Myös tuulilasi

Huomasimme juuri takuun umpeuduttua ,että vm.2003 zafiran tuulilasin alareuna tiiviste on lähes irti.
Uudemmissa malleissahan sitä ei siinä muodossa ole enää.
Käännyin myyntifirman puoleen,mutta takuun jälkeen olis siis vain raha puhunut korjauksessa.Mielestäni kuitenkaan silloin n.48000km ajetulla autolla ei pitäisi olla moisia ongelmia.

Kysynkin: onko jollain muullakin ilmennyt moista ongelmaa ?, mitä sille on voinut tehdä ?, mistä moinen yleensäkkin johtuu?.

Muuten olen ollut tyytyväinen "kulkuneuvooni"
51117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Takuu on 2v ja vapaaehtoinen palvelu. Kuluttajansuoja on lain mukainen pakko. Siinä on sovittu, että autovalmistajat antavat vähintään 2 vuoden takuun vapaaehtoisesti. Se ei silti sulje kuluttajansuojaa pois. Kyseisen osan on kestettävä "kohtuullinen" aika. Ole yhteydessä kuluttajaneuvojaan. Hän kertoo, saako tuuliasi 2 vuotiaassa autossa vuotaa. Melko varmasti saat korjaussuosituksen ilmaiseksi tai puoleen hintaan valittamalla. Myyjä on vastuussa tuotteesta lain mukaan ensisijaisesti, vaikka tehdas ei ota vastuuta.

Äänestä
  • jos tuulilasi on joskus vaihdettu ,niin asennuksessa pitää laittaa tiiviste ensin karmiin ja sitten vasta lasi päälle. yleensä asentaja ei vaivaudu kattoo tota ja se jää irti. itte laitoin jälkeenpäin sikafleksii päälle ja hyvin on pitäny, jäljethän siitä kyl jää.

    Äänestä

Joo vastauksia olen saanut....

Kuluttajansuojassa opastuksena:
Pitäisi hankkia lausunto joltain lasifirmalta yms ja sitten jääkin näyttö kysymykseksi etten ole sitä jollain rikkonut,hakannut, kammennut tms tapaa käyttäin itse aiheuttanut vahinkoa.
Maksanee äkkiä saman kuin korjaus liikkeessä ?
Tai sitten yrittää sopia puolittaa kustannukset maahantuojan/ myyntifirman kanssa.

Myyjäfirman vastaus:Takuu umpeutunut, mutta voi koittaa korvausta maahantuojalta.

Maahantuojan vastaus:Tiiviste irronnut mekaanisen- tai kemiallisen rasitteen vuoksi esimerkiksi.Sekä "tämän ikäisessä autossa rupeaa olemaan pikkuvikoja".Tämä siis näkemättä tuotetta ja vastaustahan en saanut itselleni kirjallisena.

Tämä tapahtuma sattui tässä keväällä jotenka kesä on painettu tiiviste irrallaan varoen mekaanista rasitetta tuulilasille ja laimentain lasinpesunesteen tasoa.

Jostain syystä olen kuitenkin edelleen tyytyväinen "kulkuneuvooni" ja taidan sitten kokeilla sitä sikaa tiivisteeseen tai vaihaissa autoa kertoa, että siinä kuuluu olla moisia "pikkuvikoja".
Alkuperäis viestiini viitaten ei selvinnyt onko em.vika miten yleinen mallilla ?
Kiitos vastanneille.

Äänestä
  • Onko siis syyllinen joku tuulilasin vaihtanut firma. Ellei, niin sithän on tiivisteessa valmistevika ja tuote viallinen. On helppo todistaa, ettei lasia ole vaihdettu tarvikeliikkeessä, jos lasissa on GM logo. Miten muuten mekaanista rasitusta vois tulla tiivisteisiin kuin vaihtamalla lasi? Muualla vaihdetuissa lukee valmistajan nimi Pilkington tms. eikä GM, kuten Opelin kautta tulleissa laseissa....

    Äänestä

  • Sekä "tämän ikäisessä autossa rupeaa olemaan pikkuvikoja".

    Siksihän niissä ei ole pidempää takuuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vm.2003 kirjoitti:

Huomasimme juuri takuun umpeuduttua ,että vm.2003 zafiran tuulilasin alareuna tiiviste on lähes irti.
Uudemmissa malleissahan sitä ei siinä muodossa ole enää.
Käännyin myyntifirman puoleen,mutta takuun jälkeen olis siis vain raha puhunut korjauksessa.Mielestäni kuitenkaan silloin n.48000km ajetulla autolla ei pitäisi olla moisia ongelmia.

Kysynkin: onko jollain muullakin ilmennyt moista ongelmaa ?, mitä sille on voinut tehdä ?, mistä moinen yleensäkkin johtuu?.

Muuten olen ollut tyytyväinen "kulkuneuvooni"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu