Toivottavasti Schumaherista tulisi mestari eikä mistään itku pilli Alonsosta.
Hyvä Schumi
piituri
10299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kimi matias oli taas ainoa kärkikuski joka menetti paikkojansa lähdöstä. Surkean surkea ;)
Kimi ajoi hyvin Ferrari talli oli vain ylivoimainen.
Alonso sai ihan lahjana 5 sijan jos wepperit ym.ei olis keskeyttänyt olis alonso ollu joku 8-10 sijoilla, mun äiteekin olis menny focuksella ohi=)
epäoleellisiin asioihin. ei paalulta lähdettäessä edes pysty parantamaan sijoitusta.
Schumi kai oli ylivoimainen jos Räikkösestä sanot että ajoi hyvin? Tai jos sanotaan että Ferrari talli oli ylivoimainen niin Mclaren teki hyvää duunia eikä vain Räikkönen
taas parhaansa mukaan pilata kimin kisan. ensin tankataan vahingossa liian vähän bensaa (ennen kuin jesus tulee kertomaan ettei se ole mahdollista, kannattaa muistaa että aiemmin tällä kaudella alonsolle tankattiin vahingossa liian paljon), sitten mokaillaan varikolla 5 sekuntia, sitten vielä hydrauliikka tökkii niin että button pääsee ohi. toisaalta täytyy myös antaa tunnustusta siitä että eteenpäin on menty, kun kaikesta huolimatta tuli kolmossija. pari viikkoa sitten tuollaisella esityksellä oltaisiin oltu vain vaivoin pisteillä.
Ferrari oli ylivoimainen. Massa jopa ahdisteli Schumia. Raikkönen oli hyvä: talli mokas varikolla silti 3.- Tallikaveri oli kokoajan hitaampi kun räikkönen- Paskalla autolla 3. HYVÄ HYVÄ. Mut mikä parasta Schumi voitti Ja alonso vasta 5.
Tässähän joutuu kohta toivomaan Alonsolle niitä onnistumisia, jotta mestaruustaisto pysyisi tiukkana. Tätä menoa Schumi meinaan varmistaa mestaruutensa jo kuukautta ennen finaalia.
Alonso ei kerkiä enää mihinkään. Taitaa Alonsolla mennä pian hermot ja se syyttely mitä ollaan jo nähtykin.
Kimi Räikkönen menettänyt mahdollisuutensa mestaruuteen, mutta silti Kimi taistelee(Tänään se taas nähtiin).
Olipa mestari Alonso tai Schumi mestaruuden ratkaisee se kumman "lelu" siis auto kestää loppukaudesta paremmin(Renault vai Ferrari.
Ferrarien viime kisojen "hurmoksen" ansiosta luulen sen olevan hienoisessa etulyönti- asemassa
Nyt kun Renault on menettänyt tuon jousitusratkaisunsa tuoman epäreilun edun, Ferrari vaan kasvattaa eroa nopeudessa ja olisi tänäänkin halutessaan mennyt KAIKISTA ohi kierroksella. Tuskin viikossa mikään muuttuu, vaikkakin tietysti uusi rata, uudet kujeet jne. Ja onhan Renault aina pärjännyt Unkarissa, poislukien viime vuosi, toisin kuin Ferrari jota varsinkin 2003 nöyryytettiin oikein urakalla. Mutta niillä ei pitäisi olla enää mitään merkitystä.