Apua atopiaan!

Caramel85

Alan olla jo aika epätoivoinen. Kaikki alkoi pari vuotta sitten siitä kun vaihdoin opiskelujen takia asuinpaikkaa.Kotona asuessa vesi oli omasta porakaivosta, nyt kraanavesi. Minulle alkoi ilmetä punaisia laikkuja, tosin vain vähissä määrin. Nyt ongelma on kasvanut, mm.polvitaipeissa on ISOT punaiset läntit ja käsivarret suurimmaksi osaksi punaisena ja hilseilevät. Lääkärit (2krt) määrää vaan kortisonia, mutta ei auta pitkään. Tuntuu että iho on jopa pahempi keväisin/kesäisin, viime talvena ei ollut läheskään yhtä pahana vaikka asianhan pitäisi olla päinvastoin. Oman teoriani mukaan ongelma johtuu vedestä, sillä mm. mökillä ja kotona ollessa ihottuma vaalenee, kerrostalossa pahenee. Onko muilla vastaavia kokemuksia, onko kaikesta syyttäminen vettä/kerrostalon kuivaa ilmaa? Myös vinkit kokeneemmilta atoopikoilta ovat lämpimästi tervetulleita! :)

10

1798

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      jos sinulla on amme mene kylpyyn laita sinne meri suolaa ja kylpemään. osta maitohappobakteereita hyviä ei niitä halpoja ja syö pitempään. kokeile.

      • atoopikon äiti

        Auttaneet meilläkin.


    • "Tuntuu että iho on jopa pahempi keväisin/kesäisin, viime talvena ei ollut läheskään yhtä pahana vaikka asianhan pitäisi olla päinvastoin"

      Minulla oli aina lapsena ihottuma pahana talvella.Nyt aikuisena tätä on alkanut tulla kesäisinkin oikein pahana jalkoihin.Enkä tiedä mistä syystä kun allergioita ei minulla ole.Itse veikkaan sterssiä aiheuttajaksi.Olisikohan siellä kerrostalossa missä asut niin hometta?voihan tietty olla,että vesikin saattaa olla ihottumaasi osasyy...en tiedä tämäkin on vai veikkaus...Onko sinulla muuten allergioita?

      • Caramel85

        Hei. Olen käynyt allergiatesteissä, mitään ei ilmennyt. Tosin jälkeenpäin epäilin että olisin ollut antihistamiinin vaikutuksen alaisena jos edellisenä iltana olin kutinaan ottanut. Olen kuitenkin lukenut että atopia on immuniteetin häiriö, joten miten vesi muka sitten voisi olla laukaisija. Ellei sitten atopia ole jotenkin "piilevä". Olisi hyvä käydä ihotautilääkärillä juttelemassa kun eivät ne terveyskeskuksen lääkärit ole kovin kykeneviä/kiinnostuneita pureutumaan ongelman ytimeen...


    • kukistaja

      Tottakai vesi tai kuiva ilma voi pahentaa ihottumaa. Voisiko yksi syy olla myös stressi? Ajattelin vain, että jos opiskelusi aiheuttavat stressiä.. Oletko kokeillut kortisoonin sijaan takrolimuusivoiteita?

      Itselläni on kymmenen vuoden kokemus atooppisesta ihottumasta ja olen saanut ihottuman kuriin. Itsellä oikeiden voiteiden löytäminen ja niiden oikeanlainen käyttö (kuulostaa hassulta, mutta se on erittäin tärkeää) on lähes kokonaan poistanut ihottuman ja kutina-raapimiskierteestä olen päässyt kokonaan eroon. Näin on ollut jo reilusti yli vuoden ja viime talvikin meni ilman raapimisia!

      • Caramel85

        En ole stressaavaa tyyppiä ja nyt kesälomalla on vielä vähemmän stressiä, joten en voi kuin äimistellä mistä syystä puhkesi nyt näin rankasti :/
        Rasvaan kyllä ihoa joka päivä 2 krt mm. Aqualanilla, mutta silti iho on jumalattoman kuiva. Pitäisi varmaan käydä siellä dermatologilla jotta saisi takrolimuusivoidetta, olen kyllä lukenut että se on kovin kallista, pitääkö paikkansa? Onko kukaan kokeillut sitä koivuvaseliinia, mietin lähtisikö ihottuma sillä?


      • atoopikkovm68
        Caramel85 kirjoitti:

        En ole stressaavaa tyyppiä ja nyt kesälomalla on vielä vähemmän stressiä, joten en voi kuin äimistellä mistä syystä puhkesi nyt näin rankasti :/
        Rasvaan kyllä ihoa joka päivä 2 krt mm. Aqualanilla, mutta silti iho on jumalattoman kuiva. Pitäisi varmaan käydä siellä dermatologilla jotta saisi takrolimuusivoidetta, olen kyllä lukenut että se on kovin kallista, pitääkö paikkansa? Onko kukaan kokeillut sitä koivuvaseliinia, mietin lähtisikö ihottuma sillä?

        suuren avun PROTOPIC-voiteesta, mitään kortisonivoidetta en enää huolisikaan.
        Tutustuhan voiteeseen ellei se ole sinulle jo tuttu, vaikka os. http://www.yliopistonapteekki.fi
        Ja sitten tietysti rasvaaminen perusvoiteella.

        Ai nyt vasta luinkin tarkemmin, kirjoitat takrolimuusivoiteesta.
        Ei se minusta ole kallista, se on riittoisaa ja ennen kaikkea SE TOI AVUN; se on pääasia minulle


      • atoopikkovm68 kirjoitti:

        suuren avun PROTOPIC-voiteesta, mitään kortisonivoidetta en enää huolisikaan.
        Tutustuhan voiteeseen ellei se ole sinulle jo tuttu, vaikka os. http://www.yliopistonapteekki.fi
        Ja sitten tietysti rasvaaminen perusvoiteella.

        Ai nyt vasta luinkin tarkemmin, kirjoitat takrolimuusivoiteesta.
        Ei se minusta ole kallista, se on riittoisaa ja ennen kaikkea SE TOI AVUN; se on pääasia minulle

        aivan unohdin...kannattaa käydä ihotautilääkärillä ne tietää atopiasta enemmän.Oletko kokeillut valohoitoa ihoosi?Itse kävin talvella kun iho oli pahana ja se tepsi. Ihottuman oli pitkään poissa aina tähän kevääseen asti.Mullakin on tota protopiciä mutta jostain syystä se ei nyt ole tehonnut ihottumaan.Mikä on outoa koska ennen se tehosi.Olenkin käyttänyt eloconia ihoon...pitäisi sitten vain raahautua sinne lääkäriin vaikkei haluaisi.Lisätietoa atopiasta http://www.atopialiitto.fi


      • Leena kirjoitti:

        aivan unohdin...kannattaa käydä ihotautilääkärillä ne tietää atopiasta enemmän.Oletko kokeillut valohoitoa ihoosi?Itse kävin talvella kun iho oli pahana ja se tepsi. Ihottuman oli pitkään poissa aina tähän kevääseen asti.Mullakin on tota protopiciä mutta jostain syystä se ei nyt ole tehonnut ihottumaan.Mikä on outoa koska ennen se tehosi.Olenkin käyttänyt eloconia ihoon...pitäisi sitten vain raahautua sinne lääkäriin vaikkei haluaisi.Lisätietoa atopiasta http://www.atopialiitto.fi

        Mainitsit,että olet käyttänyt Aqualania mutta siitä huolimatta ihosi on kuiva. Kuulostaa siltä,että ihosi on kyllästynyt rasvaan tai se on liian kevyttä rasvan vaihto olisi paikallaan.
        Yksi vaihtoehto olisi esim.Abobasen sininen tai eucerin karbamid.
        Kannattaa käydä ihotautilääkärillä.


    • Kokeile

      Olen kärsinyt allerviasta 20 vuotta.
      Yksi ihotautilääkäri totesi neidin olevan toivoton tapaus. Toinen sanoin, että olet syntynyt väärään ilmastoon.

      Oma allergiani ensin helpottui ja sitten parani sitkeällä helokkikapselien syönnillä. Puolen vuoden helokkikuurin jälkeen allergia parani täysin ja luulin että olen siitä parantunut.

      Lopetin helokin ja 3 kuukauden päästä allergiaoireet palasivat.

      En usko mihinkään hömppäluonnontuotteisiin mutta helokkiöljyn nimeen vannon. Talvella avaan helokkiöljykapselin ja puristan öljyn kosteusvoiteeseen ja levitän kasvoille.

      Kun ihoni parani allergiasta oli tunne mitä mahtavin.

      Muistan että olin karmeessa kunnossa silloin kun ihottuma riehusi. Kerrankin lapset huutelivat minulle puistossa että tuolla menee ketsuppinaama. EI ollut mieltä ylentävää. Itkin kun kävin suihkussa, niin oli iho rikki raavittu.

      Iltaisin laitoin pumpulihanskat käsiin ja maalarinteipillä kiinni, etten ottaisi hanskoja pois käsistä ja raappisi itseäni. Aamulla kun heräsin ei hanskoista ollut tietoakaan ja käsivarret oli verille raavittu. Kaikki lakanat oli joka yön jälkeen veressä kuten myös tyynyliina.

      Jos ihosi paranee,ja ihosi vahvistuu vaihda peruskasvovoiteet esim. nivean kosteusvoiteisiin joissa on vitamiinejä. OMa ihoni alkoi ihan hehkumaan kun vihdoinkin saatoin levittäää vitamiinipohjaista voidetta kasvoille. Kasvojen harmaa iho sai hehkua.

      Ruoka-asioista sen verran, että VÄLTÄ VÄLTÄ sellaista suuhunlaitettavaa joissa paljon lisäaineita ja väriaineita kuten irtokarkit, limpsat. Minulla ainakin pahentavat allergioireita ja tekevät huonon olon.

      PIDÄ makuuhuoneessa koko ajan hyvä ja viileä ilma. Makkarin tuuletus talvella tosi mahtavaa. Nyt kun ilma ei ole kovin hyvä ei ehkä kannata päästää ulkopölyä huoneeseen. Mutta talvella pidä viilee makkari, tuuleta, siivoa hyvin, kannattaa purautella pakkasilmassa peittoa ja tyynyä ja pitää vähän aikaa parvekkeella joka päivä.

      Vesi on hankala juttu, sillä itsellänikin oli sama tilanne kuin sulle. Kaivovedestä käsiteltyyn veteen muutos oli ihoa pahentava tekijä. Tosin nykyisin ei vesiongelma enää haittaa, sillä helokin ansiosta ihoni kestää putkiveden.

      Käytä kasvojen puhdistamiseen kasvovettä ja kasvojenpuhdistusmaitoa. Jos mahdollista, vältä saunaa kunnes ihosi paranee. Pese päivittäin vain intiimialueet. Jos et urheile päivittäin, niin pärjäät tällä pesumäärällä.

      YLEISIÄ OHJEITA
      - Jos mahdollista, vältä stressiä. Kun itse opiskelin, allergia meni ihan mahdottomaksi. Mutta opiskelun aikana löysin ne helokit ja puolessa vuodessa tuli allergiaoireisiin mahtava muutos. TOivon että tepsii nämä kapselit sulle. Aina niitä suosittelen. Myös työkaverini sai apua helokeista.

      - Nuku hyvin, hyvin valvottu yö pahentaa allergiaa, en tiedä miksi, ainakin itselläni on näin .

      - Joistakin ruuista ja alkoholista myös lähtee histamiinia, kuten esim. homejuustosta. Itse syön homejuustoa vain harvoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      163
      2917
    2. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      112
      2246
    3. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      66
      1923
    4. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      45
      1690
    5. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      62
      1597
    6. Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä

      Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään
      Kankaanpää
      31
      1374
    7. Kuka on Farmi Suomi Riiko?

      Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe
      Tv-sarjat
      14
      1351
    8. Vastuuhenkilöt

      Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.
      Lapua
      72
      1236
    9. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      66
      1235
    10. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      9
      961
    Aihe