Täällä kun on iskelmäbiisejäkin arvosteltu ja arvosteluissa monesti kaivataan iskelmään jotain uutta, erilaista sekä muutamia kappaleita moititty turhanpäiväsiksi jollotuksiksi yms niin esitämpäs muutaman ehkä kinkkisen kysymyksen mietittäväksenne. (En nyt tarkasti käynyt pitkälle tän keskustelupalstan historiaa taakseppäin jotta olisin huomannut jos vastaavaa täällä on jo udeltu, mutta hypätkäähän vain rauhassa yli jos on.) Olisi kiva kuulla perusteluja sellaisille mielipiteille jotta mitä ihmiset odottavat iskelmän olevan.
1. Millainen on hyvä iskelmäkappale? Kuvailkaa.
2.Jos joku on mielestänne turhanpäiväinen jollotus, mikä sen tekee sellaiseksi?
3.Mitä olisi toivomanne erilainen, uusi iskelmä? Mikä siitä siis tekee mielestänne erilaisen ja siksi hyvän?
Esimerkkejä kappaleista voi laittaa perään.
Ja miettikää näitä siltä pohjalta että pysytään iskelmässä eikä hypätä muille musiikinlajeille. Ja HUOM ! NYT EI KOMMENTTEJA LAULAJISTA vaan kappaleista!
Tässä omia vastauksiani näihin:
1. Minun mielestä hyvä iskelmäkappale on melodialtaan sellainen jossa ei ole kahden tahdin jälkeen arvattava yllätyksetön loppuosa. Eli että ensimmäisen säkeistön jälkeen osaat laulaa sanat edessäsi koko kappaleen jos saat tekstin nenäsi alle.
2. 'Turhanpäiväiseksi jollotukseksi'(vaikken nyt itse ole sellaisista puhunut) on minun mielestä juuri sellaista yhden ja saman toistoa alusta loppuun. Sekä sanoitukseltaan että melodialtaan ilman 'tarinaa'. Monestihan tämä kylläkin on juuri se mikä saa kappaleet soimaan päässä ja tekee kappaleista suositun, kylläkin vain vähäksi aikaa.
3.Erilainen, hyvä iskelmäbiisi, josta minä pitäisin olisi säkeiltään monipuolinen, ennalta arvaamattomia sävelkulkuja sisältävä, jonkin tarinan sisältävä sanoitus, hieman ehkä popahtavaa. Eli ns. uuden sukupolven iskelmäkappaleiden tyyli 'iskee' minuun. Esimerkkinä kappaleista tähän vaikka Valoisia Kesäöitä(Metsäperä), Taivaan Kartta (olikohan biisin nimi, Mattilan Anne sitä laulanut), Lintu(Anna Erikson).
Mutta mitä mieltä te muut olette?
1. Millainen on hyvä iskelmäkappale? Kuvailkaa.
2.Jos joku on mielestänne turhanpäiväinen jollotus, mikä sen tekee sellaiseksi?
3.Mitä olisi toivomanne erilainen, uusi iskelmä? Mikä siitä siis tekee mielestänne erilaisen ja siksi hyvän?
Esimerkkejä kappaleista voi laittaa perään.
Ja miettikää näitä siltä pohjalta että pysytään iskelmässä eikä hypätä muille musiikinlajeille. Ja HUOM ! NYT EI KOMMENTTEJA LAULAJISTA vaan kappaleista!
Tässä omia vastauksiani näihin:
1. Minun mielestä hyvä iskelmäkappale on melodialtaan sellainen jossa ei ole kahden tahdin jälkeen arvattava yllätyksetön loppuosa. Eli että ensimmäisen säkeistön jälkeen osaat laulaa sanat edessäsi koko kappaleen jos saat tekstin nenäsi alle.
2. 'Turhanpäiväiseksi jollotukseksi'(vaikken nyt itse ole sellaisista puhunut) on minun mielestä juuri sellaista yhden ja saman toistoa alusta loppuun. Sekä sanoitukseltaan että melodialtaan ilman 'tarinaa'. Monestihan tämä kylläkin on juuri se mikä saa kappaleet soimaan päässä ja tekee kappaleista suositun, kylläkin vain vähäksi aikaa.
3.Erilainen, hyvä iskelmäbiisi, josta minä pitäisin olisi säkeiltään monipuolinen, ennalta arvaamattomia sävelkulkuja sisältävä, jonkin tarinan sisältävä sanoitus, hieman ehkä popahtavaa. Eli ns. uuden sukupolven iskelmäkappaleiden tyyli 'iskee' minuun. Esimerkkinä kappaleista tähän vaikka Valoisia Kesäöitä(Metsäperä), Taivaan Kartta (olikohan biisin nimi, Mattilan Anne sitä laulanut), Lintu(Anna Erikson).
Mutta mitä mieltä te muut olette?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin voisin vastata!
Olen kanssasi samoilla linjoilla noitten iskelmäbiísien suhteen.
Tunnetta, tarinaa ja melodiaa. Ei samanlaista toitotusta ja samojen sanojen jatkuvaa toistamista. Hyvän biisin melodia tarttuu nopeasti mieleen.
Vaikean panit. Menisi aikaa jos paneutuisi. Siinä on hyvä tarina, ehdottomasti. Tarinassakin on jokin jippo tai jippoja jotka jäävät mieleen, ei pelkästään että melodiassa on jippoja jotka jäävät soimaan tuonne aivoihin johonkin. Sävelessä on koukkuja että se tarttuu heti muutaman kuuntelukerran jälkeen. Hyvän iskelmän siirtää mielellään osaksi omaa kokemusmaailmaansa vaikka ulkopuolinen ei näkisi niissä mitään yhteyttä. Turhanpäiväiseksi jollotukseksi iskelmän tekee ennalta arvattavuus: tasaista samaa pötköä loppuun asti. Tosin siinäkin lajissa joku on onnistunut. Vaikea kysymys.
Toivo Kärjen tuotannosta tehdyt tupla-CD:t, Ralleja sekä toinen: Romantiikkaa. Eiköhän selviä millainen on hyvä iskelmä ja syy siihen miksi nykyään kaikki tahtoo olla sellaisia jodlauksia.