Katson ikkunasta vanhalle kaivolle
kannella lyhtyni ruostunut
saviruukussa tuulen taittama
kuihtunut neilikka
värähdän
avain putoaa kädestäni
olenko vain haava
verinen kipu elämän iholla
valkea lintu lentää kirkuen
herättäen sieluni
värit maalautuvat silmilleni
musta liekki
sammuu
kannella lyhtyni ruostunut
saviruukussa tuulen taittama
kuihtunut neilikka
värähdän
avain putoaa kädestäni
olenko vain haava
verinen kipu elämän iholla
valkea lintu lentää kirkuen
herättäen sieluni
värit maalautuvat silmilleni
musta liekki
sammuu
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyynel melkein vierähti jälleen poskelle,
kun tätä luin.
Kovin harvoin tuot luettavaksemme vain
tekstejäsi, mutta kiitos niistä vähistä-
kin.
Tämä runosi oli niin koskettava, että
omassa mielentilassani melkein vaivuin
kyyneliin.
Kiitos sinulle jälleen.
Kovin koskettava oli palautteesi.
Olen kyllä kirjoittanut paljon,
omassa mittakaavassani.
Etenkin viime aikoina, mutta
tekstit ovat jääneet pöytälaattikkoni
uumeniin. Se onkin täyttynyt lippusista
ja lappusista. Mihin lie päätyyvätkään,
kun en ole saanut kirjoitettua niitä
vihkoonkaan. (ehkä talven pimeinä öinä
sitten).
Laitan tähän vielä yhden lappusen tekstin:
äänetön yksinäisyys
Heikko heijasteeni
tuijottaa veden pinalta
kadoten hämärän usvaan
hiipivän yön
laskeutuva tummuus
huuhtoo varjot mukaansa
tuulen kolea henkäys
jättää värhdyksen iholleni
jääkuikan viiltävän säröinen huuto
alkukantainen tuskan kutsu
rikkoutuva hiljaisuus
suljen silmäni
on vain äänetön yksinäisyys
lähelläni
miksi kirjoitit juuri tuon *itkee*
se sattui nyt juuri minuun !!
Se sama yksinäisyys asuu minussa
juuri nyt,
Minulla ei ole edes sitä heijastetta,
johon peilata.
En tunne edes sitä värähdystä,
ihoni on turta,
sydämeni on musta.
Äänetön yksinäisyys repii,
ihmisen ikävä toisen luo huutaa
sisimpäni.
Hyvää yötä, en ymmärrä miten aina
kosketat sydäntäni teksteilläsi.
tv. *tuttu*