Varo jättiputkea

Pihamme reunassa on villiintynyt tuo jättiputki josta varoitetaan ja se kehoitetaan hävittämään.Illansuussa sitten käytiin sen kimppuun kun lapsetkin 5 ja 7 vuotiaat halusivat mukaan niin puettiin heille kuravaatteet ja suojalasit,ja sitten hommiin.Lapset kantoivat sylissään noita putken kappaleita niin että suojavaatteet tahriintuivat kasvin nesteestä,kun sitten tuli äitini kylään yllättäen.Nuorempi juoksi mummon syliin ja mummo otti tytön syliin,ei mennyt kun hetki kun äitini käsivarsia alkoi polttaa ja iho muuttui punaiseksi laikuiksi.Siintä lääkärin reissu sitten ja kivuliaat ja rumat läikät käsiin.Varokaa noita jättiputkia ja suojautukaa hyvin kun hävitätte niitä me oltiin hyvin suojatut kun ei meille tullut mitään.
92078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mikähän ihme siinä on että kun hyvin tiedetään ja varoitellaan näistä jättiukonputkista,että nimenomaan se neste siellä putken sisällä saattaa aiheuttaa iho-oireita.Ja mitä tekee ihmiset?Hyökkäävät hysteerisinä hävittämään nämä kasvit,jolloin varmasti altistuvat tälle vaaralliselle nesteelle.
Antakaa näiden kasvien kukkia ja kasvaa ihan rauhassa,ei ne sieltä hyökkää kenenkään kimppuun eikä myrkkyä lapsien tai muiden päälle heittele.Ei kai ne lapset niitä revi sen enempää kun muitakaan kukkia?Minä olen 3 lapsen äiti ja pihamme rajalla on aina kasvanut jättiukonputket,kauniita ja suuria kukkia,eikä kukaan niistä mitään oireita saa,kun vaan ovat siellä pihaa kaunistamassa.
Jos ne on pakko saada hävitettyä,niin älkää nyt missään nimessä ottako lapsia siihen hommaan mukaan.

Äänestä
  • Jos haluaa kukan kauneudesta nauttia, on olemassa vähemmän haitallinen steveninjättiputki. Minä ainakin kehoitan kaikkia hävittämään persianjättiputken, tosin jättäisin lapset, ovat ne kuinka suojattuja tahansa, operaation ulkopuolelle. Jättiputken myrkky poistaa iholta suojan aurinkoa vastaan, siksi ihoon tulee palovammat. Jäljet ovat pysyviä... Vaikka erilaisista kasveista pidänkin, ei minua haittaa yhtään, että en ole juuri se naapuri, jonka pihalta tämä myrkkykasvi siemenistä leviää muiden pihoille :)

    Äänestä

  • Koska ne eivät kuulu Suomen alkuperäiskasvistoon vaan ovat tulokas laji. Ja tulokaslajit olisi parempi kitkeä etteivät pääse leviämään. Koska tuo leviää kuin rutto! Näin ollen myös luonnonvarainen ja alkuperäiskasvistomme on vaarassa. Siksi kehoitus kitkeä mokomat!

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Koska ne eivät kuulu Suomen alkuperäiskasvistoon vaan ovat tulokas laji. Ja tulokaslajit olisi parempi kitkeä etteivät pääse leviämään. Koska tuo leviää kuin rutto! Näin ollen myös luonnonvarainen ja alkuperäiskasvistomme on vaarassa. Siksi kehoitus kitkeä mokomat!

    Meillä on vuosikaudet sama jättiukonputki tuossa ojan reunalla kasvanut eikä ole "jälkeläisiä" tehnyt,eikä haittaa vaikka tekiskin.Itse kasvi ei ole myrkyllinen kun sen antaa olla,mutta annas olla kun menee sen katkaisemaan niin se muuttuu vaaralliseksi koska nesteisiin pääsee käsiksi...
    Kaikkein turvallisin tapa lienee hävittää tuo kasvi on käyttää suoraan kasviin ruiskutettava round up,ei tule palovammoja eikä tarvi vahtia meneekö lapset koskemaan katkaistuun putkeen.

    Äänestä

  • ukonputket kirjoitti:

    Kyllä tuo jättiukonputki kannattaa hävittää niin pian kuin mahdollista. Sehän leviää kuin rutto - jos ei omalle pihalle, niin tuulen mukana muualle.

    Jos round up siihenkin tehoaa, niin sitten ei hävitys ole mikän ongelma. Sitä on niin helppo käyttää, ja toimii ainakin pienimmissä kasveissa.

    Äänestä

.......ihme hysteriaa yhdestä kukkasesta.........

Äänestä
  • Poika kaatusi ojaan ja käsivarsi katkaisi kasvin lehden ja siitä tuli jo ihovaurio,joten tuhotkaa ihmeessä ne ja suojautukaa hyvin.

    Äänestä

  • siru äiteli kirjoitti:

    Poika kaatusi ojaan ja käsivarsi katkaisi kasvin lehden ja siitä tuli jo ihovaurio,joten tuhotkaa ihmeessä ne ja suojautukaa hyvin.

    tuhotaan kun näkyy uutta kasvustoo.leviää kyllä ku rutto.naapurin kanssa yhteistuumin hävitetty ja onnistuttu hyvin!

    Äänestä

  • ja jatkossakin kirjoitti:

    tuhotaan kun näkyy uutta kasvustoo.leviää kyllä ku rutto.naapurin kanssa yhteistuumin hävitetty ja onnistuttu hyvin!

    Hei kaikille!
    En yleensä kommentoi tänne mitään mutta tähän on pakko...yli 10 vuotta sitten tuhosin kyseisiä kasveja uikkarit päällä auringonpaisteessa...kehossa kauttaaltaan 2 asteen palovamman näköisiä rakkuloita.Ajan kanssa arvet ovat himmentyneet mutta pigmentti viat ovat selvästi havaittavissa .Käsittääkseni tää kukkien neste reagoi auringonvaloon, joten tehkää hävitys työ varjosalla ajalla...
    Kasvin tuhoamisesta...on nyt 10 vuoden kokemus...
    rudoppi ei toimi.. pitää olla rudopin eko merkkistä...siemenet talvehtii maassa jopa 10 vuotta..leviää myös juuriston kautta...eli systemaattisesti kaivamalla kaikki pois, jonka jälkeen olen polttanut juuriston, ei kompostiin..
    Nyt takana on tosiaan 10 vuotta ja tänäkin kesänä maasta pukkasi vielä muutama, mutta nyt alkaa jo valo häämöttämään tunnelinpäässä..
    Olen kuullut että jotkut valtion ovat asettaneet lain joka velvoittaa kansalaisia tuhoamaan kyseisen kasvin, ja vieläpä maksavat myrkyn..Olen seurannut tarkasti vuosine varrella kasvin kehitystä ja pahoin pelkään että 10 vuoden päästä meillä Suomessakin on pikku ongelma...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

putki kirjoitti:

Pihamme reunassa on villiintynyt tuo jättiputki josta varoitetaan ja se kehoitetaan hävittämään.Illansuussa sitten käytiin sen kimppuun kun lapsetkin 5 ja 7 vuotiaat halusivat mukaan niin puettiin heille kuravaatteet ja suojalasit,ja sitten hommiin.Lapset kantoivat sylissään noita putken kappaleita niin että suojavaatteet tahriintuivat kasvin nesteestä,kun sitten tuli äitini kylään yllättäen.Nuorempi juoksi mummon syliin ja mummo otti tytön syliin,ei mennyt kun hetki kun äitini käsivarsia alkoi polttaa ja iho muuttui punaiseksi laikuiksi.Siintä lääkärin reissu sitten ja kivuliaat ja rumat läikät käsiin.Varokaa noita jättiputkia ja suojautukaa hyvin kun hävitätte niitä me oltiin hyvin suojatut kun ei meille tullut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu