällä hetkellä ranskan ja espanjan välillä. Mitä mieltä olette?
5618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ranska on EU:n ainut(!) virallinen kieli sekä YK:n virallinen kieli englannin ohella. Jos todella haluat jommassa kummassa järjestössä työskennellä, niin ranskasta olisi ehdottomasti eniten hyötyä. Moniin YK:n tehtäviin sujuvat ranska ja englanti ovat perusedellytyksenä, ja EU:ssa ranskan osaaminen antaa huiman etulyöntiaseman. Suomessa on jatkuva pula ranskaa osaavista henkilöistä, jotka soveltuisivat EU-tehtäviin.

Ranskaahan puhutaan myös Belgiassa, Luksemburgissa, Sveitsissä, Monacossa, Kanadassa, Andorrassa ja ympäri Afrikkaa ja Oseaniaa.

Ranska ja Espanja ovat molemmat romaanisia kieliä. Ranskaa lukenut voi ymmärtää hieman kirjoitettua espanjaa ja italiaa, mutta joka tapauksessa yhden romaanisen kielen opiskelu tekee toisenkin vastaavan kielen oppimisesta helpompaa!

Espanja on iso kieli, joten ei senkään opiskelu varmasti haittaa, mutta sillä ei ole virallista asemaa EU:ssa. Vaikeaa sillä on myös ilmeisesti tulla toimeen portugalilaisten kanssa. Portugali on liian erilaista - vertailuna suomi ja eesti.

Saksallakaan ei siis ole virallista asemaa EU:ssa. Iso kieli tosin, mutta kuten mainitsit siitä on eniten hyötyä yksityisellä puolella, jos on sopivassa työpaikassa.

Venäjän osaajat ovat TODELLA kysyttyjä, mutta tämäkin liittyy lähinnä Venäjän kasvavaan asemaan maailman kaupassa.

Aasian kielet olisivat todella hyviä osattavia Aasian kaupan lisääntyessä, mutta virkamiehelle ei varmaan ole niistä vastaavaa hyötyä.

Nämä ovat kuitenkin minun mietteitäni, ja sinun se päätös pitää tehdä. Itse aloitin ranskan opinnot jo yläasteella, koska kieli kiinnosti. Silloin saksa oli ylivoimainen suokikki muiden oppilaiden keskuudessa, ja on edelleen. Meitä oli yläasteemme ainoassa ranskan ryhmässä kahdeksan oppilasta - saksan kahdenkymmenen hengen ryhmiä oli kolme. Nyt meidät ranskan osaajat suorastaan revitään EU-tehtäviin. YK kiinnostaa minua henkilökohtaisesti, kunhan kauppatieteiden maisteriksi valmistun.

Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    "Ranska on EU:n ainut(!) virallinen kieli" vie aikas paljon vastauksen uskottavuutta jos eka lause on VALHE
    http://ec.europa.eu/education/policies/lang/languages/index_fi.html

    Ei se valhe ole. Siis virallisia kieliähän ovat kaikki EU-alueen kielet, mutta EU:n HALLINNOSSA ranskalla on erityisasema, mutta tärkeimmät paperit käännetään myös muille tarvittaville kielille. Monikielisyyshän on EU:n jatkuva ongelma, josta koituu valtavia kustannuksia.

    Äänestä

Olisiko kellään kielitaitoisella (esim. ranska, saksa, espanja, venäjä) kerrottavana kokemuksia työnhausta - onko kielitaito ollut ratkaisevaa jonkin työn saamisessa?

Kiitos miääääääälle valaisevasta viestistä.

Äänestä
  • Jokaisessa (kesä)työpaikassani olen tarvinnut ruotsin kieltä, joissain jopa päivittäin. Venäjää luin 5 vuotta koulussa, ja nyt on pakko aloittaa yliopistolla kertaus, koska kysyntää on valtavasti.

    Omat työmarkkinani (kaupallinen ala) ovat toki Länsi-Suomessa ja Etelä-Suomessa, jossa on paljon ruotsia konsernikielenä käyttäviä yrityksiä.

    Osaan (keskinkertaisesti) saksaa ja italiaa, mutta minulla nuo ruotsi ja venäjä ovat olleet huomattavasti muita tärkeämpiä. Englanti sujuu hyvin (yleinen kielitutkinto ylimmällä taitotasolla), mutta sitä nyt osaavat kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yo-opinnot aloittava kirjoitti:

Aloitan valtiotieteiden opinnot nyt syksyllä, ja olen suunnitellut, että alkaisin samalla lukemaan myös uutta vierasta kieltä. Tällä hetkellä kielitaitoni rajoittuu vain englantiin ja ruotsiin.

En ole vielä mitenkään varma siitä, millaisen ammatin haluaisin, mutta se voisi olla virkahomma valtiolla tai jokin mielenkiintoinen kansainvälinen tehtävä EU:ssa, YK:ssa tai jossain muussa järjestössä. Kielen valintaa pohdin tämän ja kiinnostukseni pohjalta.

Olen sellaista lukenut, että ranska on monien järjestöjen virallinen kieli. Minulle on puolestaan kerrottu, että ranska olisi EU:ssa tärkein kieli englannin kanssa/jälkeen. Onko näin? Ranskaksi on paljon monenlaista (myös oman alani) kirjallisuutta, ja kieli kiinnostaa minua. Miten muutoin ranskasta hyötyisi? Ranska on tällä hetkellä ykkösvaihtoehtoni.

Muista kielistä olen eniten miettinyt espanjaa. Sehän on englannin jälkeen suurin eurooppalaisista kielistä maailmalla, ja olenko ymmärtänyt oikein, että sillä pärjää myös portugalinkielisten kanssa jollain lailla? Joka tapauksessa espanja on varmasti iso kieli tulevaisuudessa(kin). Mutta mikä on sen rooli EU:ssa?

Tiedän, että saksa on tärkeä kieli Suomen työelämässä ja EU:ssa, mutta se ei kiinnosta minua samalla tavalla kuin ranska ja espanja. Millainen asema saksan kielellä on verrattuna esimerkiksi ranskaan ja espanjaan EU:ssa tai Suomen virkamieshommissa?

Venäjä on kuulemma tällä hetkellä jopa kysytyin kieli Suomen yksityisellä sektorilla, mutta virkahommissa siitä ei liene samanlaista etua? Ja EU:ssahan sillä ei ole asemaa kuin Venäjän suhteissa.

Italiaa en edes harkitse, sillä ei liene järin suurta asemaa noihin muihin verrattuna. Mandariinikiina, hindi, japani ja arabia ovat suuria kieliä, mutta eivät sovi EU-keskeisyyteeni eivätkä herätä minussa intohimoja.

Lähinnä pohdin tällä hetkellä ranskan ja espanjan välillä. Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu