Onko kellään tietoa missäpäin nyt metsä palaa kun on savua ilmassa ja kauhee käry.
Savunhaju
Tööt
51837
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
voiko asialle tehdä mitään? Savunhaju kuitenkin tekee hengitykselle huonoa, ja saa ihmisen vähän kuin alitajuisesti varuilleen. Vaikea tolkuttaa edes itselleen ettei mitään vaaraa ole,vaikka tuntuu että vähintään oman pihan puuliiteri on tulessa.
Karjalan koivikot kulottuu,niinkun aina hellekesinä.
en muista kyllä haistaneeni aiemmin, vaikka useina kesinä onkin rajantakana kärynnyt. Minä sentään muistan hyvin hyvin pitkälle vuosien taakse, vaikka tämän päivän jutut hieman ohi menevätkin.
Täällä naapur-kaupungissa ollaan tänä kesänä päästy vähällä,mutta viime suvenakin makasi useita päiviä sininen savu Imatran päällä ja häkäpitoisuudet olivat melkoisia.Kaiketikin on polttovuorossa ovat nyt vähän eteläisemmät alueet joten nauttikaa te vurollanne ystävämme Lapeessa.
Heräsin muuten tänä aamuna siihen savunhajuun 7.30 ja vähän aikaan ihmettelin että palaako naapurissa :D