Millaisia vikoja teillä on imuroissanne ilmennyt mielestänne aivan liian pian. Ensimmäinen imurimme kesti ties kuinka kauan. Taisi olla Elektro Helios joskus -77. Ei mitään vikaa mutta vaihdettiin lopulta kun haluttiin paremmilla suodattimilla toimiva.
Uudemmissa onkin sitten ollut yhtä jos toista hankaluutta. Siemensin eräässä mallissa joka vietiin mökkikäyttöön ollaan jouduttu uusimaan letku kun ei enää pysynyt kiinni imurissa. Irtoilee nykyäänkin mutta ei viitsi uusia kun käyttöä kotikonetta harvemmin. Pyörät irronneet sekä etu- että isommat takapyörät. Yhteen liitettävät metalliset putket juuttuivat kiinni kohta alkuunsa niin ettei niitä sittemmin saatu irrotettua ja tarvittaessa käyttää vain toista putkea.
Uuden koti-imurin (Volta) alkuperäisen suulakkeen pyörät lukkiutuivat melko uutena pitkistä hiuksista eikä saanut korjattua kun pyöriä ei voi irrottaa akselin puhdistusta varten.
Lisäksi ihmettelen kuinka ihmeessä ei pystytä kehittämään imuria joka ei perässä vedettäessä runttaa mattoja edellään kasaan. Vai olenko aina onnistunut ostamaan ne onnettomimmat tekeleet!
Uudemmissa onkin sitten ollut yhtä jos toista hankaluutta. Siemensin eräässä mallissa joka vietiin mökkikäyttöön ollaan jouduttu uusimaan letku kun ei enää pysynyt kiinni imurissa. Irtoilee nykyäänkin mutta ei viitsi uusia kun käyttöä kotikonetta harvemmin. Pyörät irronneet sekä etu- että isommat takapyörät. Yhteen liitettävät metalliset putket juuttuivat kiinni kohta alkuunsa niin ettei niitä sittemmin saatu irrotettua ja tarvittaessa käyttää vain toista putkea.
Uuden koti-imurin (Volta) alkuperäisen suulakkeen pyörät lukkiutuivat melko uutena pitkistä hiuksista eikä saanut korjattua kun pyöriä ei voi irrottaa akselin puhdistusta varten.
Lisäksi ihmettelen kuinka ihmeessä ei pystytä kehittämään imuria joka ei perässä vedettäessä runttaa mattoja edellään kasaan. Vai olenko aina onnistunut ostamaan ne onnettomimmat tekeleet!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin, kyllä imureiden keski-ikä on laskenut 70-80-luvusta. Tuo teidän Elektro Helios (jos se oli sellainen oranssi pyöreä) on aikoinaan ollut Electroluxin valmistama ja Suomessa koottu imuri, joten ihmekkös tuo jos on kestänyt.
Siemens (varsinkin 90-luvun KING malli on ollut kuuluisa letkun hajoamisestaan, ja moni imurin omistaja on joutunut vaihtamaan letkua useampaankin otteeseen. Samoin 900-sarja, 80-sarja ja 500-sarja. Sen sijaan pyörät niissä on olleet melko hyvin kestäviä toisin kuin esim. Aeg:ssa. Samoin Mielen imureiden heikko kohta on ollut imuletku, joka vanhemmiten murtuu. Samoin monet vanhemmat mielen imurit muuttuvat kömpelöiksi, koska pienet pyörät kuluvat ja imurin vetäminen muuttuu kiskomiseksi.
Mitäs vielä, niin nuo pyörät noissa suulakkeissa ovat kanssa kinkkinen kohta, mutta osassa imureita pyörät pystyy irroittamaan, esim. aikaisemmat Volta Geminit, Miele ja Siemens.
No en keksi enempää, mutta ainakin Mielellä ja Electroluxila on tällä hetkellä hyviä imureita valikoimissaan, kuten Miele S4 ja S5-sarja sekä Electrolux Oxygen ja Ultra Silencer. Jos suulake tuntuu kuluvan nopeasti niin se kannattaa vaihtaa parkettisuulakkkeeseen, jolla pystyy imuroimaan sekä matot että lattiat ilman että pitää vaihtaa matolta lattialle...
mutta siis 80-luvun lopulla imurin keskimääräinen käyttöikä oli 12 vuotta, nyt se on tutkimusten mukaan 5-6v. Enkä kyllä usko, että ihmiset imuroisivat sen enempää kuin ennenkään=)
Tanskassahan olikin sellainen ongelma, että siellä kukaan valmistaja ei pystynyt myymään imureita kun kaikilla oli Nilfisk.
Electrolux Oxy3 ZO6340 oli täysin epäonnistunut hankinta. Imutehoa ja käyttöpainikkeiden sijoitusta voi kyllä kehua, mutta.....
2 vuotta vanha ja jo toinen mullistava pickup-suulake risa. Ekat kumiosat lähtevät suulakkeesta jo päivässä parissa irti. Mullistavan teleskooppi osan alumiiniputki on jo kauan ollut teipattuna, kun ei tahdo pysyä sijoilllaan. Viimeisin vika oli imuletkun kierreosan purkautuminen, joten eikun teippaamaan. Edellinen Philips-merkkinen imuri kesti samaa käyttöä 10 vuotta. ELI VÄLTTÄKEE ELECTROLUXEJA. On ollut jopa mielessä Electroluxin Triboliten hankinta, mutta eipä taida kannattaa riskeerata. Täytyy odotella että kestävempien imureiden valmistajat tuovat markkinoille vastaavia - ja taatusti kestävempiä - robotteja.
"Lisäksi ihmettelen kuinka ihmeessä ei pystytä kehittämään imuria joka ei perässä vedettäessä runttaa mattoja edellään kasaan. Vai olenko aina onnistunut ostamaan ne onnettomimmat tekeleet!"
Et ole onnistunut ostamaan, kaikissa nykyään (nähdyissä)imureissa etupyörä on noin
"nakkimakkaran"paksuinen mini pyörä.
Ei ihme jos matot rullaantuu ihan selvä SUUNNITTELU MOKAUS!
Tuskin korjaantuu ihan helpolla.
Takapyörät vastaavasti n.20cm halkaisijaiset mikä lienee nykymuodin sanelema.
Muttei mitään tekoa imurin käytölle.
Keskuspölynimuri on ihan hyvä juttu.
kestävämpää imuria ei vielä ole tehty, eikä luultavasti tulla tekemäänkään. Meillä on mökillä tuollainen imuri, valmistettu 1950-luvulla ja toimii kuin enkeli edelleen.
Ostin juuri 20kpl pölypusseja, 20€. Pussit riittävät nyt seuraavaksi 50 vuodeksi! Englannissa on kuulemma tehdas, joka tekee vielä noita pusseja.
Ihmeellinen kapine!
Mulla on ollut kaksi Mieleä. Toinen uusi, ei vikoja ;). Vanhemmassa mallissa alkoi imuletku hajoamaan parinkymmenen vuoden iässä, mutta sai uuden. Ja sitten on ollut Panasonic, siitä hajosi 360 astetta kääntyvä etypyörä, saatiin korjattua. Imuletkun kahva hapertui poikki, pysyy vielä jotenkuten.
Kyllä voltan suulakkeen pyörät on irrotettavissa, painaa vaan keskeltä ja kiskasee irti, alkuun tosi kireesti kiinni, mutta irtoaa. Tunnet kyllä napsauksen jos painat oikeasta kohdasta, onnea puhdistukseen.