ei herran

miten noin kauheelta kuulostavaa live esiintyjää joku kehtaa mennä kuuntelemaan. äsken ylex pop uutisissa kuulin pari pientä pätkää ja kyllä teki oikeen pahaa. levyillä vissiin ääntä säädelty ihan rankalla kädellä.
5596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olen kuullut ja nähnyt paljon bootleg pätkiä uudelta kiertueelta. Madonnan ääni ei kuulosta aina hyvältä. Varsinkaan hung up ei oikein suju, mutta suurimman osan biiseistä se vetää tosi hyvin. Madonnalla on 2000-luvulla ollut nyt kolme kiertuetta, joista sekä kriitikot että yleisö ovat pitäneet. Sä et ole nähnyt näistä yhtään.

Äänestä
  • Madonnan kiertueet ovat olleet suorastaan järisyttäviä menestyksiä joten voisi sanoa että sekä kriitikot että yleisö ovat RAKASTANEET niitä!

    Ps. Mikä se 3.kiertue on ollut 2000luvulla kun v.2004 reinvention ja v.2006 confessions tour??

    Äänestä

  • liian lievä ilmaisu kirjoitti:

    Madonnan kiertueet ovat olleet suorastaan järisyttäviä menestyksiä joten voisi sanoa että sekä kriitikot että yleisö ovat RAKASTANEET niitä!

    Ps. Mikä se 3.kiertue on ollut 2000luvulla kun v.2004 reinvention ja v.2006 confessions tour??

    sehän oli vuonna 2001 Drowned World Tour -kiertue

    Äänestä

  • idiootti kirjoitti:

    sehän oli vuonna 2001 Drowned World Tour -kiertue

    kelle toi "opettele lukemaan idiootti"oli suunnattu ja mitä varten!?

    Äänestä

Madonnan konsertit ovat elämys. Kukaan muu artisti ei ole koskaan kyennyt tekemään konserteistaan teatteriesityksen/musikaalin veroista kokonaisuutta kuin Madonna.

Laulu voi olla mitä on, mutta itse ainakin haluaisin päästä joskus vielä Madonnaa katsomaan itse show:n takia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jumala kirjoitti:

miten noin kauheelta kuulostavaa live esiintyjää joku kehtaa mennä kuuntelemaan. äsken ylex pop uutisissa kuulin pari pientä pätkää ja kyllä teki oikeen pahaa. levyillä vissiin ääntä säädelty ihan rankalla kädellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu