Mökkinaapurit

Ostimme viime kesänä mökin tosi kivasta paikasta. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui, että naapuristossa on pari aivan vinksahtanutta. Rajanaapuri soittaa radiota joka päivä klo 8-24. Kaiuttimet on saunan ulkoseinässä, eli kaikki naapuritkin pääsevät osallisiksi aikamerkistä, musiikista ja urheilu-uutisista. Saati sitten lauantain bilemusiikista. Kun metelistä sanoo, niin hetken aikaa on hiljaisempaa ja seuraavaan päivään asia on jo unohtunut.
Toinen naapuri antaa kymmenvuotiaan poikansa ajaa hullunlailla mopolla ympäri mökkitietä. Pari kertaa on meinannut joku jäädä jopa alle!

Poliisi vain kohauttelee olkiaan. Ei ole aikaa lähteä paikanpäälle. Mitä siinä oikein tekee? Kohta on varmaan mökki halvalla myynnissä. Ei muukaan auta.
2966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ajeltiin mopoilla ja myös autoilla,esim. minä sain ensimmäisen mökkiautoni kun olin 13. Sillä sitten pistettiin menemään ympäri pikkuteitä, jossa kyllä"sai" ajaa koska liikennettä ei ollut koskaan.

Se on kunnon mökkielämää, mökillä täytyy touhuta kaikenlaista, minusta olisi outoa jos mökillä ei hieman hurvittelisi ja istuisi vaan kiikussa katselemassa taivasta.

-tyttönen87-

Äänestä

jos ei aivan mahdottomaksi mene.
Mutta sitä ulkokajaria en ymmärrä. Se on ihan hanurista.
Käy varastamassa ne kajarit sieltä saunan seinustalta, tai laita käryämään. Ei niin, että sauna palaisi, vaan, että naapuri luulisi, että liiallisesta lämmöstä ja käytöstä ne tuprahtivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovat vinksahtaneita kirjoitti:

Ostimme viime kesänä mökin tosi kivasta paikasta. Ainoaksi ongelmaksi osoittautui, että naapuristossa on pari aivan vinksahtanutta. Rajanaapuri soittaa radiota joka päivä klo 8-24. Kaiuttimet on saunan ulkoseinässä, eli kaikki naapuritkin pääsevät osallisiksi aikamerkistä, musiikista ja urheilu-uutisista. Saati sitten lauantain bilemusiikista. Kun metelistä sanoo, niin hetken aikaa on hiljaisempaa ja seuraavaan päivään asia on jo unohtunut.
Toinen naapuri antaa kymmenvuotiaan poikansa ajaa hullunlailla mopolla ympäri mökkitietä. Pari kertaa on meinannut joku jäädä jopa alle!

Poliisi vain kohauttelee olkiaan. Ei ole aikaa lähteä paikanpäälle. Mitä siinä oikein tekee? Kohta on varmaan mökki halvalla myynnissä. Ei muukaan auta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu