Aktivointi alkaa?

Olen ollut 6 kk työttömänä ansiosidonnaisella. Milloin aktivointi alkaa kohdallani? Aika työkkäriin jo vajaa kuukauden päästä.
5826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varmaan seuraavalla työkkärin reissulla kannattaa varata hieman enempi aikaa. Keskustelette jatkosta jonka virkailija kirjoittaa koneelle. Mieti itsekin esim koulutusta minne haluaisit ja haettavaa työtä jne. Luultavasti käytte läpi avoinna olevia paikkoja ja tulostaa muutaman sinulle mukaankin jonne otat sitten yhteyttä. Tuon puolen vuoden työttömyyden jälkeen työkkäri voi osoittaa sinulle omia kurssejaan jonne sitten mentävä. Halusi tai ei jos haluaa pysyä rahoilla. Monella tuo aktivointi alkanut myöhemminkin, mutta tuosta lähtien tanssit työkkärin pillin mukaan enempi.

Äänestä
  • "Keskustelette jatkosta jonka virkailija kirjoittaa koneelle. Mieti itsekin esim koulutusta minne haluaisit ja haettavaa työtä jne. Luultavasti käytte läpi avoinna olevia paikkoja ja tulostaa muutaman sinulle mukaankin jonne otat sitten yhteyttä. "

    Tätähän tehtiin jo 90-luvun alkupuolellakin, ai jaa että nykyään sitä kutsutaan aktivoinniksi. Miten hienoa ;)

    Äänestä

  • Tero 1 kirjoitti:

    "Keskustelette jatkosta jonka virkailija kirjoittaa koneelle. Mieti itsekin esim koulutusta minne haluaisit ja haettavaa työtä jne. Luultavasti käytte läpi avoinna olevia paikkoja ja tulostaa muutaman sinulle mukaankin jonne otat sitten yhteyttä. "

    Tätähän tehtiin jo 90-luvun alkupuolellakin, ai jaa että nykyään sitä kutsutaan aktivoinniksi. Miten hienoa ;)

    Ennen sai olla ensimmäiset kuukaudet rauhassa (jopa 6kk). Nyt ei enää. Voivat työntää sinut jo heti työttömyyden alussa esim kurssille jos katsovat sen tarpeelliseksi. Kyllä tuolla aktivoinnilla lähes samaa tarkoitetaan paitsi että se alkaa jo heti työttömyyden alkaessa ja ekalla käynnillä käydään jo sijoituspaikkoja ja mahdollisuuksia läpi. Kaverini sai heti pari paikkaa jonne oli PAKKO ottaa yhteyttä. Ennen vanhaan harvemmin edes työpaikkaa väkisin tyrkytettiin työttömyyden alusa.

    Äänestä

Työkkärin mukaan. Hae sossusta :)))))))))))) GGGG sossu 4ever.

Äänestä
  • ..olekaan mitään eroa sillä, olteko ansiopäivärahalla vai työmarkinatuella? Olen ymmärtänyt, että aktivointitoimet kohdistuvat 500 päivää työmarkkinatukea saaneisiin tai 180 päivää ansiopäivärahalta putoamisen jälkeen työmarkkinatukea saaneisiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Andy.... kirjoitti:

Olen ollut 6 kk työttömänä ansiosidonnaisella. Milloin aktivointi alkaa kohdallani? Aika työkkäriin jo vajaa kuukauden päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu