Saatana!

Meinasipa taas ruveta ihan siitintä vihlomaan eilen!

Annas kun kerron.
Meillä exän kanssa kaksi tyttölasta, nyt jo murkkuiässä.
Eksä viettää vanhemman tytön kanssa paljon yhdessä aikaa käymässä kaupungilla ja mitä milloinkin.
Mutta nuoremman kanssa ei. Eikä pyytele käymään, eikä mihinkään yhteiseen juttuun.
Ja kun eilen illalla tulin töistä niin kuulin äitinsä laittanenn tytön "kotiinsa", koska hän halusi harrastaa aikuisten ajanvietettä.
Tämä ajanviete oli jotain sellaista mitä vietetään uuden poikakaverin ja alkoholin seurassa.
No tyttö tuli kotiinsa tietysti murheissaan ja lyötynä.
Ja kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun samanlailla tapahtuu.
Keskellä päivääkin on tyttö tullut itkun kanssa kotiin, kun "äiti oli alasti ja käski mennä pois...".

Mitä perkelettä minä tekisin sen kantturan kanssa, että se oppisi lastaan kohtelemaan ihmismäisesti?

Ihan tärisen suuttumuksesta, mutta kiitoksia kun sain tämän naputella tähän.
Näppiskin kesti jokaisen sanan.
102020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mukavaa kun usean avioliitto vuoden jälkeen vaimo yhden riidan pohjalta pompaa toisen mukaan!Ja lopullisesti!Ikinä ei mun ajatusmaailmaan sovi ottaa moista takas ! Kun tekee sen kerran niin helppoo se on sitte toisenki kerran!Ja meillä on sentään jo muutakin taustalla kuin me kaksi!LAPSIA !Kuolleita ja eläviä!Ja meno senkun jatkuu,mutta minäpä olen päättänyt että semmosta akkaa ei oo syntynykkää joka mua vielä parisuhteessa huijaa! Se on mun vuoro ny..

Äänestä

Sosiaalitoimeen tai lastensuojeluun, että saat tapaamiset lopetettua. Jollei "housut pysy jalassa" lapsen paikallaollessa, turhaan lasta tuuppaat äidillensä kyläilemään.

Äänestä

Vaikka kuinka olen vihoissani ollut, niin toivottavasti en alennu alatyyliin.

Ollaan erottu jo vuosia sitten ja tapaamisaikoja ei sen kummemmin olla sovittukaan.
Eksä asuu muutaman sadan metrin päässä ja tapaamiset puhuttiin taphtuvaksi "tarvittaessa".
Homma on toiminutkin hyvin vanhemman tytön kohdalla, mutta ei näy toimivan nuoremman kohdalla.

Mitä perkelettä minä sanoisin sille, että sorsiminen loppuisi?

Eksä käy täällä ja näennäisesti ei mitään kahnauksia pitäisi olla.

Mutta kohtelu tyttöään kohtaan ei mielestäni ole oikein.
Eihän vastuu ole lapsella, vaan aikuisella. Vai kuinka?
Sossutoimistoja en vaivaa tällä asialla, koska en katso sillä olevan merkitystä tähän asian.
Toivoisin vain, että tyttäreni saisi kuitenkin mahdollisimman hyvän elämänalun.
Äitinsä kyllä huolehtii minulta tytön kännylaskuun muutamaa euroa, mutta ei oikeasti osaa olla lapsensa kanssa.

Purkaus on ohi, mutta jonnekin oli minunkin asiaani purettava.

Äänestä
  • Sanot äidille, että ei tarvitse tavata lasta, jos ei osaa kohdella kumpaakin samalla tavalla. Laita kunnon rajat sorsimiselle. Jos peli jatkuu, niin laita se poikki. Taitaa olla äidillä tunne-elämän vaikeuksia.

    Minä sain kokea lapsena äidin syrjintää muihin sisaruksiin nähden. Hän ei siis tullut toimeen kanssani kuin näennäisesti ja isän läsnä ollessa teekenteli. Sain kärsiä siitä kauan ja aikuistuttuani en ole enää tavannut häntä.

    Äänestä

  • Sitä me jokaikinen välillä tarvitsemme, paikan mihin purkaa kiukkunsa, meillä kävi ihan sama kuin sinulla paitsi meitä oli 3 sisarusta, avioero kun tuli vanhemmilla niin faija jätti kuopuksen huomioimatta,minua kyllä otti koska olin vanhin ja niin sanotusti helpoin siten.
    Tilanne nyt se että molemmat sisarukseni eivät enää pidä yhteyttä isäänsä.

    Jaksamista sinulle, olet vaikeassa tilanteessa!

    Äänestä

  • juttu meillä.On tosi raskasta nähdä,kun lapsen/lasten sydän särkyy exän tekosien/tyhjien lupausten takia.Yritän kuitenkin selittää lapsille,miksi heidän isä käyttäytyy tällälailla heitä kohtaan.Joka kerta täytyy exän "likapyykki pestä",hänel ei ole selkärankaa selittää lapsille miksi tai minkätakia....

    Äänestä

Siis mitä? Eikö äiti voi hillitä itseään, kun lapset siellä? No, eipä ihme, että on lapsensa jättänyt,yök!

Äänestä

Asioilla vaan tahtoo olla kaksi puolta ja kaksi eri "versioo".

Äänestä
  • Niin, minulla on tapahtumista vain tyttäreni versio.
    Äidin versiota en edes viitsi kysyä.
    Tokihan tietenkin tiedän, kuinka paljon nuorempi tyttäreni äidin helmoissa tosiasiassa on.
    Taitaa nyt tulla kaksi vuotta, kun on viimeksi yötä ollut aitinsä luona....

    Äänestä

Jokos oot rauhottunna? :)

Tiedän fiiliksen, kun kuka tahansa kohtelee lapsia eriarvoisesti ja itse joutuu paikkailemaan tuon typeryksen käytöstä. Sanat ovat joskus takertua kurkkuun, kun yrittää lohduttaa lasta.

Ei nuo tunne-elämältään vajaat aikuiset ymmärrä kuin oman napansa ja sitä voi vain toivoa, että lapset kykenisivät kulkemaan asian ohi.



Täällä me hiukan pöpperöisenä vielä. Kiertoteitä Lapuan kautta pääsimme Kuopioon saakka ja sitten oli pakko lähteä laskettelemaan takaisin Ala-Suomeen. Kyllä oli taas tarjolla aurinkoa ja järvisuomen kauneutta niimpalj', että jaksaa taas koko ankean talven porskuttaa :)

Kaunista loppusuvea teille kaikille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yh-isä kirjoitti:

Meinasipa taas ruveta ihan siitintä vihlomaan eilen!

Annas kun kerron.
Meillä exän kanssa kaksi tyttölasta, nyt jo murkkuiässä.
Eksä viettää vanhemman tytön kanssa paljon yhdessä aikaa käymässä kaupungilla ja mitä milloinkin.
Mutta nuoremman kanssa ei. Eikä pyytele käymään, eikä mihinkään yhteiseen juttuun.
Ja kun eilen illalla tulin töistä niin kuulin äitinsä laittanenn tytön "kotiinsa", koska hän halusi harrastaa aikuisten ajanvietettä.
Tämä ajanviete oli jotain sellaista mitä vietetään uuden poikakaverin ja alkoholin seurassa.
No tyttö tuli kotiinsa tietysti murheissaan ja lyötynä.
Ja kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun samanlailla tapahtuu.
Keskellä päivääkin on tyttö tullut itkun kanssa kotiin, kun "äiti oli alasti ja käski mennä pois...".

Mitä perkelettä minä tekisin sen kantturan kanssa, että se oppisi lastaan kohtelemaan ihmismäisesti?

Ihan tärisen suuttumuksesta, mutta kiitoksia kun sain tämän naputella tähän.
Näppiskin kesti jokaisen sanan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu