tai uskoo saavansa elatusvelvolliselta koulutusavustusta lapsille ?
minun lapseni ei ainakaan saaneet yhtään mitään.
kävivät toisen asteen ammattikoulutuksen kyllä, opintolainalla osin ja osin minun kustantamana.
minun lapseni ei ainakaan saaneet yhtään mitään.
kävivät toisen asteen ammattikoulutuksen kyllä, opintolainalla osin ja osin minun kustantamana.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ole saaneet mitään. Juniori täyttää 18v kahden viikon päästä. tuskin hänkään mitään saa.
Ex vaimoni ei muutenkaan ole taloudellisesti osallistunut mitenkään lasten kuluihin minimielarin lisäksi. Kunta maksoi myös elarin 19kk kahdesta lapsesta, jonka exäni sai anteeksi. Kun vanhempi lapseni täytti 18v, meni töihin, ja on maksanut kiltisti 118,15 € yhdestä lapsesta ajallaan.
Olen yh-äiti,poika menossa lukioon. Aion ehdottomasti hakea elatusmaksuun jatkovuosia lapseni opiskelun takia. Jos mies on hyvätuloinen ja itse pienituloinen,se onnistuu. Oikeusaputoimistosta saa potkua,jos ei isä ole innostunut asiasta.
jatkoaikaa. Mutta etävanhempi joutuu maksamaan koulutusavustusta lapsen tilille, siis ei sinulle, jos lapsi koulutusavustusta hakee.
Jokaisella 3:lla on oma "opiskelu" rahastonsa, jonka kartuttamisen aloitin kunkin syntymänä. Eli mukava "potti" jokaisella, jos/kun täysi-ikäiseksi tultuaan haluavat jatkoa opinnoilleen.
Tosin eron koittaessa ex-puoliso yritti rohmuta ao. rahoja omaan käyttöönsä aikoinaan, onnistumatta.
Minäkin olen kerännyt lapsilleni tulevaisuudenturvaa ja myös meillä erotessa isä yritti ja osittain onnistuikin viemään lastensa säästöjä.
Oli vain järkyttävää huomata, ettei ole ainoa, joiden lapsille on isä yrittänyt tehdä samoin.
sukupuolta, tarkoituksellisesti. Kun meillä oharia yrittänyt olikin nainen.
Voi voi, saisi aikamoisen kirjan, mitä lasten äiti sosiaaliviraston lastensuojelun "ammattilaisten" avulla yritti vääntää, mutta puhtaasti johdan 4-0, sillä jokainen vääntö, mitä on ollut, on päättynyt voittooni, lasten hyväksi ja parhaaksi.
Vai mitä sanot lapsesta, ken pääsi aikaisemmin luokaltaan rimaa hipoen, onkin muutettuaan uusioperheeseemme, stipendin saanut yli 9:n keskiarvolla oleva oppilas ???
Kannattaisiko hieman muuttaa luuttuneita asenteita ja ajatuksia, että mies on aina pahasta lapselle, varsinkin eron jälkeen ? ? ? ? ? Kun sattumoisin meitä "luomakunnan kruunuja" on yllättävän paljon, ketkä haluaisivat lapset itselleen, mutta . . . . . . . Äithän on sitä parasta lapselle, vai ?????
sitten "isä" -kohtiin "etävanhempi" ja onnittelen ihan vilpittömästi, että olet pystynyt pitämään lastesi puolia.
Monen eronneen ja eroamassaolevan osän kanssa keskusteltuani olen pahoillani monen isän puolesta, joista todellakin olisi lastensa huoltajiksi, mutta taisteluistaan huolimatta eivät ole saaneet lapsiaan itselleen. Yksi ikävimmistä tilanteista on se, kun vastuuntuntoinen ja lastensa kanssa paljon puuhaillut isä joutui vaimonsa pettämäksi ja menetti vielä lapsensakin :(
Hatunnosto teille yh-isille :)
sinulle tarkoitettu kirjoitus tuonne omani alle, mutta älä anna sen häiritä :)))
Molemmat vanhemmat ovat velvollisia osallistumaan lapsen koulutuskustannuksiin - jotka sisältävät myös elinkustannuksia. Jos etä sanoo ei, niin kannattaa ottaa viranomaiset apuun, ei siitä pysty väistymään, kuin ehkä hyvin pienituloinen. Se ei siis ole etän valinta, eikä lähinkään.
Ja kuten joku sanoi, sen maksaa etä suoraan lapselle.
kuten lasteni isä teki. Hirveä vääryys on se että isokaan omaisuus ei vaikuta , kunhan vaan on pienet tulot. Miten ihminen voi omistaa monta kiinteistöä, arvokkaita tontteja ym, ja on maksukyvytön. lapset kärsii ja tietty pienituloinen ja mitään omistamaton
äiti:( No nälkää ei ole nähty kun työkyky on säilynyt mutta periaatteessa asia on väärin.
sana ex:n elämässä on aina "pienituloinen". Hän vetoaa aina pienituloisuuteensa, vaikka aikoinaan hänen palkkansa oli päälle 500 euroa, eikä siitä ole varmastikaan muuksi muuttunut, koska työ on aivan sama. Hakee toimeentulotukea ja tuo siis yhden ihmisen käytössä.
Minulla ja lapsilla suhteessa paljon vähemmän käytössä per henkilö, mutten voi ikinä vedota pienituloisuuteeni.
saa! Ei isä suostunut maksamaan nytkään edes koulun tukimaksusta puolia, vaikka erotessa niin sovimme. Jätti vain laskut maksamatta ja jouduin sitten joulun kunniaksi maksamaan 90 euroa hänen puolestaan :( Enpä tunne olevani velvollinen hänelle ilmoittamaan mitään muitakana kouluun liittyviä asioita, kun ei kerta kiinnosta pätkääkään.
Meillä menee vielä viitisen vuotta kun esikoinen on täysi-ikäinen ja nuorempi lapsi kaksi vuotta nuorempi.'
Elatusmaksut ovat alusta asti tulleet päivälleen, eikä ole syytä pelätä etteikö isä maksaisi tyttärilleen koulutusavustusta kun sen aika on.
Meillä kun molemmille vanhemmille on edelleen tärkeintä se, että lapsilla olisi asiat mahdollisimman hyvin. Kannustamme molemmat tyttöjä opiskelemaan ja siten löytämään paikkansa tässä yhteiskunnassa.
sillä täysi-ikäiseksi tulleen lapsen pitäisi itse hoitaa elinkustannuksensa ja kouluttautumiseen tarvittavat varat, vaikka opintolainaa hankkimalla. Asia toki mutkistuu, jos jotain esteitä ilmenee esim. opintolainan saanisssa. Etä-vanhemman kun ei varallisuutta tarvitse realisoida.
Exä ei tule maksamaan ropoakaan.
Olemme keskustelleet omani ja ex-mieheni äidin kanssa lasten opiskeluista ja autokouluista ym jo vuosia sitten ja he ovat keränneet lapsille koulutusavustusta pankkitilille ties kuinka kauan jo. (Huiputin exältä aikoinaan nimen pankkitileihin ja vain minulla on oikeus käyttää tilejä kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä).
Ex-miehen äiti on suhtautunut hienosti exän elatusmaksutemppuiluun ja pistää sukkansa varresta lasten tileille ihan mukavasti säästöjään ja jopa minullekin kirjeessä silloin tällöin. Kuten juuri näin koulun alla farkku- ja laukkurahaa.
Joka lantti on poissa exän perinnöstä ja määrät sen kun kasvavat, kun exän uusi naisystävä touhuaa exäni selän takana tai suostumuksella typeriä; on pahoittanut jo ex-anoppinikin mielen.