Puhutaan paljon,kasvoimme erilleen.
Mitä se on?Kuin puun haarat,kasvavat jostain syystä erilleen,näinkö käy meidänkin.
Miten sitä voi kymmenen vuotta taakseppäin tietää mitä tuo toinen loppujen lopuksi haluaa,mitkä on sen tavat,halut,elämäntyyli yms.
Oltaisko nyt tässä-erilleen kasvaneena,jos oltais tiedetty?
Vaikeata on,kun mies ei tule "missään vastaan".Jos teräväkielisenä loukkaa,sanoa tolvasee jotain ja ei ikinä tee aloitetta sovinnon tekemiseen,eikä ylpeys ei anna myöten.
Ei ole koskaan väärässä,ei näe toista alkuperäisenä omana itsenään vaan syyttää teatterin pitämisestä.
Siispä olen päättänyt,en minäkään enää ota ensiaskelta,koska ns.riitaa en aloittanut.Ei savua ilman tulta.
Miten teillä muilla,puhallatteko yhteen hiileen,vai?
Mitä se on?Kuin puun haarat,kasvavat jostain syystä erilleen,näinkö käy meidänkin.
Miten sitä voi kymmenen vuotta taakseppäin tietää mitä tuo toinen loppujen lopuksi haluaa,mitkä on sen tavat,halut,elämäntyyli yms.
Oltaisko nyt tässä-erilleen kasvaneena,jos oltais tiedetty?
Vaikeata on,kun mies ei tule "missään vastaan".Jos teräväkielisenä loukkaa,sanoa tolvasee jotain ja ei ikinä tee aloitetta sovinnon tekemiseen,eikä ylpeys ei anna myöten.
Ei ole koskaan väärässä,ei näe toista alkuperäisenä omana itsenään vaan syyttää teatterin pitämisestä.
Siispä olen päättänyt,en minäkään enää ota ensiaskelta,koska ns.riitaa en aloittanut.Ei savua ilman tulta.
Miten teillä muilla,puhallatteko yhteen hiileen,vai?
Vastaukset 21
Vanhimmat
onneksi myös, että olemme kasvaneet yhteen.
Meillä mieluumin näin.
Yli kolkyt vuotta samaa huonetta!
Sitä aina vaan lukee jostain juuri tuollaista...Siinä ehkä täytyy ihmisten olla niin samalla aaltopituudella.
Vaik kht kuuskyt tulee täyteen,ei vieläkään osaa olla toiselle se tärkein.
Ja sitä vaan ajattelee että enhän mä voi olla niin hirvee kun ei oikeesti ole!
Vaan ihan tavallinen kunnon perussuomalainen ihminen!
suomalaisen suusta kuultuna "rakkaus/rakas"on, voimakas sana ja sen käyttäjä saa helposti mielistelijän maineen. Silti se on paras yhteenkasvattaja ja adapteri eri aaltopituuksien välissä.
Eihän sitä nuorena rakastuessa toisessa näe mitään "huonoja" ominaisuuksia, joilla olisi sen suurempaa merkitystä. Hänestä pidetään,tykätään, rakastetaan juuri sellaisena kuin on.
Vielä usein niin, että hänen erilaiset piirteet tekevät hänet "ainutlaatuisksi" ja ovat omiaan kiinnostamaan ja toimivat katalyyttinä suhteen alkutaipaleella.
Tosin vastapuoli ei "käytä"(näytä)niitä huonoja puolia, sillä hänen tunteet itsestä rakkauden kohteena ja tietysti toisesta sitä antavana ja samalla hänen kohteena "estää ja tekee tarpeettomaksi" niiden esiintulon.
Ihmisen luonne yleensä kovin vähän muuttuu vuosien varrella, mutta alkuhuuman haihtuessa ja
yhteiselon elon jakautuminen lasten,toimeentulon ym kesken, niin vastoinkäymiset, arjen 'kiireet/rutiinit' usein ovat niitä olosuhteita, jolloin aluksi pienet asiat hiukan ärsyttävät ja siinä pikkuhiljaa ajaudutaan sellaiseen tilanteeseen, että jokin toisen tapa onkin tosi ärsyttävä tai jopa inhottava.
Ja koska on väsymystä/muita huolia, niin asioihin puututaan hiukan provosoiden ja vastataan samalla mitalla.
Kaarihan menee yleensä siten, että aluksi niitä pyritään sovittelemaan ja sovitaankin, mutta ajanoloon niiden kuitenkin uusiutuessa ja, kun 'aina uusia ilmantuu' ryhdytään etsitään itselle omaa tapaa helpottaa oloa ja valitettavan useasti viina/olut,"juhliminen" eriksen ovat pakoa siittä.(voihan se olla myös syrjähypyt, omat muut aikaa vievät harrastukset)
Vaimoilla pako kotoa ei ole niin helppoa kuin miehen, sillä lapset, ympäristön ja asenteiden paine "märää" äidit pysymään lasten kanssa kotona ja se osaltaan on taas lisäämässä heidän negaatioita puolisoitaan kohtaan.
Monella; vaimoilla ehkä enemmän, onkin avioliiton aikainen tavoite saada lapset omilleen ja tähtäin asettettu siihen.
Kumma kyllä aiviopuolisot harvoin, monet eivät koskaan esitä pitkänkään liiton aikana toiselle suoraa kysymystä; miten minun pitäisi toimia, että sinun olisi parempi olla?
Nuorena rakastuneena se on lähes yksinomaa toimimista sen eteen, että tuotetaan toiselle mielihyvää ja saadaan myös itse. Eikä pelkästään saajan tai antajan 'roolissa', vaan tunteet,ilo, nautinta on niiden yhteisvaikutusta.
Sama "ihana" rakas se siinä sohvalla tai sängynpuoliskolla kääntää kylkeä, kuin silloin ennen.
Pitää vain etsiä senajan fiilis ja ryhtyä siitä 'maalailen' puolisolle kertomaan, kuinka oli hauskaa ja miten hyvälle rakkaus silloin tuntui, ja oliskohan se vielä yhtä hauskaa ja helppoa elämistä kuin aiemmin.
Kyllä se on löydettävissä, jos kerran on pitkän liitonkin kestänyt sitä ärsyttävää 'vätystä' tai naputtavaa 'täydellisyyttä'.
Sehän on oikeastaan itsestäänselvyys, että paluun menneisyyteen voi tehdä, kun jo elokuvissa tehdään paluuta tulevaisuuteen ja jopa jatko-osia siitä!
Meillä. jos taas saa omia juttuja kertoa,(ja vaikken saiskaan) on lojaalisuus kaikkia perheenjäseniä kohtaan IN, ja "turha" pilkunviilaus on jätetty niille, joilla siihen on enemmän energiaa.
Lisäksi meillä ei aikuisten tarvitse neuvotella tai selittää tekemisiään, vaan oma valinta (lojaalisuus)ohjaa niitä.
Lastenkin hyvin vähän. Heille on omalla esimerkillä iskostettu vapauden ja vastuun yhteenkuuluvuus!
Ei muuta kuin kumppanin kimpuun ja kaivamaan se nuoruuden rakas hänestä esiin!!!
ei minusta aviopuolisoiden tarvitse olla, tai ainakin minä ja mieheni olemme hyvinkin erilaisia luonteita, mutta hyvin on juttuun tultu jo 29 vuotta. Ja nyt olemme rakastuneempia kuin aikoinaan avioon mennessämme. Harrastamme mielellämme yhdessä niin liikuntaa kuin kieliäkin. Luonnossa liikkuminenkin on parasta oman aviosiipan kanssa. Ja lomaa on sitten mukava viettää yhdessä hänen kanssaan. Silti ei meillä aina hymistä, vaan välillä otamme yhteen, mutta rakentavasti. Vuosien varrella on särmät hioutuneet.
sen ihanan rakkaan voi kaivaa esille jos asianomainen on niin uppoutunut kaikenlaiseen yhteisen taipaleen aikana kasaamaansa lokaan--- aina on syyt ilkeyksiin vaimolla.Vaimo on aiheuttanut kaikki ilkeydet-ansainnut.Elo yhteinen mahdoton, mummola lastenlapsille on haave vaan-kai.
Yks kaks tulikin mieleen kysymys, jotta voikohan ei biologinen pappa olla erilaisten asioiden opettaja lastenlapsille-nii'in...kuinkahan lienee---kokemuksia-
t.toivo on mennyt
"voikohan ei biologinen pappa olla erilaisten asioiden opettaja lastenlapsille", kysyit. Kyllä voi, minulla on tuttavapiiristä siitä elävä esimerkki. Tuntemani mies on pappana avovaimonsa lapsenlapsille, kun omia ei ole. Ihan samalla tavalla lapset häneen suhtautuvat kuin jos hän olisi biologisestikin heidän isoisänsä. Itse asiassa en edes tiedä, missä vaiheessa lapsille totuus kerrotaan, varmaan sitten, kun vanhempien mielestä ovat kyllin kypsiä sen ymmärtämään.
Lainavaari itsekin viihtyy lasten seurassa, rakentelee heille kaikenlaista, neuvoo käytännön asioissa ja kertoo tarinoita menneistä ajoista, ihan niin kuin "oikeatkin" papat.
http://www.adressit.com/palkkiot
"Erilleen kasvu" on itseaiheutettua. Minä selittäisin sen näin: itsekkyydestä ja kumppanin huomioimattomuudesta sekä kunnioittamattomuudesta aiheutuva välien kylmeneminen?
niinkin olla. Mutta mielestäni kummankin pitäisi kilpailla toistensa kunnioittamisessa ja anteeksiantamisessa. Sillä potkii jo pitkälle ,ellei toinen osapuoli ala käyttää hyväkseen ja pitää kynnysmattona.
En minä kyllä ymmärrä, mitä se erilleen kasvu tarkoittaa. Ei kait yhtään mitään. Samoja ihmisiähän me ollaan nuoruudesta vanhuuteen, jotain ihan kamalaa pitää tapahtua että yks´kaks ihminen muuksi muuttuisi.
Elämäntilanteet kyllä mielestäni muuttuvat ja katkenneen keskusteluyhteyden voi kyllä korjata. "Alkuhuumankin" voi käsittääkseni herättää uudelleen henkiin - mikä se sitten mahtaa ollakaan, minulla ei ole siitä kokemusta...mulla itselläni on aivan väärät muistot, mutta ovat nekin yhä olemassa...ymmärtäisin että niiden alkuperäisenä tarkoituksena olisi rakkauden uudelleen henkiinherättämismahdollisuus... Voimavara eikä jokin lopullisesti kadonnut juttu.
Eli kyllä ne umpikujaan tai umpisolmuun menneet asiat kannattaa avata ja tehdä sen eteen töitä. Jonkun on annettava periksi. On osattava myös vaatia parempaa käytöstä, mutta ei voi vaatia itse mitään tilalle antamatta.
En tiedä tarvitseeko puhaltaa yhteen hiileen, täytyyhän ihmisellä olla oikeus omiinkin mielipiteisiin ja "juttuihin". Erilaisuus voi olla toinen toistaan täydentävä voimavara. Mistä kaksi kaikesta samaa mieltä olevat keskustelevat??? Mitä ihmeen sielunkumppaneita naisten ja miesten muka pitäisi olla keskenään, kun rakkauskin on jo itsessään "paradoksi"???
"Oikotie onneen" on käsittääkseni se rakastumismuistojen muistelu tai herättely ja toimiminen myös niiden mukaan. Muuttaa muuten kummasti sen oman kumppanin päiväkäyttäytymistäkin...
Näin meillä.
niin siinä alkaa ärsyttämään kumppanin jalkaterän asentokin:(
tärkeää etteivät puolisot yrittäisikään puristaa toista omaan muottii sopivaksi, mutta sen tulee olla molemminpuolista.
Oletpa ikävässä tilanteessa. On tosi vaikea, sanoisin että jopa mahdotonta ratkaista ongelmia, ellei toinen suostu edes puhumaan. Silti sinun on myös katsottava peiliin ja miettiä tarkkaan minkälainen nainen sieltä katselee. Ongelmat ja kriisit ovat erittäin harvoin vain toisen syytä.
On kovin vaikea myöntää, että itsessäkin parantamisen varaa, ainakin minunm oli. Nyt kuitenkin ollaan oltu 38 vuotta naimisissa ja rakkautta riittää edelleen. Se on erilaista kuin silloin nuorena kun sanottiin TAHDON. Ei sitä siinä tunnekuohujen vallassa osaa kovin järkevästi ajatella ja vaikka osaisikin tuntuisi aina siltä, että ei, meidän kohdalla mikään ei mene pieleen. Pieleen on mennyt meilläkin ja muutaman kerran tosi pahastikin, mutta kun sydämensä pohjasta toista rakastaa , sitä kasvetaan entistä tiukemmin yhteen.
Jos miehesi ja avioliittosi todella ovat sinulle tärkeintä elämässä , tee kaikkesi liiton kestämiseksi.
Kun useampi aivohalvaus käy jättämässä jälkensä, vaikkakaan ei sivullisen havaittavat, niin 37-vuoden takaiset lupaukset tulevat lunastukseen.
Erilainen koulutustausta alkaa myös hiljalleen näkymään.
Edellä mainitut eivät kuitenkan häiritsevässä määrin mutta havaittavasti.
Olemme molemmat "kotona" täysaikaisesti, nyt on kuudes, yhteinen vuosi menossa.
Kuitenkin parisuhde kestää pitemmätkin kahden tehtävät matkat kuin myös kotonaolon.
Kummalakin on luonnostaan riittävä, oma reviiri jota molemmat kunnioittavat.
Onneksi meille ovat eri asiat tärkeitä.
Minulla ei ole mitään mielenkiintoa ryhtyä kinaamaan hänen tärkeiksi kokemistaan eikä päin vastoin.
Kuitenkaan kyse ei ole välinpitämättömyydestä.
Raha-asiat, lasten kasvatus, matkustaminen ja yleinen moraali ovat asioita joissa olemme koko ajan olleet samoilla linjoilla.
Niiden rinnalla minun sukkani eteisen lattialla tai vaimon tiputtama kahvi työpöydälle, ovat kuitenkin aika vähäisiä eripuran aiheita.
Vaimon sairaus ei näy päällepäin eikä haittaa normaaleja toimintoja, alhaisesta Hb:sta johtuvaa hengästymistä lukuun ottamatta.
Joten, näillä näkymin, tullemme taapertamaan tämän yhteisen taipaleemme toisen lopulliseen lähtöön saakka kehittämättä ihmeempiä, uusia kuvioita.
sen kirjottanut.
Meillä on ollu just tollasta ja paljon muutakii....
Yhen asian oon huomannu et mies on niin erilainen kun nainen,,,,
Itte oon kiukutellu...mököttäny,,kerjänny rakkauden tunnustuksii...huomioo,,ym,,ym,,
Yks juttu on kuitenkii tosi,,,kun huomioit toista niin saat myös sitä mitä kaipaat yhteiseen eloon,,,,
sinua rakastetaan ja kuunnellaan, mut auta armias kun nainen alkaa nalkuttaa jupista jne,,ei tapahdu mitään.Voi en ees muista mitä kaikkee elämäämme on kuulunu.
Olen itkenytkin nuorena kun mies ei ole mua lapsellista hölmöö ymmärtäny.
Mut nyt kun ollaan oltu kohta 39v.naimisissa alkaa tajuta asioita,,,voi kuinka monta vuotta on pitäny opetella eikä vieläkään oon liioin viisaampi,,,silti en vaihtais toiseen vaikka joskus siltä tuntukii.pitää kattoo omaa napaa ensin.
mut eihän kaikkee voi yleistää tässäkään asiassa.
yks pirpana vaan,,,
olleena ja monen monet kriisit läpikäyneenä sanon vain, että "yrittänyttä ei laiteta"! Tuo muotiklisee "erilleen kasvamisesta" lähtee tietysti siitä, ettei ole enää kliffaa yhdessä, ettei ole yhteisiä tekemisiä (harrastuksia) eikä puheenaiheita. Kuin korkeintaan laskuista ja mitä ruokaa tehdään. Hyvässä parisuhteessa tilan antaminen toiselle on myös tärkeetä - voidaan olla vaikka puhumatta joitakin päiviä (ilman mökötystä) ja sitten taas keskustella intensiivisesti JOSTAIN johon kumpikin ottaa osaa. Olet ilmeisesti ollut 10 vuotta yhdessä puolisosi kanssa. Se on sekä lyhyt, että pitkä aika...Ja tietysti, jos toinen ei tule puolitiehen vastaan, myös turhauttavaa. Voisitko ihan rauhallisesti joskus pyytää, että hän istahtaisi vastapäätäsi. Sanoisit (ihan rauhallisesti) ettei sinun kanssasi ole pakko olla yhdessä, mutta jos hän on/haluaa olla, niin hän KUUNTELEE myös herkällä korvalla sinua ja sinun mielipiteitäsi...tarkoitan, että saisitte dialogin alkuun. Tämmöisiä me olemme kokeilleet...ja päässeet eteenpäin. Se on katsos TAHDON asia pitkälle...
Luulen, että naisten ikiaikainen kiusanteko miestä kohtaa eli pihtaaminen on yksi hyvin tärkeä tekijä erilleen kasvamiseen.
Naisen päänsärkyhän usein alkaa jo heti papin aamenen jälkeen.
paikkaansa! Jokaisessa liitossa "pihdataan" joskus - mutta ei siitä semmoista vuorta voi kasvaa, jonka yli ei pääse, jos suhde muuten toimii ja on hyvä puheyhteys! Puhumallahan siitäkin selvitään! Kissa pöydälle vaan! Se on pitkän liiton julkinen "salaisuus"!
Sekin on kukkua.
Toisista on mahdoton todistaa mutta meidän kohdallamme se todella on ollut tuntematonta.
Ajatuskin tuntuu vieraalle.
Jos moista esiintyisi johtaisi se ilmeisesti "koston kierteeseen" ja sitä kautta mattojen halkileikkaukseen.
Kyllä silloin olisi tauti jo ehtinyt liian pahaksi!
Hiilet hiipuivat ja tiet erosivat; vastaava tilanne kuin sinulla kesti parisenkymmentä vuotta. Olisinpa älynnyt lähteä jo silloin...
että sanonta "kasvoimme erilleen" on vain kliseen omainen helppo, ja olevinaan kaiken selittävä hieno kuittaus - en sano etteikö puolisot voikin kasvaa erilleen, mutta kummalta tuntuu kun ollaan kymmeniä vuosia yhdessä kuinka siinä erilleen muka voi k a s v a a.