tässä tapauksessa alle 3v.manipuloimaan?sain ikäväkseni huomata että etäisän uusi nainen syyttää minua omani manipuloinnista mitä en todellakaan ole tehnyt.lapsi kovapäinen ja osaa jo laittaa hanttiin ja arvatenkin "uusioperheessä" tullut naisen kanssa lapsella yhteenotto koska yrittää ottaa äidin paikan lapsen elämässä.sanoi vielä että jos manipulointi ei lopu vie asiaa eteenpäin.voiko muka noin tehdä.eikö kasvatus kuulu lapsen omille vanhemmille eikä uusille osapuolille.minusta lapsen ei ole pakko tykätä väkisin kenestäkään jos ei halua.
pystyykö
lasta
582216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Tuossa olet aivan oikeassa. Kuulostaa vahvasti siltä, että "uusi" yrittää esittää äitihahmoa lapselle. Puhutko lapsen kuullen isän uudesta?
Lasta ei voi pakottaa pitämään kenestäkään. Eihän aikuisiakaan voi. Ja lapset osoittavat omat tunteensa aikuisia selvemmin. Tämän uuden kannattaisi varmaan vilkaista peiliin. Sattaahan olla, että hän "tyrkyttää" itseään lapselle liian paljon. Eivät lapset ole tyhmiä!
Lohdutuksen sana sinulle, vaikka asia olisikin niin kuin tämä uusi sanoo, ei hän voisi tehdä asialle mitään! Vaikuttaisi että hän on katkera! Eikä sinun lapsesi asiat kuulu hänelle tippaakaan! Hänellä ei ole oikeutta puuttua kasvatukseen!
asiasta ja ei pysty manipuloimaan tuonikäistä.Lapselta kysyn oliko ollut kivaa kun tulee sieltä kotiin ja nyt oli ekan kerran ettei.Myös isän käytösellä naista kohtaan merkitystä.jos näyttää välinpitämättömältä vaikuttaa lapsen käytökseen.Naisen kanssa emme ole tekemisissä koska asuu eri paikkakunnalla kuin me ja isä.Kyseinen nainen ei pidä siitä että olemme yhteistyössä isän kanssa.
Jos nainen ei kerta edes asu samalla paikkakunnalla, niin kuulostaa vahvasti siltä että on katkera/ mustasukkainen ja kuvittelee sinun käyttävän lasta aseena häntä vastaan (miehen vuoksi). Noh, jätä omaan arvoonsa moinen kommentti!
Olkoon kuinka "kovapäinen" lapsi tahansa, taitava manipuloitsija pystyy muokkaamaan lapsen mieltä, tosin myös aikuisenkin, mutta aikaa voi mennä.
Kasvatus pääsääntöisesti pitäisi kuulua fyysisillä vanhemmilla, mutta uusioperheessä ex-puolison uusio, väkisinkin joutuu kasvattajaksi; kieltämällä/komentelemalla/palkitsemalla jne. eri tilanteissa. Myös päiväkodissa/kouluissa toimivat työntekijät ovat "kasvattajia"
Ehkä teillä on erillaiset näkemykset, mitä lapsi saa ja mitä ei saa tehdä. Keskustelkaa natiaisen kasvatuksesta, ettei tulisi tilanteita, mikä on toisaalla sallittua, mutta toisaalla taasen kiellettyä.
helppo ympäri puhua omaa äitiä vastaan. Se on asia jonka ne uudet osaa jo ennestään.
Sä olet lapsen äiti, joten pidä lapsen puolta, ja puutu tilanteeseen, kun huomaat että lapsella ei ole kaikki hyvin. Jos lapsen isä yhtään rakastaa lastaan, hän tukee sinua ja sinun päätöksiäsi. Jos muu ei auta, kiellä lasta ja sitä naista tapaamasta. Nehän tekee mitä haluu eikä sulta kysellä jos et ole tiukkana.
Älä anna hyppiä kenenkään silmillesi. Mitään kysymättä ojenna naista, ja vaadi häntä alistumaan sinun tahtoosi. Tee säännöt selväksi heti, ja katso että niitä noudatetaan. Sinä olet pomo ja sinun sanasi on laki, mikä koskee lastasi. Sanomatakin on selvää, että kukaan ei ole ylitse äidin, eikä äidin tahtoa.
kodissa on omat sääntönsä ja niitä on noudatettava.Asia ei kuulu tapaamisen aikana lähivanhemmalle.
mitään ilmeisesti. Onneksi meitä vanhempia on jotka välittävät omistaan.
Kylläpäs kuuluu. Ei voi olettaa että 3-vuotiaalle lapselle opetetaan kahdet eri säännöt. Jos joku alkaa suhteeseen miehen kanssa jolla on lapsia, tulee hänen käsittää se, että lapsen vanhemmat päättävät lapsen säännöt ja kasvatukseen liittyvät asiat. Ei kukaan muu! ymmärsin jutusta, että nainen asuu eri paikkakunnalla, eli ei asu miehen kanssa yhdessä. Miksi hänellä sitten olisi oikeus päättää lapsen säännöistä silloin kun lapsi on isällään? Ei miksikään!
Tärkein sääntö on aikuisen ihmisen kunnioitus! Olkoon sitten tarhatäti,opettaja,etä tai etän uusi elämänkumppani. Näin olen lapsilleni opettanut ja hienosti on mennyt.
En laita koskaan lapsia exälle minkään ohjevihkosen kanssa:) Jos joku asia ei ole samalla tavalla kuin kotonani, en ole siitä pulttia ottanut.
Tietysti tällasesta saa tulisen, mutta tyhjänpäiväsen riidan aiheen jos sitä haluaa...
tietää kaikki mitä lapsen elämässä on, ja suojella häntä ylimääräisiltä tunkeilijoilta.
Kenenkään säännöt eivät koske toisten lapsia, ei varsinkaan naikkosten, koskaheillä ei ole mitään osaa eikä arpaa toisten lapsiin.
Nuo "naikkoset" tai "miekkoset" ovat exän yksityiselämää. Se ei kuulu lähivanhemmalle mitenkään sen enempää kuin naapurienkaan sukupuolielämä:)
Tuollasiin asioihin puuttumiselle ei ole myöskään mitään juridista perustetta. Mehevän riidan aiheeksi kelpaa kyllä:)
ääripää tässä, mutta jos sinä olet kasvattanut lapsesi niin, esim. karkkipäivä on kerran viikossa, hampaat pestään joka päivä, nukkumaan laitetaan tiettyyn aikaan jotta arki sujuisi..
annat kaikin mokomin tämän uusion muuttaa pelisääntöjä, syödä karkkia jokapäivä, olla pesemättä hampaitaan koko aikana ja mennä nukkumaan silloin kuin lystää? Jos näin, olet kurja isä!
Ps. tämä oli sitten mahdollisimman karkea esimerkki, sillä en usko että kukaan niin tekee!
Tottakai toisia ihmisiä ja aikuisia kunnioitetaan, mutta tuolla ei ollut mitään tekemistä ko aiheen kanssa. jos lapset tekevät etällä mitä lystäävät, niin todennäköisestyi se vaikuttaa myös lähiksen elämään. Eikä kukaan ole väittänyt että asioiden pitäisi olla samalla lailla. Kyllä se on niin, että äiti ja isä säännöt laatii, ei uusio!
Aika kurja uusio ja exä on, jos tällästa sallii tai tahtoo.
Luulisi siinä jo biologisen vanhemman silmien aukenevan?
Säännöt on sääntöjä, eikä sillä mielestäni ole merkitystä kuka ne rajat asettaa. Olkoon sitten vaikka exän uusi kumppani, ellei exä itse siihen pysty:)
Meillä on toiminut hyvin kun en suotta soittele lapsille lyhyempien tapaamisten aikana. Jos lapsille tulee ikävä, antaa exä lasten soittaa minulle omalla puhelimellaan. Kesälomien aikana sitten asia erikseen kun ovat viikkoja.
Kaikessa järki käteen. Ainakin meillä toiminut lasten parhaaksi tällanen systeemi. Rauha arkielämään molemmin puolin!
lapsen aina tapaamisaikana naisen luokse,koska nainen ei suostu tulemaan isän paikkakunnalle,koska hänen oma lapsi ei silloin saisi olla kavereidensa kanssa.
Heh.. Kylläpä vahvisti tämä kaiken mitä kokemuksia onkin jo ollut yh- äideistä ja heidän katkeruudesta exän uutta elämää kohtaan.. Lapsen isän avon tulisi koska vaan olla valmis ottamaan lapsi hoitoon.. siivota, laittaa ruoka, leikkiä ja keksiä tekemistä ja lapsen lähdettyä pois taasen siivota.. Mutta mihinkäänhän ei tietenkään tämä nykyinen saisi puuttua, ei kieltää eikä opastaa. Kyllä se vaan niin on että miehenikin on minulle sanonut että koska lapset ovat meillä ja yhdessä asumme niin molemmat myös kieltävät tarvittaessa. Meillä meidän perheen säännöt, vaikka ehkä saattavatkin olla tiukemmat kun heillä kotonaan.
Alkuperäinen tarkoitus on kai etävanhemman ja lapsen tapaaminen, ei uuden avopuolison hoitotätinä tai kasvattajana oleminen. Pitäisi miettiä, millainen viikonloppukoti ja sen ilmapiiri olisi lapsen kannalta ilman uutta avopuolisoa ja hänen lapsiaan. Millainen olisi lapsen ja isän suhde, jos se saisi kehittyä ja kasvaa vapaasti ilman "häiriötekijöitä".
Minun mielestäni uudella avopuolisolla ei pitäisi olla mitään syytä kuin satunnaisesti, pesepä kädet ennen ruokailua -tyyliin ojentaa ja kasvattaa puolisonsa lapsia, jos etä on paikalla tapaamisviikonlopun aikana.
Jos etä ei jostain syystä ole paikalla ja vastuu lapsesta jää uudelle avopuolisolle pitäisi kyseenalaistaa koko tapaamisjärjestely, koska silloin sen tarkoitus ei täyty ja tapaaminen aiheuttaa vain negatiivisia tunteita jokaisessa.
Että minun tulisi katsella vierestä ja pyytää exää muista hommista kun HÄNEN lapsensa potkivat ja lyövät meidän koiria, pomppivat vierasängyllä joka ei sitä kestä ja kiljuvat kurkku suorana. Jos heidän äitinsä ei heille ole normaaleja käyttäytymistpoja eri tilanteissa opettanut (esim. inhoaa ja pelkää itse eläimiä, miten siis voisi opettaa?) onko se sitten ihan sama onko se isä, hoitotäti, opettaja, äidin kaveri tai "pahaäitipuoli" joka komentaa ja opettaa miten tulisi käyttäytyä. Tuskin he kotonansakkaan saa pää punaisina kiljua kerrostalossa ja sängyllä pomppia? Myös lelut käsken keräämään lattioilta jos niillä ei leikitä, koska minun tehtäväkseni kuitenkin jäisi niiden siivoaminen ja mahd. koiranpennun eläinlääkäriinvienti kun on jonkun pikkukapistuksen nielaissut. En minä ainakaan kotonani ala mitä tahansa katsomaan ja kestämään ja ryhdy sitten vain mukisematta maksumieheksi! Jos miehestäni on hyvä asia että myös minä puutun osaltani tietynlaiseen kasvatukseen, niin mitä siinä sitten. Ja näin on monessa muussakin ussperheessä! Ihan yhtälailla komennan sisarusteni tai kavereidenkin lapsia jos meillä hoidossa ovat enkä sitä kenellekään häpeile myöntää.
lainkaan tavata, jos sysää kasvatusvastuun muille.
Kunlapset ovat kuitenkin isällään vain harvoin, äiti on lastewn elämässä mukana aina. Pitäisi isän tapaamisajoiksi järjestää aikaa olla lasten kanssa, ja katsoa ettei uuden hienohelmansa "lapsia", sellaisia karvaisia , häiritä...
ei koiraihmisen kannta puhua lastenhoidosta mitään, varsinkaan toisten lasten.
Jos asutaan yhdessä, niin kyllä on sovittava säännöistä,
eli aikuiset päättävät säännöt ja molemmat puuttuvat jos homma menee mahdottomaksi.
Ärsyttää kun tänäpäivänä on menty siihen, että monesti lapset esim ulkona, käyttäytyvät miten haluavat, sitten jos siitä huomautat, vastaus tulee, että et sä mua määrää, haistatellaan jne.
Meillä lapsena, oli paljon lapsia samalla pihalla, riehuttiin välillä liikaakiin ja tehtiin "jäyniä", mutta puuttui asiaan kuka aikuinen tahansa, sitä uskottiin. Ja puuttua sai, kukaan ei inissyt, että ei saa komentaa minun lastani.. ja me todellakin toteltiin, eikä sanottu, ettet minua määrää.
*kaipailee välillä entisaikojen kyläyhteisöä*
"Minun tulisi katsella vierestä ja pyytää exää muista hommista kun HÄNEN lapsensa potkivat ja lyövät meidän koiria?"
Vastaus: KYLLÄ. Miten isän ja lasten suhde voisi muuten kehittyä, jos sinä otat kasvatusvastuun jatkuvasti?
"Onko se sitten ihan sama onko se isä, hoitotäti, opettaja, äidin kaveri tai "pahaäitipuoli" joka komentaa ja opettaa miten tulisi käyttäytyä?"
Vastaus: Ei ole lainkaan "ihan sama" ottaako isä kasvatusvastuun vai ei. Lasten opastus ja ohjaus kuuluvat ensisijaisesti lapsen vanhemmille ja näin ei tapahdu jos kaikki muut kasvattavat HÄNEN lapsiaan, paitsi hän itse.
"Et voi pelotella minua, minulla on lapsia"
Pst, näiden viimeisten kirjoitettujen ja luettujen puheenvuorojen aikana tunnen itseni äärettömän vanhaksi :D
todellakin,kun mieheni lapset ovat meillä,on heille tosiaankin aivan samat säännöt,kuin minun lapselleni,sekä yhteiselle lapselleni.Siihen ei todellakaan vaikuta miehen exän typerät kommentit.Kerran toinen lapsista sanoi:"mun ei tartte sua totella,äiti sano niin"johon lapsen isä sanoi,että todellakin tottelette,meitä kumpaakin,ja sai myös ex kuulla siitä.Meillä meidän perheen säännöt,ja siellä sitten äidin säännöt.Ja jatkossakin komennan siinä missä omiani/omiammekin,jos exä ei sitä kestä,niin olkoon kestämättä.
Pointtini oli: Ei nykyisesi exän takia, vaan ja isän ja "viikonloppu"-lasten takia.
En viitsi toistaa edellistä vastaustani, siinä on jo kaikki perusteluni luettavissa.
"Ja jatkossakin komennan siinä missä omiani/omiammekin,jos exä ei sitä kestä,niin olkoon kestämättä."
Luettuna näyttää siltä, että suurin ongelma on exän sanomiset ;)
Lopuksi pilkunviilaamista, koska se on osa kirjallista viestintää: "mieheni lapset" (monikko), "minun lapselleni" (yksikkö), "yhteiselle lapselleni" (yksikkö) ja korjaan: lapsellemme.
=>"omiani/omiammekin"?? Oliko niitä yhteisiä yksi vai enemmän?
Ristiriitaiset väitteet viestissä vesittävät uskottavuutta
noh,en kyll oo ap kirjoittaja,ja ihan tosi,oli juu aika heikkoa toi mun lapsihomma,eli,miehellä on lapsia muun kuin mun kanssa,sitten mulla on yksi lapsi muun kuin mieheni kanssa, ja sitten viel on yksi yhteinen lapsi.Ja on se aika hankalaa jos en saa komentaa hänen ja hänen exän lapsia,toki sanon jos jotain sanottavaa on,siinä missä omillenikin.Ja kun meille tulevat, ei se tarkoita sitä, että isä ois kokoajan paikalla, välillä saan myös olla heidän kanssaan,ilman sitä isää,ja silloin on mun puututtava juttuihin jotka on vastoin meidän sääntöjämme;) exän sanomiset eivät ole ongelma,miks olisi?ei se ex meen elämään kuulu,ei edes lasten äitinä.Hän kuuluu lastensa elämään.Näin hän ihan itsekin kokee ja haluaa.hommat sujuu,kun kaikkia kunnioitetaan,ja varsinkin kotia ja kotirauhaa
Heh.. Ilmeisesti minä en ole eikä omat vanhempanikaan oikeita vanhempia, koska meillä on aina ollut myös karvaisia "lapsia".. Ja aika kaukana hienohelmastakin jo työnkin puolesta (SH) =) Mutta ihan kuinka kukin ajtella haluaa. Ehkäpä se onkin turha täällä mitään pohtia, koska meistä aivan jokaisella on omat tilanteensa, joista täällä kukaan ei voi mitään tietää.
Enkä yksin sitä kasvatus vastuuta ota, vaan molemmat siihen osallistuu kumpi nyt sattuu asian huomaamaan. Eihän isäkään voi koko ajan lapsiensa perässä roikkua jos pidemmänkin aikaa ovat, koska perheessä on muitakin asioita jotka pitää hoitaa etälapsista huolimatta. Olihan se helpompaa silloin aalkuaikoina kun en puuttunut millään lailla mihinkään. Olin vain ja tein omia juttuja, mutta ei siitä nauttinut lapset eikä isä. Nyt kuitenkin paljon paljon läheisempi suhde lapsiin kuin sillon kun en mihinkään puuttunut. Eihän sitä tietenkään kukaan äiti haluisi uskoa että lapset pitää myös isän avosta, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa myöntää kun lapset sen osoittavat myös äidin paikalla ollessa.
Isän luona on isän ja hänen kumppaninsa säännöt, äidin luona taas äidin säännöt. Tärkeää on että pariskunta keskenään sopii näistä säännöistä - exät eivät ole osana heidän perhettä.
muiden kuin äidin ja isän säännöt! Ei kellään ole oikeus toisten lapsiin. Koulut ja päiväkodit ovat erikseen ym, mutta ethän sinäkään varmaan kaupassa mene komenetelemaan vieraiden lapsia jos ne kiljuu tai syö kaupan banaania!!!
Omassa kodissani päätän lasten kasvatuksesta yhdessä mieheni kanssa - riippumatta siitä onko kyse miehen tai minun lapsista. Olemme puhuneet keskenään minkälaisia sääntöjä meillä on, mitä arvoja haluamme lapsille opettaa jne - ja nämä sitten koskevat sekä lähi- että etälapsia. Miehen exällä ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua meidän tapaan toimia. Kyllähän se yritti räksyttää mutta huomasi sitten että seinä on vastassa.
näin myös meillä
kuin haukkua ja kiusata vieraita lapsia. Uhkaamalla vielä et jos kerrot äidille, isä ei enää koskaan halua nähdä sinua. Tuetty, isin nimiin vieläpä.
Tuollasia naisia on olemassa.
Ei ihme et nämä avioero lapset ovat kaikista häiriintyneempiä lapsia jo kouluissa ja päiväkodeissa, kun ventovieraat ihmiset alistavat heidät huonoihin olosuhteisiin. Luojan lykky, et meidän perhe on säästynyt nykypäivän hirveyksiltä, ja olemme kaikki onnellisia omien yhteisten lasten ja lapset omien vanhempien seurassa. Olisi suuri järkytys jos meidän lapsista kehkeytyisi häiäriköitä tai muuten epäsosiaalista sakkia, vain siksi, että me vanhemmat olisimme loukanneet lapsia eroamalla, ja iskeneet uusia korvikkeita elämäämme. En antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi, jos pilaisin lastemme elämän.
Meillä oli heti alusta itsestään selvää että meillä on samat säännöt millä olen omiani kasvattanut vuosia. Eli kun avomieheni lapset tulevat meille, meillä on hieman erilaiset säännöt kuin heidän äidin luona.
Helppoa on ollut, avomiehellä on juuri samanlainen kasvatustyyli lähes joka asiassa. Koskaan hänen lapset ei ole sanoneet mulle, että minua ei tarvisi totella. Ehkä se johtuu siitä että komennan heitä hieman hienovaraisemmin kuin omiani, vaikka heidän isä olisikin paikalla. Meillä on helppoa ollu se että se komentaa kuka näkee tilanteen. Jos tulee tieukempi paikka niin kyllä isä puuttuu asiaan. Koskaan ei ole ollut tilannetta että olisin jäänyt mieheni lasten kanssa keskenään kovin pitkäksi aikaa. Hän haluaa viettää sen vähäisen ajan omiensa kanssa. Tietysti me ollaan ja eletään koko aika vaikka hänen lapset onkin meillä, hänenkin lapsilla on oikeus osallistua meidän arkipäivään. Ei tarvi muuttaa sääntöjä/menemisiä sen vuoksi.
Minun mielestä jos exillä on uusi perhe, siis asutaan yhdessä niin kyllä se äiskän/iskän uusi on omalla tavallaan lapsen kasvattajana. Ehkei kuitenkaan tee päätöksiä lapsia koskevissa asioissa mutta on varmaankin vaikuttajana minkä päästöksen se äiskä/iskä tekee :)
Tälleen meilläkin, kirjoitin tuonne alemmas jo omalta kohdaltani enemmän.
Meillä miehen exä kans yritti alkuun järjestellä meidän tekemisiä/menoja mut turhaan. ON vain joillakin otsaa sanoa että "Käytättehän lapsia reissussa jossain viikonloppuna" Sit kaikkee ihan sairasta "Voisitta ostaa jotain MEIDÄN lapsille".
Keksi sit sellasenki että heidän lasten kanssa ei koskaan tehdä mitään, kai hän oletti että meidän pitää jotain sirkusta pitää kun heidän lapset on viikonlopun. Onneksi mieheni työnsi sille luun kurkkuun ja niin syvälle että se loppui siihen :)
Kerrotko sinä minulle, onko oikein, kun exän naisystävä, joka ei asu exän taloudessa kasvattaa ja kurittaa lapsia aivan mielivaltaisesti ja sanoo lapsille näiden ymmärtävän häntä ja hänen käsittämättömän tiukkaa kasvatustyyliään aikuisina ja vielä kiittävän häntä jonain päivänä siitä, kuten kuulemma hänen omat lapsensakin ovat tehneet?
Olen kuullut lapsistani kuinka hyvätapaisia ja kohteliaita he ovat kylillä vaikka kotona ovatkin aivan riiviöitä joskus senkin edestä..mutta yht'äkkiä muutaman vuoden ajan he ovat maailman huonotapaisimmat ja tottelemattomimmat kakarat, isän naisystävän mielestä. Ja kaipa isä on sitten samaa mieltä.
Oravanpyörä on omituinen: Nainen hoitaa ja "kasvattaa" lapsia ja exä tekee töitä kaikki tapaamisviikonloput (vaikkakin vain klo 6-16). Lapset viihtyvät yhä huonommin isänsä luona eivätkä halua mennä sinne enää lainkaan. Isä hakee vastentahtoiset lapset luokseen ja minä odotan kauhulla, koska tapahtuu jotain ikävää. Minun on pakotettava lapset isälleen tai räpsähtää uhkasakko. Jo nyt lapset karkailevat pois sieltä ja syy on aina minussa koska minä olen manipuloinut lapset tekemään niin.
Viimeksi kukaan ei kaivannut lasta kun karkasi kotiin. Kolikon toinen puoli on se, että minulla ei ole enää lainkaan omaa aikaa/vapaata, enkä voi suunnitella tai lähteä minnekään vapaallani, koska olen huolissani lapsista.
Mikä miehen saa käyttäytymään noin? Miksi hän sallii naisystävänsä kohtelevan lapsiaan huonosti? Mitä minä voin tehdä kuin odottaa, että lapset saavat itse päättää menevätkö tapaamisiin vai eivät? Puhevälejä ei exän kanssa enää ole, nekin katosivat hänen seurustelunsa myötä.
Perjantaina pikkunassikka meni isää odottaessaan naapuripihalle leikkimään jonka kerroin isälle (isä oli myöhässä) hän otti vaatekassit autoonsa ja oletin hänen ottavan lapsen kyytiin... niin mitä ihmettä!! Tunnin kuluttua lapsi on iloisena oven takana ja kysyy että "saadanko me 'Kamun' kanssa mehujäätelöt?"
En ottanut yhteyttä isään, koska mietitytti, koska hän huolestuu lapsesta. (Olipa onni etten lähtenyt samalla ovenavauksella menoihini, kun exä otti tavarat).
Isältä tuli 2½t:a lähtönsä jälkeen txt-viesti, että minun on ilmoitettava viestillä, koska tuon lapsen sinne. En vastannut viestiin, vaan yritin soittaa, mutta en tavoittanut häntä. Isää ei ole kiinnostanut lapsen hyvinvointi sen jälkeen ja se herättää taas kysymyksen: Mitä h#lv#ttiä tämä kaikki oikein tarkoittaa?
Lapsi on tyytyväinen kun saa olla kotona, minä peruin omat menoni. Ja tässä mietin, mitä exä maanantaina selittää minusta lastensuojeluun; koska ilmoitushan minusta taas tehdään :)
Toivotaan että viikonloppu on ollut siellä päässä onnistunut, koska isällä on nyt vain yksi lapsi ja isän naisystävä on poissa kuvioista tämän viikonlopun.
sinä oikein olet? mieti edes hetki tilannetta, että sinun kotiisi tulee jonkun muun lapsi kuin omasi; annatko tämän tehdä omassa kotonasi mitä vaan, vai puutuko sittenkin? kun minun mieheni lapsi tulee meille, niin takuulla puutun tämän olemiseen ja tekemisiin. meillä ollaan meidän säännöillä ja sillä selvä. ei siinä mieheni exällä todellakaan ole mitään sananvaltaa. antaisitko itse jonkun ulkopuolisen sanella sinulle miten sinun kotonasi ollaan ja käyttäydytään?
Että useimpien miesten päät sekoaa kun eron jälkeen on uusi nainen.Tehdään häntä miellyttääkseen omille lapsillekki hallaa. Meillä on sama juttu minun exäni kanssa. Lapset ei sinne halua mennä mutta mun täytyy pakottaa ettei tule just mistä Jossukin mainitsi, sosiaalitantat uhkaileen että ei päästetä lapsia isän luo. EIkös se kuitenkin loppupelissä ole lapsen etu tavata isäänsä, mitä jos lapsi ei halua? Noh meillä ei noin pahalla mallilla ole asiat. Olen kirjoitellut tuonne yökasteluasiasta jossa poika kastelee päivisin isänsä luona että hänellä on yökastelulääkitys aloitettu. Miksiköhän lapsi pissailee isänsä luona päivälläkin housuihin mutta ei koskaan minun luona eikä päiväkodissa?
Exäni uusi vaimo on alusta saakka (yli4v sitten) ollut pirullinen meidän lapsille. Vanhempi lapseni kertoo joka viikonlopun jälkeen mitä kaikkee se sano, ja yleensä sanoo pahasti. "MInkä vitunlainen äiti sulla on kun ei ole kumppareita edes laittanut" esim. tällälailla oli sanonut tytölleni. Mistäpä sitä tietää etukäteen pakata kaikkia kenkävarustuksia jos ei ilmoiteta että ollaan jonnekki metsäretkelle menossa tai muuta vaatetta. Kerran oli yrittänyt väkisin laittaa tytölleni kurahousuja ulos (tyttö oli tällöin 9-vuotias). En tiedä ketään tuon ikäistä kuka käyttää kuravaatteita enää. EIpä ihme kun tämän naisen tyttöä kiusataan koulussa. Hän on 1 luokalla, menee siis toiselle. Oli pakotettu kouluun laittamaan kurahousut jalkaan.
Toivon sinulle Jossu voimia,toivottavasti jostain saat edes lapsenvahtia illaksi että pääset tuulettumaan välillä. Paskamainen homma että isänsä on tuollainen. Täytyy uskoa sanontaan että "Paha saa aina palkkansa", "Sen edestään löytää minkä taakseen jättää".
Tunnen yhden 24-vuotiaan nuoren miehen. Hänen vanhemmat erosi kun tämä oli 4-vuotias. Hän muistaa ikänsä sen kun soitteli isälleen että haluaa hänen luo mutta isä sanoi että ei käy, joka kerta.
Hän vihaa omaa isäänsä, sanoi että tuleepa hän vastaan vielä niin hän pieksää sen. Että silleen.... Sit juteltiin tulevaisuudesta, nuori mies kertoi että mikäli hänellä on joskus vielä lapsia niin hän tekee toisin kuin isänsä, tietää itse miltä tuntuu iltaisin itkeä itsensä uneen kun on isää ikävä :(
Samoin oli minulla kun me erottiin, poika soitti ja pyysi isää hakemaan mutta ei. Eli vain joka toinen viikonloppu (meillä oli välillämme vain 6km matkaa).Enää poika ei edes kysy milloin isä tulee hakemaan, ei ole hinkua kun sanoo että isä tulee hakemaan. Menee kai pakosta sinne, ei 5-vuotias varmaan ymmärrä. Säälittää.
Minun onneni - ja lasten, on hyvät isoäidit. Exän äidin kanssa ollaan hyvissä väleissä. Tavataan joskus kaupungilla päiväsaikaan ja käydään kahvilla ja koska tahansa voin laittaa lapset hänelle. Ilokseni laitan kukkais-mummille purkki-ja leikkokakkaroita lapsien mukaan vietäviksi, kun tiedän että hän ymmärtää ajatuksen tuleva sydämestä. Ilman noita ymmärtäväisiä naisia olisin kai ###...en sano.
Koko kesä olisi ollut muuten yhtä kaaosta, jos mummosetti ei olisi ollut apuna :)
Tämä kesä oli helpompi siksi, etten enää pohtinut koska exä haluaa lapset luokseen ja miten sovitaan mitäkin ..tein kaiken omien aikataulujeni pohjalta unohtaen että exä on olemassakaan, ja paljon helpommmin sujui. Lapset leireille silloin kun niitä oli tarjolla,ja mummujen matkaan silloin kun heillä oli mahdollisuus ottaa sopivan ikäinen lapsi minnekin.
he pitävät omista lapsistaan huolta, että osaavat käyttäytyä.
Jos tulee lasten kavereita, he ovat lapsen omassa huoneessa, meillä ei ole koskaan ollut ongelmia lastemme kavereista, he ovat hyvin käyttäytyviä lapsia olleet ja nyt nuoria aikuisia.
Minun ei tarvi komennella kenenkään lapsia eikä kukaan ulkopuolinen komentele minun lapsiani. Eipä ole kyllä ollut aihettakaan, mutta olisin kyllä pistänyt metakan pystyyn!!!
että lapset eivät ole isän luona sillon, jos siellä on isin tyttöystäviä. Lapset ovat isän luona vain sillon kun sielläei ole vieraita.
Kun antaa selvät sävelet, ei tarvi huolethita et tulis ongelmia. Hyvin toimii puolin ja toisin, ja luottamus pelaa.
Taitaa isi olla vähän tossun alla - toivottavasti hänelle riittää voimia irroittautua tuosta kuviosta. Se on aikamoista väkivaltaa kontrolloida toisen elämää - lapsen avulla. Yök ... Jaksamista isälle - kyllä niistä k-päisistä existä pääsee kun vaan tekee heille selväksi missä mennään eikä alistu kiristykseen :D
uskaltanut jättää pieninäkään lasta sinne, missä on niin vieraita ihmisiä,joita en tunne. Ny osaavat jo itse valikoida seuransa, ja tiedän kenen seurassa liikkuvat. Asia on eri, kun ovat omissa elämissään. Meillä ei käytetä sanaa vallankäyttö, vaan välittäminen.
laspen omat vanhemmat. Muilla ei ole oikeutta laatia minkäänlaisia sääntöjä.
vaikka puhut välittämisestä. Osanottoni isälle että hän on sattunut tekemään lapsia tuollaisen riivinraudan kanssa. Toivottavasti lapset saavat tutustua äitipuoleensa sekopää-äidistä huolimatta.
Perheen vanhemmat (siis isä ja hänen puolisonsa) laativat säännöt heidän kodissaan - sinne ei katkerille ex-vaimoilla ole asiaa :D. Katkerat ex-vaimot voivat sitten pipertää mitä haluaa siellä omassa kodissa.
Sekö että itse et ole pystynyt lapsistasi itse huolehtimaan, vaan jaat ne ex mihen muiden naisten kanssa?
Mun ei tarvi, koska pystyn itse, ja lapset ovat aina olleet fiksuja. Muuten eivät saa, eivätkä halua, eikä ole tarvis.
että kehtaa käyttää omia lapsia kostonvälineenä. Lapset ovat pieniä ihmisiä ja he ansaitsevat paremman kohtalon. Mistäkö nämä hiriviöäidit oikein sikiää - oma napa tärkein ja lapsista viis.
on asiat.Mikä se exä on määräämään toisille elämisen säännöt. Yrittäähän nuo katkerat naiset kaikenlaista piruutta kun huomaa että hänen entinen miehensä on löytänyt uuden naisen ja heillä menee hyvin :)
Sitten hakataan kännykällä viestiä pitkin iltaa ja yötä ja jos ei mies vastaa tekstariin niin sitten jo kohta soi puhelin ja kauhea naaman aukominen alkaa. Loppu se ainakin meillä kun minä vastasin viesteihin ja lopulta kun puhelin soi niin vastasin siihenkin :D Eipä ole ollu asiaa sen jälkeen.
Kohta tännekkin ketjuun joku pallopää kirjoittaa että PROVO.
Häiriköitä näköjään eksyy tällaisilleki palstoille.
Kun kävin illalla hakemassa lasten vaatekassin jota exä ei palauttanut tänään (ilmoitin txt-viestillä olevani pihatiellä) hän uhkasi minua poliisilla koska olen hänen tontillaan ja oli soittavinaan jonnekin. Ensin hän ei aikonut antaa vaatekassia lainkaan toistuvista pyynnöistäni huolimatta, mutta muutti mielensä ja kiikutti sen kävellen ohitseni kauas talosta, tien reunaan ja edelleen uhkasi minua poliisilla (lapsi oli autossa ja kuuli kaiken). Lopuksi hän sanoi, että jatkamme keskustelua viranomaisten kanssa tästä tapaamisviikonlopusta, koska en vienyt nuorimmaista hänen luokseen.
Hillitsin itseni, sanoin vain, että hyvä kun säästät minulta vaivan, tapaamme sitten virastossa ja puhumme siitä, miten otit perjantaina vain vaatekassin mukaasi ja jätit lapsen heitteille.
Olisi siinä poliisilla ollut ihmettelemistä, kun äiti pyytää txt-viestillä isää palauttamaan vaatekassin tontin rajalle ja isä kokee sen kotirauhan rikkomiseksi. Ei kai hän olisi kehdannut olla antamatta kassia jos virkapukuiset olisivat olleet paikalla ... ??? :D
Nyt jo hymyilyttää, vaikka eipä ollut itku kaukana kun lapsi on vieressäni ja kuulee kaiken.
En ikimaailmassa olisi mennyt hakemaan vaatteita ja kenkiä, vaikka ne huomenaamulla tarvitaankin, jos olisin ymmärtänyt että mies on tuossa kunnossa.
Kauankohan tuollainen vatiaivo saa jatkaa pelleilyä ja kiusantekoa lasten kustannuksella?
tiäksä, et mun lapset kaikki on isoja, iältään ja myös minua pidempiä, ei siis ihan pieniä, eikä niitä ole koskaan pystynyt manipuoloimaan. Ovat itse huomanneet, miten isä kohtelee heitä, joten ei heidän tarvitse hyväksyä kaikkea vain siksi, että mies on heidän isä.
Kato on hyviä isiä ja on huonoja isiä, ja meille sattui se huono, hyvin huono!
Jos itse olet jäänyt alakynteen hyväksymällä mieheltä kaikki vääryydetkin lapsia kohtaan ja itseäsi, en voi muuta kuin olla pahoillani sinun puolesta. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta, että välittää myös itsestään, ei sitä muut tee!
taas se nykyinen, joka väkisin kiipeää toisten elämään, ja kuvittelee olevansa se tärkeä ihminen, joka heitää lasten oman äidin suohon, jonka jälkeen lapsetkinsaavat mennä isän elämästä. Mietihän mitä sanot, ainakin ääneen.
mistäkö näitä hiriviölähejä oikein sikiää ;)
Miksi sinä kirjoitat naisen nimellä?
exät todellakin tota mieltä?meidän kodissa kyllä on ihan mun ja mieheni yhteiset säännöt,joita noudatetaan.mitä siitä tulisi,että yhteiset lapset ei saa tehdä jotain,mikä muka ois iskän lapsille sallittua?jos isä ei oo paikalla silloin,niin todellakin kiellän,neuvon,olen läsnä.niin hyvässä kuin pahassa.jos se ei äidille sovi,niin katsokoon peiliin ja miettiköön kenelle tekee hallaa-tai yrittää tehdä.
omille lapsille vaikka sääntöjä silmät ummessa, mutta jätä toisten lapset, heidät, joilla on JO ÄITI,sun sääntöjen ulkopuolelle.
Mikä onkaan kammottavampaa kuin se, että vieras ihminen alkaa määräileen toisten lapsia! itse äitinä, eronneena, en ikinä suostuisi siihen, että joku hihhulihei naikkonen, olkoompa vaan vaikka isän nykyinen naikkonen, määräilisi mun lapsia! Ei ikinä. Ei sen puoleen eipä lapset ole koskaan heitä halunneet nähdäkkään. Onneksi. Joten katsoppa itse peiliin, kun yrität toisten lapsia muka "neuvoa", itseasiassa se ei kuulu sinulle!
kun meidän kodissamme ovat.Ja jos äidillä jotain valittamista,niin saa sanoa.Ja onkin sanonut,yhteisymmärrykseen olemme päässeet.Kummallisia ajatustapoja...no,meillä ne lapset silti on aina viihtyneet,ja tulleet minun lapseni kanssa hyvin toimeen,jopa pitävät minustakin...Sen tämä ex sanoi,ja myönsi,että kyllä pahalta tuntui kuulla,miten kivaa heillä oli isin ja isin vaimon luona...vaikka lopulta oli hyvinkin tyytyväinen siihen,ja iloinen siitä,että lapset mielellään tulevat,vaikka meillä eri säännöt=)
jos ei omia lapsiaan sen verran rakasta, että entaa kaikkien vastaantulijoiden omia lapsiaan kiusata ja komentaa. Huh! Säälin lapsia, ja sinua ihmettelen, kuin kehtaat! Mutta jos ei ole sitä omaa elämää, pitää elää toisten... vaikka väkisin. Mee hoitoon.
niin just...mähän niitä kiusaankin,ja olen satunnainen vastaantulija=Dihan siitä lonkalta vaan kaappasin miehen lapsineen ja rupesin kiusaamaan ja komentelemaan muuten vaan,kahta alle kouluikäistä lasta=D mulla oli siihen aikaan kun kaappasin miehen ihan omakin lapsi huollettavana ja ohjailtavana...niin ja nyt sitten yhteinenkin,no joo...Ja eiköhän se jo ole sitä rakkautta,että tahtoo lastensa kanssa olla,sekä minun,meidän että omiensa...oishan sitä voinut olla rakastamatta ja olla olematta...
taitaa olla tuolta uusperhepalstalta tuttu "lissu" jonka mielestä miehet (ainakin hänen ex) on niin aivottomia yksilöitä,että onnellisesta perheestä lähtevät,uuden Naikkosen ei tarvitse kuin ohi kävellä,niin jo miestä viedään..
Niin ja tutut kommentit ovat myös et uusperheet ovat sairaita yksiköitä,naikkoset väkisin vievät miehet,pakottavat tekemään lapsia jotta vanhat lapset unohdettaisiin yms yms todella viisata
Mut muistakaas sit kaikki ketkä tähänkin ketjuun on vastanneet,et exän uudella ei ole oiketta puuttua lapsien kasvatukseen,et noudatatte sen ehkä tulevan uuden siippanne kanssa sitä samaa linjaa..
Siis tottakai sillä uudella puolisolla on sanansa sanottavana,varsinkin omassa kodissaa,en minäkään anna naapurinkaan lapsien täällä tehdä mitä haluavat..Niin,ja exäni uus saa omaa lastani komentaa,jos on tarvetta,samoin oma mieheni saa mun lapsia komentaa,samoin kun omaansa (yhteistämme siis)
Toki liika on liikaa ja järjetön komentaminen ja toisten solvaaminen (puolin ja toisin) on väärin..