Avoliitto, Kelan juonittelutermi

ArgVarg

Tyttö ja poika tapaavaat, rakastuvat ja jonkin ajan kuluttua muuttavat yhteen. Toisilleen nuo kyyhkyläiset ovat poika- ja tyttöystävä. Kela väittää heidän olevan avopuolisoita.

No, tralla laa, sen voivat he sivuuttaa, juttu kun lukee Kelan lomakkeella vaan.

Koittaa yhteenmuuton lisäksi toinenkin suuri päivä: poika valmistuu keväällä ja siirtyy työelämään. Tähän asti tyttö on saanut opintotukea asumislisineen 460,61 euroa. Kivaa siitä jää vuokran jälkeen vähän ylikin!

Tyttö ja poika ovat jakaneet asumiskulut puoliksi, eivät ole tulleet raha-asiat rakastavaisten huoliksi.

Kela luo varjon tytön mieleen, voi ei meneekö kaikki nyt pieleen, kun vastavalmistuneen poikaystävän tulot ylittävät annetun rajan. Pitääkö tytön opetella itselleen uusi ajattelutapa, se sellainen 50-lukulaisen ajan.

Nyt joutuu 2000-luvun tyttö rakastettunsa edessä alentumaan, tälle kertomaan, ettei ehkä enää tasa-arvoa heidän suhteessa joka asiassa olekaan. Tytön tili menee miinukselle tukikuukausina, eikä tilannetta huojenna tarpeeksi edes kesälomalla ansaittu tulo.

Otetaan tytön asumislisä pois, kun Kela ei sitä sois. Opintotuen asumislisä ilmeisesti liikaa itsellisyyttä ja elämänlaatua tytön elämään tois, onhan tällä jo ansiotuloa nauttiva avomies!

6

4209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neiti...X

      "Puolison" tulot otetaan huomioon edellisen valmistuneen verotuksen perusteella eli aina 2 vuotta jäljessä. Jos poikakaveri olisi valmistuisi ensi keväänä (2007), sen vuoden tuloja katsottaisiin vasta vuoden 2009 alusta.

      Mutta joo, ei laki tunne termiä avoliitto, sellainen seistä kököttää vaan Kelan tukihakemuksissa vaihtoehtona...

      • Avoliitossa itsekin

        Kyllä Kelan tulkinta avoliitosta 'asuu yhdessä avioliitonomaisissa olosuhteissa' on lakeihin perustuva. Joku juristi vois linkittää mainitut kohdat.

        Jos Kelan lomakkeet jne olis tässä lain vastaisia,
        avoliittoa ei lomakkeissa kysyttäis. Toisaalta kysymys on nykytekniikalla tarpeeton, koska atk kertoo käsittelijälle kuka on kirjoilla kenenkin kanssa samassa osoitteessa.

        Avoliittoasiasta tehdään valituksia jatkuvasti isomman tuen toivossa. Valitusasteet on pitäneet päätökset voimassa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

        Jos Kelan kanta olisi lainvastainen, valitukset menis läpi ja sen perusteella ohjeet olis muuettu jo ajat sitten.


      • ....
        Avoliitossa itsekin kirjoitti:

        Kyllä Kelan tulkinta avoliitosta 'asuu yhdessä avioliitonomaisissa olosuhteissa' on lakeihin perustuva. Joku juristi vois linkittää mainitut kohdat.

        Jos Kelan lomakkeet jne olis tässä lain vastaisia,
        avoliittoa ei lomakkeissa kysyttäis. Toisaalta kysymys on nykytekniikalla tarpeeton, koska atk kertoo käsittelijälle kuka on kirjoilla kenenkin kanssa samassa osoitteessa.

        Avoliittoasiasta tehdään valituksia jatkuvasti isomman tuen toivossa. Valitusasteet on pitäneet päätökset voimassa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

        Jos Kelan kanta olisi lainvastainen, valitukset menis läpi ja sen perusteella ohjeet olis muuettu jo ajat sitten.

        Avoliitto on toki joltakin kantilta katsottuna avioliitonomainen olosuhde. Kuitenkin sitten tämä pitäisi mielestäni ottaa huomioon myös perintöasioissa ym. että on asuttu avioliitonomaisissa suhteissa. Kuitenkin mitä avioliitonomaisia olosuhteita on esimerkiksi jos tyttö ja poika jotka ovat vain kavereita keskenään asuvat yhdessä? Heillä ei ole seksiä, joka kuuluu avioliittoon, ei yhteisiä rahoja, ei yhteistä vuodetta jne. He ovat saattaaneet olla lapsuudesta asti parhaita kavereita keskenään, mitä avioliitonomaista siinä on?

        Mielestäni tuo kelan tulkinta on laiton ja laissa ei ole määritelty avoliittoa, vain ja ainoastaan avioliitonomaiset olosuhteet.

        Avioliitonomaiset olosuhteet = avoliitto
        Kuitenkin myös ne olosuhteet jotka eivät ole lähellekään avioliitonomaisia kela tulkitsee avoliitoiksi.


      • neiti...X
        Avoliitossa itsekin kirjoitti:

        Kyllä Kelan tulkinta avoliitosta 'asuu yhdessä avioliitonomaisissa olosuhteissa' on lakeihin perustuva. Joku juristi vois linkittää mainitut kohdat.

        Jos Kelan lomakkeet jne olis tässä lain vastaisia,
        avoliittoa ei lomakkeissa kysyttäis. Toisaalta kysymys on nykytekniikalla tarpeeton, koska atk kertoo käsittelijälle kuka on kirjoilla kenenkin kanssa samassa osoitteessa.

        Avoliittoasiasta tehdään valituksia jatkuvasti isomman tuen toivossa. Valitusasteet on pitäneet päätökset voimassa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

        Jos Kelan kanta olisi lainvastainen, valitukset menis läpi ja sen perusteella ohjeet olis muuettu jo ajat sitten.

        "Joku juristi vois linkittää mainitut kohdat."
        Tiedän kyllä, mihin kohtiin laissa Kela perustaa tulkintansa. Tän tajuaa ilman oikeustieteen tutkintojakin, mutta jos juristin sana on se mihin on uskominen, niin ainakin Turun yliopistolla opintotukiasioista vastaava juristi oli tästä lain tulkinnasta aivan samaa mieltä kanssani.

        "Avoliittoasiasta tehdään valituksia jatkuvasti isomman tuen toivossa. Valitusasteet on pitäneet päätökset voimassa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta."
        Tietääkseni nuo valitukset ovat koskeneet tapauksia, joissa ei ole ollut kyse avoliitosta lainkaan. Korjaa toki, jos olen väärässä (ja laita linkki jonkinlaiseen dokumenttiin aiheesta). Haluaisin nähdä, kun joku ensimmäistä kertaa haastaisi Kelan (ja muidenkin viranomaisten) tulkinnan "avioliitonomaisista olosuhteista" ja niiden pätemisestä avoliittoon sekä etenkin siitä, millä perusteella avopuolison voidaan katsoa elättävän avoliiton toista osapuolta, vaikkei ole minkään lain perusteella elatusvelvollinen.

        Tässä linkki aiemmin kirjoittamaani pidempään kannanottooni aiheesta:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000026&posting=22000000013757898


    • Avoliittoa

      Sama tulkinta lapsilisässä, jossa yksinhuoltajakorotus lakkaa, kun samaan asuntoon
      (esim kaksio) muuttaa lapsilisän saajan poika/tyttöystävä.

      Tämä avoliittotulkinta hyväksytään julkisuudessakin huomattavasti pienemmällä narinalla, kun opintotuessa vastaava
      tilanne. Nämä uusperheet jopa mielellään ruksivat erilaisiin lippuihin ja lappuihin
      ' avoliitossa'.

      Ongelma ratkeaa sillä, että ensi vaaleissa äänestät ehdokasta, joka lupaa poistaa avoliittoasian KAIKISTA sosiaalietuuksista.
      Verot tietty nousee, koska ilmaista lounasta ei ole.

      Kelan duunarit ei tälle asialle voi mitään.
      Pääkonttorin juristit antaa ohjeet ja valitusasteet päätöksillään ne siunaa.

      • neiti...X

        Avopuolison "elatusvelvollisuus" ulottuu tosiaan opintotuen ja lapsilisän lisäksi varmaan kaikkiin sosiaalitukiin. Oman kokemukseni mukaan ainakin yleiseen asumistukeen ja jopa toimeentulotukeen, jonka pitäisi olla yhteiskunnan tarjoama viimeinen oljenkorsi. Tietääkseni kohta joka tämän "oikeuttaa", on kaikissa laissa "avioliitonomaiset olosuhteet", jonka olemassaolo ei ole mielestäni perusteltu (koska muu kuin avioliitto ja rekisteröity parisuhde ei ole virallinen parisuhteen muoto eikä vapaamuotoisten parisuhteiden osapuolet ole lain mukaan elatusvelvollisia toisiaan kohtaan) ja sisältöä taas ei ole missään selitetty.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      40
      1420
    2. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      98
      1355
    3. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      290
      1255
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1115
    5. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      19
      1061
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      65
      1038
    7. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1019
    8. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      71
      1012
    9. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      176
      878
    10. Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!

      Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju
      Tanssi
      18
      841
    Aihe