Allaolevaa aihetta olen vähän pyöritellyt mielessäni josko siitä saisi kivan novellin. Pyöräytin tähän siitä kuvitteellisen pätkän. Kertokaa mitä pidätte.
En pysty muistamaan mitä eilen tapahtui tai sitä olenko hoitanut tänään ne velvollisuudet mitä minun kuuluisi hoitaa. Ehkä muistissani on jotain vikaa tai pahempaa; en osaa erottaa todellisia tapahtumia epätodellisista.
Yritän muistella sammutinko kahvinkeittimen aamulla, mutta en edes tiedä keitinkö aamulla kahvia. Oletan, että keitin, mutta muistikuvat siitä ovat liian täydellisiä ollakseen totta. Olen keittänyt kahvini juuri siten kuin kuvittelisin sen keittäväni. Kahvi ei edes ole se ongelma, siellähän se vain porottaa itsensä pahanhajuiseksi, jos keitin jää päiväksi päälle.
Paljon vakavampaa on lasten tarhaanvienti jonka muisto on yhtä harjoitellun siisti. Toisaalta on vaikea ajatella, että olisin unohtanut heidät kotiin. Vaimo oli varmasti jo työmatkalla kun minä heräsin. Juuri tälläiset aamun hetket pistävät epäilemään omaa mielenterveyttä. Olen kuullut että hullun erottaa terveestä siitä, että hullu ei tiedä olevansa hullu. Enhän minäkään hullu ole ja jos kosken kuumaan se polttaa.
Minun täytyisi pohtia elämääni tarkaan taaksepäin. Jossain kohtaa on risteys jossa olen valinnut jotenkin toisin kuin olisi pitänyt valita. Ei niin että uskoisin kohtaloon vaan pikemminkin niin että olen rikkonut jotakin lähes maagista sääntöä vastaan, joka pyörittää koko universumia. Minun ei pitäisi olla tässä missä olen juuri tällä hetkellä. Ja ennen kaikkea se missä minun pitäisi olla on jokin paljon synkempi paikka.
En pysty muistamaan mitä eilen tapahtui tai sitä olenko hoitanut tänään ne velvollisuudet mitä minun kuuluisi hoitaa. Ehkä muistissani on jotain vikaa tai pahempaa; en osaa erottaa todellisia tapahtumia epätodellisista.
Yritän muistella sammutinko kahvinkeittimen aamulla, mutta en edes tiedä keitinkö aamulla kahvia. Oletan, että keitin, mutta muistikuvat siitä ovat liian täydellisiä ollakseen totta. Olen keittänyt kahvini juuri siten kuin kuvittelisin sen keittäväni. Kahvi ei edes ole se ongelma, siellähän se vain porottaa itsensä pahanhajuiseksi, jos keitin jää päiväksi päälle.
Paljon vakavampaa on lasten tarhaanvienti jonka muisto on yhtä harjoitellun siisti. Toisaalta on vaikea ajatella, että olisin unohtanut heidät kotiin. Vaimo oli varmasti jo työmatkalla kun minä heräsin. Juuri tälläiset aamun hetket pistävät epäilemään omaa mielenterveyttä. Olen kuullut että hullun erottaa terveestä siitä, että hullu ei tiedä olevansa hullu. Enhän minäkään hullu ole ja jos kosken kuumaan se polttaa.
Minun täytyisi pohtia elämääni tarkaan taaksepäin. Jossain kohtaa on risteys jossa olen valinnut jotenkin toisin kuin olisi pitänyt valita. Ei niin että uskoisin kohtaloon vaan pikemminkin niin että olen rikkonut jotakin lähes maagista sääntöä vastaan, joka pyörittää koko universumia. Minun ei pitäisi olla tässä missä olen juuri tällä hetkellä. Ja ennen kaikkea se missä minun pitäisi olla on jokin paljon synkempi paikka.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...mutta ota sitten huomioon,
että tieto lisää tuskaa
tai
miten se nyt oikein meni. muistanko vai enkö?
-
joka tapauksessa, jos kirjoittaja olet, niin kun kirjoitat,
kirjoitat aina
ja
aina
ja aina...
-
ja asiasta polulle:
tämän päivän Hesarissa on erittäin hyvä
juttu Hotakaisesta.
kandee lukee...
Pieni ja kulunut on ajatus ihmisen matkasta itseensä. Kaipa tuosta silti jotain uutta voisi synnyttää, jos keksii raikkaan lähestymistavan aiheeseen. Synnytystuskat voivat silti olla aikamoiset. Kivunlievitystä ainakin lukijalle oli tarinan lyhyys. Jatkoa olisi silti mukava saada. Maasta se pienikin ponnistaa ja ensimmäiset askeleet on aina haparoivat.