Harry putosi tajuttomana alas tummuuteen. Pudotessaan hän näki unta, jossa hän oli keskellä Weasleyjen puutarhajuhlia. Herra ja rouva Weasley olivat paikalla, samoin kaikki lapset: Charlie, joka näytti hieman palaneelta kuten aina, ja Bill, joka oli tyttöystävänsä Fleur Delacourin kanssa - he ovat seurustelleet jo vuoden päivät. Fred, George ja Ron pelasivat pamahtavaa pokeria Ginnyn kanssa vihreällä rottinkipöydällä.
Draco Malfoy oli siellä myös. Hän seisoi valtavan tammipuun varjossa valkoisessa t-paidassaan näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä. Hän jutteli jonkun hoikan tytön kanssa, joka oli pukeutunut keltaiseen mekkoon ja mielettömän suureen valkoiseen hattuun.
Olenko kuollut? Harry mietti. Onko tämä taivas? Ja jos tämä on taivas, miksi Malfoy on täällä?
Dracon kanssa jutellut tyttö kääntyi yhtäkkiä ympäri - hän oli Hermione. Tyttö käveli Harryn luokse nurmikon halki heilutellen samalla tennismailaansa. Harry tunnisti sen keltaisen mekon - Hermione oli pitänyt sitä viime kesälomalla kun Harry oli viettänyt muutaman viikon Grangereilla. Hän oli aina pitänyt siitä keltaisesta mekosta. "Hei Harry!" tyttö huudahti.
"Hermione," Harry sanoi kävellen kohti häntä. "Luulen että olen lankeamassa.."
"Minuun?" tyttö sanoi näyttäen haltioituneelta.
"Ei, tarkoitan siis kirjaimellisesti lankeamassa. Luulen että putoan," Harry jatkoi. "Niin kuin.. putoaisin läpi ilman. Itseasiassa minulla on vähän paha olo."
Haltioitunut ilme pyyhkiytyi pois Hermionen kasvoilta muuttuen nopeasti syväksi raivoksi. "Olet todellinen idiotti, Harry Potter," hän sanoi, nosti kätensä ja löi poikaa suoraan päähän tennismailallaan.
Harry kiljui kivusta. "Miksi noin teit?" hän huusi. "Ihan totta!"
"Hei!" ääni hänen korvassaan sanoi - ääni, joka ei ollut Hermionen. "Harry! Rauhoitu!"
"Ehkä pudotus on järkyttänyt hänen mielensä," sanoi toinen huolestunut ääni.
"Harry?" ensimmäinen ääni sanoi taas, "Harry, herää, herää," ja tällä kertaa Harry tunnisti äänen. Hän avasi silmänsä ja vain tuijotti ylöspäin.
Hän makasi auton takapenkillä ja Ron Weasley oli kyyristynyt hänen ylleen näyttäen hyvin kalpealta, mutta hymyililen leveästi kuin mielipuoli. George istui kuljettajan paikalla ja Fred istui hänen vieressään. Kumpikin kaksosista kääntyi mulkoilemaan häntä. Taaksepäin mulkoilu olisikin ollut vähän ongelmallista, jos auto olisi liikkunut eteenpäin, mutta kun se ei liikkunut. Se vaan.. leijui paikoillaan.
Keskellä ei mitään.
Harry säpsähti ylös. "Mitä-- mitä?" hän sekosi sanoissaan. "Miten? Te? Täällä? Lentävä auto?"
"Aivan," George sanoi. "Me. Täällä. Lentävä auto."
"Miten valtavan hyvä reaktiokyky sinulla," Fred huomautti.
Harry yritti uudestaan "Miten te--?"
"Saimme sinut kiinni kun putosit," George selitti innostuneesti. "Se oli uskomatonta, ihan huippua!"
"Hyvä juttu, että isä korjasi Anglian taas," Ron lisäsi.
"Ja minä paransin kätesi," Fred sanoi pyöritellen taikasauvaansa taidokkaasti hyppysissään. "Ihan iisi juttu."
"Mutta mitä te teette täällä?" Harry sanoi tuijottaen punatukkaista kolmikkoa hölmistyneenä. "Äläkääkä kertoko, että päätitte vain ottaa isän auton keskiyön kierrokselle ja vaan satuitte löytämään minut huojumasta jyrkänteen reunalta."
"No ei todellakaan," Ron sanoi. "Mitä siihen tulee.." Hän kurottautui ottamaan taskustaan pienen nätisti taitellun paperilappusen, jonka hän heitti Harryn syliin. "Minun piti olla sinulle tosi vihainen," hänn sanoi, "mutta koska melkein tipuit äsken pohjattomaan kuiluun, voin tämän kerran unohtaa sen."
Harry avasi lappusen ihmeissään. Se oli viesti, jonka yläreunassa luki suurin kirjaimin HARRY POTTER. Hänen oli luettava lappu moneen kertaan, ennen kuin sen sisältö todella selvisi hänelle. "Se on lunnasvaatimus," Harry sanoi ihmeissään. "Se jonka Matohäntä lähetti minulle kouluun kertoen että Sirius on täällä." Hän katsoi Ronia ihmeissään. "Miten sinä sait sen?"
"Harry.. senkin hillittömän massiivinen idiootti," Ron nauroi. "Avasin postisi tietysti. Mitäs luulit minun tehneen? Sinä ja Hermione katositte kuin tuhka tuuleen ja sitten saan tämän oudon viestin häneltä - muistuta että näytän sen sinulle - jossa hän kertoi lähteneensä kanssasi jonkinlaiselle pelastusretkelle ja käski olemaan kertomatta kenellekään. Tietysti tajusin, että jotain todella outoa on tekeillä, joten kun ikkunasta lehahti sellainen tosi ilkeän näköinen musta lintu, joka kantoi nokassaan kirjettä sinulle, tietysti avasin sen."
"Ja hemmetin hyvä juttu että avasitkin," Fred heitti väliin.
"Joten näytin sitä Fredille ja Georgelle heti ja he ampaisivat kotiin ja nappasivat isän uuden auton, jonka he muuten ovat ostaneet hänelle pilailupuodista saamillaan rahoilla. Isä oli tietysti taikonut auton niin, että sillä voi lentää. Me kiristimme isää uhkaamalla kertoa siitä äidille, joten saimme auton käyttöömme. Sen jälkeen vain seurasimme lunnasvaatimuksen ohjeita ja pääsimme tänne." Ron hymyili leveästi. "Ja just kun pääsimme paikalle ja katsoimme alas, näimme kuinka sinä riipuit kallionkielekkeellä Hermionen rutistaessa ranteitasi rikki. Järkytyin niinku ihan hiukan! Sitten päästit irti ja vaan heittäydyit alas. Se oli karmeeta! George löi tallan pohjaan, me kiidettiin perääsi ja ehdittiin just ja just noukkimaan sinut." Ron hengähti tyytyväisenä. "Se oli muuten upeampi juttu kuin Wronskin harhautus!"
Harry ei ollut asiasta lainkaan niin innostunut kuin Ron. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja vaikersi; "Oi ei.. Hermione. Oi ei."
"Huusit hänen nimeään kun yritimme saada sinua heräämään," George sanoi hyvin tärkeällä äänellä.
"Näin unta jossa hän huitaisi minua tennismailalla naamatauluun," Harry mutisi sormiensa välistä.
"Just," Ron sanoi selvästikin epäuskoisena.
"Meidän on päästävä takaisin polulle," Harry sanoi hätäisesti. "Hermione ja Sirius - he luultavasti luulevat että olen kuollut. Ja Malfoy - hän vain juoksi pois--"
"Siitä muuten pääsenkin siihen toiseen kysymykseeni," Ron sanoi. "Hermionen sekavassa viestissä oli paljon juttua Malfoysta - mistä ihmeestä hän oikein selitti, Harry?"
"Vie nyt tämä auto vaan takaisin ylös," Harry sanoi. "Selitän matkalla."
Jatkaisinko..?
Draco Malfoy oli siellä myös. Hän seisoi valtavan tammipuun varjossa valkoisessa t-paidassaan näyttäen hyvin tyytyväiseltä itseensä. Hän jutteli jonkun hoikan tytön kanssa, joka oli pukeutunut keltaiseen mekkoon ja mielettömän suureen valkoiseen hattuun.
Olenko kuollut? Harry mietti. Onko tämä taivas? Ja jos tämä on taivas, miksi Malfoy on täällä?
Dracon kanssa jutellut tyttö kääntyi yhtäkkiä ympäri - hän oli Hermione. Tyttö käveli Harryn luokse nurmikon halki heilutellen samalla tennismailaansa. Harry tunnisti sen keltaisen mekon - Hermione oli pitänyt sitä viime kesälomalla kun Harry oli viettänyt muutaman viikon Grangereilla. Hän oli aina pitänyt siitä keltaisesta mekosta. "Hei Harry!" tyttö huudahti.
"Hermione," Harry sanoi kävellen kohti häntä. "Luulen että olen lankeamassa.."
"Minuun?" tyttö sanoi näyttäen haltioituneelta.
"Ei, tarkoitan siis kirjaimellisesti lankeamassa. Luulen että putoan," Harry jatkoi. "Niin kuin.. putoaisin läpi ilman. Itseasiassa minulla on vähän paha olo."
Haltioitunut ilme pyyhkiytyi pois Hermionen kasvoilta muuttuen nopeasti syväksi raivoksi. "Olet todellinen idiotti, Harry Potter," hän sanoi, nosti kätensä ja löi poikaa suoraan päähän tennismailallaan.
Harry kiljui kivusta. "Miksi noin teit?" hän huusi. "Ihan totta!"
"Hei!" ääni hänen korvassaan sanoi - ääni, joka ei ollut Hermionen. "Harry! Rauhoitu!"
"Ehkä pudotus on järkyttänyt hänen mielensä," sanoi toinen huolestunut ääni.
"Harry?" ensimmäinen ääni sanoi taas, "Harry, herää, herää," ja tällä kertaa Harry tunnisti äänen. Hän avasi silmänsä ja vain tuijotti ylöspäin.
Hän makasi auton takapenkillä ja Ron Weasley oli kyyristynyt hänen ylleen näyttäen hyvin kalpealta, mutta hymyililen leveästi kuin mielipuoli. George istui kuljettajan paikalla ja Fred istui hänen vieressään. Kumpikin kaksosista kääntyi mulkoilemaan häntä. Taaksepäin mulkoilu olisikin ollut vähän ongelmallista, jos auto olisi liikkunut eteenpäin, mutta kun se ei liikkunut. Se vaan.. leijui paikoillaan.
Keskellä ei mitään.
Harry säpsähti ylös. "Mitä-- mitä?" hän sekosi sanoissaan. "Miten? Te? Täällä? Lentävä auto?"
"Aivan," George sanoi. "Me. Täällä. Lentävä auto."
"Miten valtavan hyvä reaktiokyky sinulla," Fred huomautti.
Harry yritti uudestaan "Miten te--?"
"Saimme sinut kiinni kun putosit," George selitti innostuneesti. "Se oli uskomatonta, ihan huippua!"
"Hyvä juttu, että isä korjasi Anglian taas," Ron lisäsi.
"Ja minä paransin kätesi," Fred sanoi pyöritellen taikasauvaansa taidokkaasti hyppysissään. "Ihan iisi juttu."
"Mutta mitä te teette täällä?" Harry sanoi tuijottaen punatukkaista kolmikkoa hölmistyneenä. "Äläkääkä kertoko, että päätitte vain ottaa isän auton keskiyön kierrokselle ja vaan satuitte löytämään minut huojumasta jyrkänteen reunalta."
"No ei todellakaan," Ron sanoi. "Mitä siihen tulee.." Hän kurottautui ottamaan taskustaan pienen nätisti taitellun paperilappusen, jonka hän heitti Harryn syliin. "Minun piti olla sinulle tosi vihainen," hänn sanoi, "mutta koska melkein tipuit äsken pohjattomaan kuiluun, voin tämän kerran unohtaa sen."
Harry avasi lappusen ihmeissään. Se oli viesti, jonka yläreunassa luki suurin kirjaimin HARRY POTTER. Hänen oli luettava lappu moneen kertaan, ennen kuin sen sisältö todella selvisi hänelle. "Se on lunnasvaatimus," Harry sanoi ihmeissään. "Se jonka Matohäntä lähetti minulle kouluun kertoen että Sirius on täällä." Hän katsoi Ronia ihmeissään. "Miten sinä sait sen?"
"Harry.. senkin hillittömän massiivinen idiootti," Ron nauroi. "Avasin postisi tietysti. Mitäs luulit minun tehneen? Sinä ja Hermione katositte kuin tuhka tuuleen ja sitten saan tämän oudon viestin häneltä - muistuta että näytän sen sinulle - jossa hän kertoi lähteneensä kanssasi jonkinlaiselle pelastusretkelle ja käski olemaan kertomatta kenellekään. Tietysti tajusin, että jotain todella outoa on tekeillä, joten kun ikkunasta lehahti sellainen tosi ilkeän näköinen musta lintu, joka kantoi nokassaan kirjettä sinulle, tietysti avasin sen."
"Ja hemmetin hyvä juttu että avasitkin," Fred heitti väliin.
"Joten näytin sitä Fredille ja Georgelle heti ja he ampaisivat kotiin ja nappasivat isän uuden auton, jonka he muuten ovat ostaneet hänelle pilailupuodista saamillaan rahoilla. Isä oli tietysti taikonut auton niin, että sillä voi lentää. Me kiristimme isää uhkaamalla kertoa siitä äidille, joten saimme auton käyttöömme. Sen jälkeen vain seurasimme lunnasvaatimuksen ohjeita ja pääsimme tänne." Ron hymyili leveästi. "Ja just kun pääsimme paikalle ja katsoimme alas, näimme kuinka sinä riipuit kallionkielekkeellä Hermionen rutistaessa ranteitasi rikki. Järkytyin niinku ihan hiukan! Sitten päästit irti ja vaan heittäydyit alas. Se oli karmeeta! George löi tallan pohjaan, me kiidettiin perääsi ja ehdittiin just ja just noukkimaan sinut." Ron hengähti tyytyväisenä. "Se oli muuten upeampi juttu kuin Wronskin harhautus!"
Harry ei ollut asiasta lainkaan niin innostunut kuin Ron. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja vaikersi; "Oi ei.. Hermione. Oi ei."
"Huusit hänen nimeään kun yritimme saada sinua heräämään," George sanoi hyvin tärkeällä äänellä.
"Näin unta jossa hän huitaisi minua tennismailalla naamatauluun," Harry mutisi sormiensa välistä.
"Just," Ron sanoi selvästikin epäuskoisena.
"Meidän on päästävä takaisin polulle," Harry sanoi hätäisesti. "Hermione ja Sirius - he luultavasti luulevat että olen kuollut. Ja Malfoy - hän vain juoksi pois--"
"Siitä muuten pääsenkin siihen toiseen kysymykseeni," Ron sanoi. "Hermionen sekavassa viestissä oli paljon juttua Malfoysta - mistä ihmeestä hän oikein selitti, Harry?"
"Vie nyt tämä auto vaan takaisin ylös," Harry sanoi. "Selitän matkalla."
Jatkaisinko..?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Totta kai. Haluaisan lukea lisää
Jatka, tosi hyvä alku muuten! :D