Opintolaina

Eli minulla on luottotiedoissa kaksi(ehkä jopa kolme merkintää). Sain kirjeen jossa kerrottiin, että voin kuitenkin saada opintolainaan valtiontakauksen jos minulla on sille erityiset perusteet.

Kertokaa oletteko saaneet kuitenkin lainan vaikka teillä on ollut merkintä?!

Perustelin, että minun pitää hankkia uudet silmälasit, koska nykyiset on olleet jo yli 3 vuotta ja näkö heikentynyt paljon. Opiskelu on hankalaa kun aina pitää rynniä eturiviin, että näkee taululta muistiinpanoja. Muutenkin väärän vahvuiset lasini aiheuttavat päänsärkyä yms. joka haittaa opiskelua.
Toiseksi perusteeksi laitoin, että en kertakaikkisesti tule toimeen pelkällä opintotuella asumislisällä (niistä jää vuokran jälkeen 70 euroa jolla pitäisi maksaa muut laskut ja ostaa ruuat kuukaudeksi).

Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea tänne asti ja vielä tuhat lisäkiitosta teille jotka osaisitte vastailla ja kertoa omia kokemuksia :)
2402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eiköhän ne halua ennemminkin tietää, miten aiot maksaa lainan takaisin, kun et ole aiempiakaan pystynyt maksamaan. Luultavasti niinkään paljon ei vaakakupissa paina rahan käyttökohde. Käsittääkseni tämä ainakin on muissa laina-asioissa se asia mitä tutkitaan ennen lainan myöntämistä.

Äänestä
  • Unohdin näköjään kokonaan kirjoittaa tähän, että aloitin koko kirjeen kertomalla, että rahavaikeuteni ovat peräisin ajalta jolloin olin työttömänä ja rahaa ei ollut mihinkään!! Nyt elämä mallillaan ja unelmien opiskelupaikka =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luottotiedoissa merkintä kirjoitti:

Eli minulla on luottotiedoissa kaksi(ehkä jopa kolme merkintää). Sain kirjeen jossa kerrottiin, että voin kuitenkin saada opintolainaan valtiontakauksen jos minulla on sille erityiset perusteet.

Kertokaa oletteko saaneet kuitenkin lainan vaikka teillä on ollut merkintä?!

Perustelin, että minun pitää hankkia uudet silmälasit, koska nykyiset on olleet jo yli 3 vuotta ja näkö heikentynyt paljon. Opiskelu on hankalaa kun aina pitää rynniä eturiviin, että näkee taululta muistiinpanoja. Muutenkin väärän vahvuiset lasini aiheuttavat päänsärkyä yms. joka haittaa opiskelua.
Toiseksi perusteeksi laitoin, että en kertakaikkisesti tule toimeen pelkällä opintotuella asumislisällä (niistä jää vuokran jälkeen 70 euroa jolla pitäisi maksaa muut laskut ja ostaa ruuat kuukaudeksi).

Kiitos kaikille jotka jaksoitte lukea tänne asti ja vielä tuhat lisäkiitosta teille jotka osaisitte vastailla ja kertoa omia kokemuksia :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu