Konalan Keidas

Kaveri muutti Konalaan ja muuton päälle mentiin oluselle paikalliseen - eli tuohon keitaaseen, joka sijaitsi hirvittävän rähmäisesä ja vanhassa ostoskeskuksessa, jossa ei tuon keitaan lisäksi ollut muuta kuin varastia, hammaslääkäri ja joku ihme pizzapaikka..
No eihän sitä kyllä oikeastaan odotelut mitään ihmeitä vaan kyllähän tuo paikka aika ihme sitten oli - vastaavaa räkälää en ole ennen nähnyt vaikka useammassakin on elon tiellä tullut käytyä.
Ihan ensiksi pisti silmään oven ulkopuolella makailevat ( siis ihan tosi) ihmiset tuopit kourissaan, joita tuollainen ihan pikkuinen aasialaistyttönen yritteli suostutella sisään siinä kumminkaan onnistumatta - tytteli hymyili vain kauniisti ja viittoili käsillään - ihmiset hörpivät tuopeistaan eivätkä noteeranneet tytteliä mitenkään.
Loikimme yli ja suunnistimme tiskille, jossa aasialaisperäinen poika hymyili kauniisti ja myi sitten tuopit meille.
Paikka on pieni ja ihmisiä oli jonkinverran, mutta istumaan ei päässyt, koska yli puolet asiakkaista makasi sammuneina pitkin sohvia.
Ja voi sitä paskan määrää - siivotaankohan paikkaa koskaan.
Hörppäsimme kaljat ja lähsimme - kaveri vähän manaili, että paikallinen nyt sattuu olemaan tuollainen, että pitää iltakaljalle etsiä toinen paikka, mutta matka Pitskun puolelle ei onneksi ole pitkä.
186496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Korkea aika soittaa anniskeluviranomaisille tuosta kyseisestä paikasta.

Äänestä

Olen asunut Konalassa 27 vuotta. Konalan keidas on toinen kahdesta lähimmästä kapakasta (molempiin suunnilleen sama matka asunnoltani).

Kämäisempää paikkaa kuin Konalan Keidas en tunne - en Helsingissä enkä muuallakaan.

Olen käynyt Konalan Keitaassa vuosien varrella kaiketi 3 kertaa juomassa oluen tai korkeintaan kaksi. En niinkään sen oluen itsensä perässä, vaan saadakseni kulttuuriantropologisen elämyksen - ja vahvisteekseni uskoani siihen, että en ole sentään itse ihan vielä vajonnut tuon paikan kantajengin tasolle...

Äänestä
  • joka ei taatusti ollut tasokkaampi paikka kuin K Keidas,haiseva ,saastainen,rappioalkoholistien pesä.MUTTA ihmeitäkin tapahtuu.Juwe on nyt suljettu,ilmeisesti siellä myytiin kamaa tai jotain.Nyt on viereen avattu turkkilaisten tai muiden hottetottien pitämä paikka,U2.Ja täytyypä sanoa ,että tää U2 on kuin Kämp Hotelli verrattuna liekkiasuntolaan.Tosin senkin on kansoittanut sama paskaporukka kun Juwessa oli.Katsotaan nyt kauanko taso säilyy...

    Äänestä

  • Bar Juwe, kirjoitti:

    joka ei taatusti ollut tasokkaampi paikka kuin K Keidas,haiseva ,saastainen,rappioalkoholistien pesä.MUTTA ihmeitäkin tapahtuu.Juwe on nyt suljettu,ilmeisesti siellä myytiin kamaa tai jotain.Nyt on viereen avattu turkkilaisten tai muiden hottetottien pitämä paikka,U2.Ja täytyypä sanoa ,että tää U2 on kuin Kämp Hotelli verrattuna liekkiasuntolaan.Tosin senkin on kansoittanut sama paskaporukka kun Juwessa oli.Katsotaan nyt kauanko taso säilyy...

    Itte oot hottentotti. U2:sen omistaa kaksi suomalaista naista.

    Äänestä

  • Mä kävin sielä joskus 20 vuotta sitten kavereiden kanssa. Ostettiin kaljat ja painuttiin saman tien ulos, koska paikka oli niin kauhea. Baarimikko sitten kiukkuisena, että älkää varastako tuoppeja. Luvattiin tuoda tuopit kiltisti takaisin. Valitti vielä jotain anniskelu-alueesta. Mutta luvattiin kertoa et jos joku kyselee, että poistuttiin ihan omin luvin. Oli vähän hapan naama sillä.

    Mutta vietiin tuopit takas kun oltiin juotu ne pihalla rauhassa. Kaikki hyvin siis.

    Äänestä

Konalan ostarilla, menkää sinne.

Äänestä

hahhahaha...olen ite käynnyt keitaasessa 5v ja en o nähnyt kertaakan et joku sammuis pitkiin sohvalla.Vaikka paikka on pieni silti siellä minä ainaskin viihdyn olla.hhahahha

Äänestä

minut raiskasi vanha irstas homo tuolla nyt pahat traumat on

Äänestä

Järkyttävä paikka. Henkilökunta juottaa asiakkaita niin kauan kuin rahaa tulee tai joku sammuu sen jälkeen ei mitään vastuuta vaikka joku ulkona kaatuu ja sammuu pakkaseen. Miten tommonen paikka saa olla pystyssä pitäis pistää viranomaisten valvontaan. Nykyisin paikan nimi on Amigo.

Äänestä

Iltaa

Äänestä

O o o o o o onko onko onko onko onko kona

KKkonnnnnn

Äänestä

Mikan kantis .juopon tyylille sopiva .

Äänestä

Sockenbacka oluthuone on ihan loistava, ei voi valittaa.

Äänestä
  • Onko siellä porukkaa, ja flirttailevia naisia?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Onko siellä porukkaa, ja flirttailevia naisia?

    Ei valitettavasti kumpiakaan, lähinnä keski-iän ylittäneitä ryystämässä erikoisoluita.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei valitettavasti kumpiakaan, lähinnä keski-iän ylittäneitä ryystämässä erikoisoluita.

    Kuulostaa todella tylsältä...saisi olla karaokea, iloa, halpaa peruskaljaa ja kivoja rentoja naisia hiprakassa!

    Äänestä

heips olin konalankeitaan avajaisissa joskus 90 alkupuolella ja sillo ei saanu ku keppanaa. meno oli ku moukarihäkissä. ei ollu tappeluita, ku porukat oli tillintallin. hyvä meininki oli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yak kirjoitti:

Kaveri muutti Konalaan ja muuton päälle mentiin oluselle paikalliseen - eli tuohon keitaaseen, joka sijaitsi hirvittävän rähmäisesä ja vanhassa ostoskeskuksessa, jossa ei tuon keitaan lisäksi ollut muuta kuin varastia, hammaslääkäri ja joku ihme pizzapaikka..
No eihän sitä kyllä oikeastaan odotelut mitään ihmeitä vaan kyllähän tuo paikka aika ihme sitten oli - vastaavaa räkälää en ole ennen nähnyt vaikka useammassakin on elon tiellä tullut käytyä.
Ihan ensiksi pisti silmään oven ulkopuolella makailevat ( siis ihan tosi) ihmiset tuopit kourissaan, joita tuollainen ihan pikkuinen aasialaistyttönen yritteli suostutella sisään siinä kumminkaan onnistumatta - tytteli hymyili vain kauniisti ja viittoili käsillään - ihmiset hörpivät tuopeistaan eivätkä noteeranneet tytteliä mitenkään.
Loikimme yli ja suunnistimme tiskille, jossa aasialaisperäinen poika hymyili kauniisti ja myi sitten tuopit meille.
Paikka on pieni ja ihmisiä oli jonkinverran, mutta istumaan ei päässyt, koska yli puolet asiakkaista makasi sammuneina pitkin sohvia.
Ja voi sitä paskan määrää - siivotaankohan paikkaa koskaan.
Hörppäsimme kaljat ja lähsimme - kaveri vähän manaili, että paikallinen nyt sattuu olemaan tuollainen, että pitää iltakaljalle etsiä toinen paikka, mutta matka Pitskun puolelle ei onneksi ole pitkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu