Eli montako nelosta pakollisissa saa olla, että pääsee lukion läpi? Eli voinko päästä lukion läpi, jos käyn kolme ruotsin kurssia ja saan yhden nelosen? Muut voisivat olla vaikka viitosia! Jotkut ihmettelevät, että "kolme ruotsin kurssia, niitähän pitäisi olla viisi". Mutta minä opiskelen kuvataidelukiossa, joten saan jättää 8 pakollista kurssia pois, mutta kuitenkin puolet on käytävä. Pystyin jättämään vain 2 ruotsin kurssia pois. Mutta: Se kysysmys oli, että voinko siis saada yhden nelosen jä päästä läpi?
nelosista!!!
pumpuli.
66795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mahdotontahan sitä on ulkopuolisen tietää, koska kouluilla on omat opetussuunnitelmansa, jossa asia kerrotaan. Lue siis sieltä tai kysy koululta.
Etkö ole lainkaan huolestunut yo-kirjoitusten läpäisemisestä?
lukiossa oli niin, että saa olla kaksi nelosta. Ja jos ne ovat peräkkäiset, tulee etenemisesti so. jos olet saanut esim. I ja II kursseista hylsyn, et voi osallistua III kurssin tenttiin.
Mutta jos saat esim. I:stä nelosen, II:sta vitosen ja II:sta nelosen, niin ainakin meidän koulussa menisi läpi.
Nämä käytännöthän vaihtelevat todella paljon eri lukioiden välillä.
Ja ai niin, minun lukioni oli tavallista sorttia, ei mikään erityislukio. :)
Onnea sinulle lukiopintoihin!
Epäilen edellisen kirjoittajan tietoja. Yleensä mitkä tahansa kaksi nelosta tuottavat opintoesteen, jolloin ei voi jatkaa sen aineen opintoja, ennen kuin este on poistunut.
Sitten ihan toinen asia on oppiaineen arvostelu päästötodistukseen. Siinä on valtakunnallinen sääntö: kaksi kolmasosaa pakollisista ja syventävistä kursseista on suoritettava hyväksytysti, jotta oppimäärä on suoritettu. Eli jos oppimäärässä on kolme kurssia, niin yksi saa jäädä neloseksi. Ja jos kaksi ruotsin kurssia voit korvata, niin asian pitäisi mielstäni olla kunnossa.
Ruotsiahan et varmaan voi kirjoittaa, vaan kirjoitat sitten matematiikan ja reaalin pitkän kielen ja äidinkielen lisäksi pakollisina.
Mutta oman koulun opo on arvokas tiedonlähde, jolta pitää käydä aina asia varmistamassa, sillä voi olla koulukohtaisia sääntöjä lisänä ja niistä ei ulkopuoliset neuvojat voi tietää.
niin siinähän ei saa olla samanlaisia etenemisesteitä kuin vanhassa opsissa, koska oppiaineen läpäisyperiaatetta ei saa tiukentaa. Eri kouluissa on erilaisia systeemejä, ja kun olet vielä tuollaisessa erikoislukiossa, niin sinun täytyy todellakin ottaa asia selville joko oman koulusi opetussuunnitelmasta tai opolta.
Täällä on turha kysellä tuollaisia asioita etenkin, kun kyse on erityiskoulusta.
Miten voit olla niin huono että olet saanut vain välttäviä ja hylättyjä arvosanoja?
Lue, perkele, lue!
monilla kouluilla, lukioilla on käytössä että jos tulee kaksi nelosta tällöin toinen kursseista on uusittava, eli ei hätää jos yksi hylätty kursi on..mut pitää vaa varoo et ei toista tuu, se pitkittää opiskelua..ja se ei kai oo nii hyvä juttu..