Olipa kerran eläin nimeltä susi. Se oli kaunis eläin, täynnä maan ikiaikasta voimaa. Se kuului maahan, oli sidoksissa siihen. Suden elämä sitoutui kiinni maahan niin elämässä kuin kuolemassa.
Susi oli hyvä emo. se huolehti pennuistaan, tappoi hirviä ja muita metsän eläimiä, ruokki piilotetut pentunsa. Se juoksi kilpaa tuulen kanssa ja lauloi öisin kuulle jota se rakasti, ja joka rakasti sitä.
Sitten tuli ihminen. Ihminen kaatoi suden metsät. Se tappoi hirvet ja muut eläimet, niin ettei susille jäänyt ruokaa. Kun susi tappoi ihmisen karjaa pennuilleen, ihminen vihasi sitä, syytti varkaaksi ja murhaajaksi. He eivät nähneet sitä minkä susi näki.
Ihminen alkoi vainoamaan sutta. He asettivat ansoja, joissa eläimet kituivat pitkään, koska ihmisillä ei ollut sääliä tappaa niitä nopeasti. He ampuivat pesiään suojaavat emot, hukuttivat pennut, tuhosivat kaikki mitkä kiinni saivat.
Susi pakeni vuorille, mutta ihminen seurasi sitä sinnekkin. Säälimättä jokainen hopeinen eläin tapettiin.
Kun viimeinen susi kuoli, koko maa huusi tuskaansa. Tuuli ei enää puhaltanut, kuu lakkasi nousemasta. Mutta ihminen ei välittänyt.
Maa alkoi hitaasti kuihtua ja kuolla. Ihminen ei välittänyt, ei nähnyt tekevänsä hidasta kuolemaa.
Ylhäältä tähdistä susien sielut katsoivat maahan, kuolevia ihmisiä, eivätkä osanneet sääliä heitä.
Susi oli hyvä emo. se huolehti pennuistaan, tappoi hirviä ja muita metsän eläimiä, ruokki piilotetut pentunsa. Se juoksi kilpaa tuulen kanssa ja lauloi öisin kuulle jota se rakasti, ja joka rakasti sitä.
Sitten tuli ihminen. Ihminen kaatoi suden metsät. Se tappoi hirvet ja muut eläimet, niin ettei susille jäänyt ruokaa. Kun susi tappoi ihmisen karjaa pennuilleen, ihminen vihasi sitä, syytti varkaaksi ja murhaajaksi. He eivät nähneet sitä minkä susi näki.
Ihminen alkoi vainoamaan sutta. He asettivat ansoja, joissa eläimet kituivat pitkään, koska ihmisillä ei ollut sääliä tappaa niitä nopeasti. He ampuivat pesiään suojaavat emot, hukuttivat pennut, tuhosivat kaikki mitkä kiinni saivat.
Susi pakeni vuorille, mutta ihminen seurasi sitä sinnekkin. Säälimättä jokainen hopeinen eläin tapettiin.
Kun viimeinen susi kuoli, koko maa huusi tuskaansa. Tuuli ei enää puhaltanut, kuu lakkasi nousemasta. Mutta ihminen ei välittänyt.
Maa alkoi hitaasti kuihtua ja kuolla. Ihminen ei välittänyt, ei nähnyt tekevänsä hidasta kuolemaa.
Ylhäältä tähdistä susien sielut katsoivat maahan, kuolevia ihmisiä, eivätkä osanneet sääliä heitä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Muistaakseni kirjoitin saman nimisen runon minäkin tässä aivan vasta. ;)
Toivottavasti en sentään kopioinut... :D