kysymys aikuisen koiran kouluttamisesta!

eli siis... meille on tulossa alle 2 vuotias kääpiökoira. koiraa ei ole varsinaisesti aiemmin koulutettu, istua taitaa osata.
mutta, me olemme kuitenkin päättäneet alkaa kouluttaa koiraa hieman. ainakin luoksetulo, maahan, ei hyppimistä, ei saa vetää ja ei kerjätä. kaikista näistä en ole edes varma, tekeekö koira niin, mutta nämä asiat olemme päättäneet ainakin saada kuntoon.

mietimme nyt että kannattaako aikuisen koiran kohdalla aloittaa kouluttaminen heti vai vasta kun koira tottunut meihin ja pitää meitä laumanaan?
8379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Käsittääkseni kannattaa tehdä uuden "lauman" säännöt selviksi saman tien. Ehkei nyt mitään "sulkeisharjoituksia" heti ekana päivänä, mutta kyllä koiralle on hyvä heti alusta alkaen jo sanoa, jos menee väärin.

Äänestä

davy oli kaks kun se meille tuli, ei osannut oikeastaan mitään. Nyt menee käsimerkit, luoksetulot, seuraamiset, etsimiset,.. päälle vuoden nyt ollut. Riippuu tietysti koirasta, millai omaksuu uusia asioita, mutta pääsääntöisesti vanhempikin oppii. Täytyy vain osata motivoida koiraa oikein. Leikkikää sen kanssa ja sitä kautta opettakaa. Koira ei todellakaan ole niin vanha ettei leikkiminen jaksaisi kiinnostaa.
Johdonmukaisuus on toinen avainsana. Koira tulee varmasti testaamaan uuden isäntänsä rajoja - tai siis omiaan. Se, mitä tänään ei tehdä, ei tehdä myöskään huomenna.
Muista, että (ja tätä jaksankin painottaa) esim. istumaan käsky opetetaan seuraavasti: ensin koiran pylly maahan, sitten vasta istu-käsky. Emmehän halua että koira luulee että istu-käsky tarkoittaa sitä että emäntä/isäntä roikkuu perskarvoissa kiskoen koiran takapuolta alas. :D Enkä nyt siis sano että koiraa pitäisi alunperinkään kiskoa karvoista yhtään minnekkään.

Onnea koulutukseen, ja jos voin enemmän olla avuksi, [email protected]!

Äänestä
  • tai muuten vaan vinkkiä tarvitaan!
    Täytyy nyt vain ensin odottaa, että koira meille tulee!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tai muuten vaan vinkkiä tarvitaan!
    Täytyy nyt vain ensin odottaa, että koira meille tulee!

    hän on oikea koirankouluttaja!!!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tai muuten vaan vinkkiä tarvitaan!
    Täytyy nyt vain ensin odottaa, että koira meille tulee!

    postia saa aina laittaa. On kumminkin sulla suht sama tilanne kuin kinulla päälle vuosi sitten. Mikäs koiruus sieltä tulee?

    Äänestä

  • UPDATE_7523846 kirjoitti:

    postia saa aina laittaa. On kumminkin sulla suht sama tilanne kuin kinulla päälle vuosi sitten. Mikäs koiruus sieltä tulee?

    siis...

    Äänestä

  • UPDATE_7523846 kirjoitti:

    postia saa aina laittaa. On kumminkin sulla suht sama tilanne kuin kinulla päälle vuosi sitten. Mikäs koiruus sieltä tulee?

    tiibetinspanieli, jotka nyt osaavat muutenkin olla jo aika itsepäisiä ja oman arvon tuntevia, että saa nähdä miten onnistutaan!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    tiibetinspanieli, jotka nyt osaavat muutenkin olla jo aika itsepäisiä ja oman arvon tuntevia, että saa nähdä miten onnistutaan!

    sen minkä pystyn, tottakai. Kannattaa kumminkin pyytää esim tiibetinspanieleiden harrastajilta rotukohtaisia neuvoja, itse kun en ole juuri tätä rotua koskaan kouluttanut. Mutta autan kyllä jos vaan voin, laitahan sähköpostia kun koissu tulee! Mukava muutenkin olisi kuulla kuinka teillä menee, sama tilanne kun tosiaan on, rotu vain eri. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi omistaja kirjoitti:

eli siis... meille on tulossa alle 2 vuotias kääpiökoira. koiraa ei ole varsinaisesti aiemmin koulutettu, istua taitaa osata.
mutta, me olemme kuitenkin päättäneet alkaa kouluttaa koiraa hieman. ainakin luoksetulo, maahan, ei hyppimistä, ei saa vetää ja ei kerjätä. kaikista näistä en ole edes varma, tekeekö koira niin, mutta nämä asiat olemme päättäneet ainakin saada kuntoon.

mietimme nyt että kannattaako aikuisen koiran kohdalla aloittaa kouluttaminen heti vai vasta kun koira tottunut meihin ja pitää meitä laumanaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu