ts miehet

Olen vielä uusi tämän asian kanssa ja minua kiinnostaa miten rinnat saa parhaiten "näkymättömiin".
Minkälainen kangas on parasta ja onko olemassa jotain valmiita sopivan kokoisia kankaita, vai kannattaako vaan itse leikata?
4808
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse en kankaita käytä, kun ne tuppaavat menemään pois paikoiltaan vähänkin liikahtaessa.
Apteekista yleensä ostan omat "puristajani", elastinen itsekiinnittyvä teippi (reilu 4€/3 metriä) osoittautui parhaimmaksi. Sitä oli apteekissa kolmea väriä ja taisi olla eri kokoja, en kunnolla muista, mutta taisin ottaa isoimman mahdollisen. Värejä olivat: keltainen, valkoinen ja beige/vaaleanruskea (itse otin jäkimmäisiä kaksi).

Tämä sidos on sellaista, että se nimensä mukaisesti tarttuu kiinni itseensä, mutta ei sinänsä sisällä liimaa eli ei jää itse ihoon kiinni. Pysyy hyvin kyllä paikallaan, mutta ostaessa kannattaa ostaa useampi kerralla (itselläni rinnat on suuri B). Jos et itseäsi ihan henkihieveriin sillä purista, niin kyllä antaa hengittää edes jonkinverran, tosin kuin tavallinen kangas.

Itse käytän sitten tämän sidoksen päällä joko naisten tukevaa urheilutoppia (yhden koon liian pieni) tai miesten aluspaitaa. Kamalan tiukkoja ja ihonmyötäisiä paitoja ei kannata pitää, ellet saa rintojen pintaa täysin tasaiseksi.

Ainoa miinus tässä sidoksessa on, että kun otat sitä pois niin se tuppaa juuri tarttumaan itseensä ja menemään "putkiloksi". Sitten näitä "putkiloita" pitää käsin yrittää aukoa ja se on aika aikaavievää hommaa.

Mutta tuota siis suosittelisin, itsekiinnittyvää elastista sidettä. :)

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta! Huomenna apteekkiin ja kokeilemaan miten teippi toimii. :)

    Äänestä

  • kysymys_ kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta! Huomenna apteekkiin ja kokeilemaan miten teippi toimii. :)

    Itse käytän ihan normaalia (ideaali?)sidettä.
    hyvin pysyy, helppo laittaa ja voi käyttää monia kertoja uudestaan, kun pesee ja silittää välillä.
    Tietenkään siteen kanssa ei voi oikein esim. pahemmin kurjotella mihinkään, koska saattaa mennä paikoiltaan.
    Mutta tähän asti ihan toimiva keino on ollut. Joten suosittelen myös tätä vaihtoehtoa. Tulee myös varmasti halvemmaksi kuin ostaa lähes viikottain uutta sidettä. Lisäksi hengittää mielestäni ihan hyvin. Kannattaa valita mahdollisimman leveä side vaihtoehto.

    Äänestä

  • käytän kirjoitti:

    harrastus?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kysymys_ kirjoitti:

Olen vielä uusi tämän asian kanssa ja minua kiinnostaa miten rinnat saa parhaiten "näkymättömiin".
Minkälainen kangas on parasta ja onko olemassa jotain valmiita sopivan kokoisia kankaita, vai kannattaako vaan itse leikata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu