Hei!
Kyselen muidenkin kokemuksia aiheesta, että
äitini kuoli juuri ja olisin kaivannut mieheni tukea/kuuntelua/kainaloa..
mutta jotenkin tuntui että jäin yksin surussani, eihän se tietysti häntä sillä lailla kosketakaan, mutta kuitenkin...
tuntui, että hän ei välitä ollenkaan tms. - sanoi itse, ettei oikein osaa tukea, vaikka sanoin että riittää, jos pääsen kainaloon ja jaksaa kuunnella...
onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Kyselen muidenkin kokemuksia aiheesta, että
äitini kuoli juuri ja olisin kaivannut mieheni tukea/kuuntelua/kainaloa..
mutta jotenkin tuntui että jäin yksin surussani, eihän se tietysti häntä sillä lailla kosketakaan, mutta kuitenkin...
tuntui, että hän ei välitä ollenkaan tms. - sanoi itse, ettei oikein osaa tukea, vaikka sanoin että riittää, jos pääsen kainaloon ja jaksaa kuunnella...
onko muilla samanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensinnäkin; Otan osaa. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta tuttavani kertoi miehensä reagoineen vastaavassa tilanteessa juuri samalla tavalla. Ehkä toisen tilanteeseen ei osaa eläytyä ja useinhan käy niin, että juuri silloin ihminen tuntee itsensä avuttomaksi ja neuvottomaksi, kun toinen tarvitsee tukea eniten.
Itse olen huomannut, että kuoleman tapaus vetää hiljaiseksi. Ei löydy sanoja, joilla lohduttaa. Ehkä miehesikin kokee riittämättömyyden tunnetta. Kerro toiveistasi. Kyllä minä uskon, että hän ymmärtää.
Voimia ja jaksamista sinulle.
Tuttua tuo. Ex-mieheni oli samanlainen minun äitini kuollessa. Ei sanonut mitään,ei yhtään mitään.
Mielessään ajatteli varmaan silloin että hyvä kun siitäkin päästiin. Kerran äitini vielä eläessä tokaisi; minkäs pahan tappaisi kun toinen jaksoi viellä sinnitellä. Että tälläistä.
Totesinkin jälkeenpäin että ex-miehen luonteeseen ei kuulunut sydämmestä tuleva sympatia eikä liioin empatiakaan.
Otan osaa suruusi.