Opiskelukäyttöön

Nyt on edessä yliopisto-opintojen aloitus ja kannettavan osto (sopisi pieneen soluasuntooni pöytäkonetta paremmin). Ongelmana on vain, etten tajua koneista tuon taivaallista.

Kone tulisi siis ihan opiskelukäyttöön (kieliä olen menossa lukemaan, joten mitään kovin kummoisia hyötyohjelmia en kai tarvitse?). Eli lähinnä varmaankin jotain kirjoitusohjelmaa käyttäisin. Lisäksi surffailen netissä ja ehkä joskus tallennan kuvia koneelle. Koolla tai akun kestolla ei ole niin kamalan suurta merkitystä, koska en kuitenkaan konetta pidä mukana luennoilla.

Millaista konetta suosittelisitte? Mitä hintaluokkaa (en haluaisi turhasta sälästä maksaa, mielellään jotain 700-1000 euron välillä)? Onko merkillä väliä?

Ja niin, olen tottunut käyttämään Windowsin XP:tä, joten se tuntuisi jotenkin turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin iBook, jota olen myös nettikeskusteluissa kuullut kehuttavan tosin.

Mutta kaiken
81173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Niin, olin vielä kirjoittamassa, että kaikenlaiset (tyhmältä ja yksinkertaiseltakin kuulostavat!) vinkit ovat tervetulleita. Olen ihan pihalla sen suhteen, mihin on tärkeä kiinnittää huomiota kun läppäriä menee ostamaan.

Äänestä

Eli MSN Messengeriä käyttäisin mielelläni kannettavallakin. Lisäksi takuuta saisi olla 2 vuotta, vuosi kuulostaa kovin lyhyeltä ajalta.

Äänestä
  • Virhevastuu jatkaa, mihin takuu jää.

    Äänestä

Jos menet kauppaan ostamaan yli 900 €:n konetta, niin varmista, että koneessa on nämä ominaisuudet:

Tulosta vaikka lista, ja anna myyjälle.

min. 1024 MB RAM (keskusmuisti, tärkeä, jos hiemankaan raskaampaa ohjemaa käyttää).

Kirjoittava DVD-asema (voi tulla hyödylliseksi tulevaisuudessa, asema siis myös toistaa DVD- ja CD-levyjä)

WinXP asennus-CD mukaan.

WLAN-kortti, ja mielellään myös langalle sopiva paikka (eli langaton, että langallinen netti mahdollinen)

-----
Ei pakollisia, mutta hyödyllisiä

Mielellään erillinen näytönohjain (parantaa kuvanlaatua videoissa)

myös s-video paikka on koneen takana kätevä, jotta saa kuvan halutessa TV:seen

osta halpa hiiri jo mukaan samalla (helpompi käyttää hinta ~ 20 €)

Microsoft Office-pakettia et varmastikaan tarvitse. Netistä on saatavilla varsin laadukas, ILMAINEN vastaava, OpenOffice, joka sopii tekstinkäsittelyyn yms.

Äänestä

Uutena ei iBookia enää saakaan, sillä se on loppuunmyyty.
Sen tilalla on MacBook, johon voi asentaa myös Windozen, jos sitä välttämättä haluaa. Tosin täälläkin on ollut kommentteja, joissa se parin viikon jälkeen heitettiin mäkeen, koska koneen oma OS X on niin paljon parempi. Mukana tulevista ohjelmista löytyy selostus:
http://www.apple.com/fi/software/
Kansantajuista vertailua (kuvia tökkimällä käynnistyy lyhyt video):
http://www.apple.com/fi/getamac/ads/
Koska ilmoitat olevasi ummikko tietokoneasioissa, niin opettavainen esimerkki löytyy:
http://www.youtube.com/watch?v=KL3oymnII54&search=iMac
Vaikka se aineistoltaan on hieman vanhentunut, niin yleisperiaate pätee edelleen. Kielenopiskelijalle 'toinen kotimainen' ei pitäisi tuottaa vaikeuksia…
Mitä turvallisuuteen tulee, niin Tietoturvapalstoilla näkyy ongelmia olevan vain Windozen käyttäjillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannettava? kirjoitti:

Nyt on edessä yliopisto-opintojen aloitus ja kannettavan osto (sopisi pieneen soluasuntooni pöytäkonetta paremmin). Ongelmana on vain, etten tajua koneista tuon taivaallista.

Kone tulisi siis ihan opiskelukäyttöön (kieliä olen menossa lukemaan, joten mitään kovin kummoisia hyötyohjelmia en kai tarvitse?). Eli lähinnä varmaankin jotain kirjoitusohjelmaa käyttäisin. Lisäksi surffailen netissä ja ehkä joskus tallennan kuvia koneelle. Koolla tai akun kestolla ei ole niin kamalan suurta merkitystä, koska en kuitenkaan konetta pidä mukana luennoilla.

Millaista konetta suosittelisitte? Mitä hintaluokkaa (en haluaisi turhasta sälästä maksaa, mielellään jotain 700-1000 euron välillä)? Onko merkillä väliä?

Ja niin, olen tottunut käyttämään Windowsin XP:tä, joten se tuntuisi jotenkin turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin iBook, jota olen myös nettikeskusteluissa kuullut kehuttavan tosin.

Mutta kaiken

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu