Kadonnut motivaatio..

Opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi jo toista vuotta ja tuntuu, että en enää jaksa tätä.
Nyt joulukuun aikana on meillä ollut 8 tenttiä (viime viikolla 2, tällä viikolla 3 ja ensi viikolla 3).. tulin äskettäin yrityksen menestystekijöiden tentistä ulos todella turhautuneena.
Jokaisesta oppiaineesta olemme saaneet suuret projektityöt, jotka pitää nykyään suorittaa kuukauden sisällä tenttipäivästä.. turhauttavaa sekin. Tentteihin en ole jaksanut keskittyä kunnolla, koska huomio on hajaantunut liian moneen asiaan samalla kertaa. Edellisenä iltana ennen tenttiä tulee vasta luettua kunnolla, koska muulloin menee aika projektitöiden tekemiseen ja muihin tentteihin lukiessa. Omaakin elämää olisi mukava välillä viettää..

Se, että ei jaksa valmistautua yhteenkään tenttiin kunnolla laskee tentin tuloksia ja samalla omaa itsetuntoa... ei ihmekään että motivaatio alkaa olla hukassa tässä touhussa.
Luulisi, että oppilaitos haluaisi meidän tradenomien valmistuvat tästä paikasta hyvin arvosanoin yritystoimintojen perusteet hyvin oppineina, mutta tälläinen tenttien sumputtaminen lähekkäisille päiville ja kaikki tämä muu ei todellakaan nosta arvosanoja sille tasolle mitä ne oikeasti voisivat minullakin olla. Enkä ymmärrä myöskään sitä, että samalla kun meillä on viikot tungettu tenttejä täyteen meillä on myöskin samaan aikaa normaalia opetusta. MIKSI?! jos todellakin pitää sumputtaa tentit lähekkäisille päiville, niin miksi ei voisi tehdä niin, että silloin olisi vain tenttejä eikä enää lisänä mitään oppitunteja joille kuitenkin pitää tehdä annetut tehtävät illalla (kielet ym.) Kysyn vaan.. miksi ei voisi olla tenttiviikkoja jolloin ei ole mitään muita kuin vain tenttejä? opettajienkin työ helpottuisi..

En ole huippuopiskelija myönnetään, minun täytyy lukea, että pärjäisin ja niin minä haluakin hyviä arvosanoja, että saisin itselleni hyvän työpaikan, mutta tälläinen koulutussysteemi ei anna siihen mahdollisuutta.

Olen miettinyt myös sitä, että miksi meille koulussa opetetaan aineita joissa painotetaan siirtymistä auktoritäärisestä työnjohtamisesta pehmeimpiin johtamisarvoihin, joissa työntekijä saa palautetta työntekemisestään ja jossa myös työntekijä voi antaa palautetta työnantajille, kun omassa opiskelussa opettajien auktoritäärinen asema ei voisi olla enää suurempi. Rehellisen palautteen antaminen on vähäistä, koska pelätään että se vaikuttaa opettajan antamiin arvosanoihin ja palautetta et saa ollenkaan vaikka kävisit henkilökohtaisesti sitä pyytämässä (ja jos saat, niin se on ympäripyöreää p***aa).

Ja toisekseen.. tässä oppilaitoksessa meille opiskelijoille ei ole liikuntamahdollisuuksia saatikka mitään mielekästä yhteistoimintaa järjestetty koulun puolesta muiden oppituntien yhteyteen, vaikka olemme sellaisia pyytäneet. Itse joudut järjestämään liikuntaa itsellesi jos vain enää jaksat illalla. Minä liikun ja paljon.. muuten en jaksaisi opiskella, mutta kaikki eivät jaksa liikkua..

Sitten ihmetellään opiskelijoiden väsymystä, lääkärillä käyntien lisääntymistä, päänsärkyjä, stressiä ja yleistä motivaation puutetta. Miksi meihin ei käytetä niitä samoja hienoja keinoja työskentelymotivaation korottamiseen kuin joissakin yrityksissä joita meille opetetaan oppitunneilla? kyllä mekin tarvitaan kannustusta ja viihtyisää työympäristöä...
10612
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Muutaman viiikon tauon aikana saa akkuja ladattua kummasti ja jaksaa taas opiskella kevään täydellä innolla. Yliopistolla opiskellessa voi tenttejä tehdä oman suunnitelman mukaan jopa kesällä tai keskellä lukukautta. Jo parin tentin hoitaminen pois tenttikaudelta keventää kummasti luku-urakkaa.

Äänestä

Luulisinpa, että tuo auktoritäärinen asema johtuu lähinnä siitä, että opiskelussa tietovirta on enemmän yksisuuntaista kuin missään tavallisessa duunissa.

Äänestä

Kapasiteetisi ei selkeästi riitä edes tradenomiopintoihin eli sinun on siis parasta lopettaa opinnot ja aloittaa vaikka siivoamaan. Siellä ei tarvitse käyttää aivoja ollenkaan. Miten jotkut tradenomiopiskelijat edes kehtaavat valitella. Keskitaso otta koville... Älkää edes vaivautuko puolustelemaan valintojanne, paljastatte vain vajavaisuutenne jos keskitasolla mennään liian lujaa.

Stemppiä vaan kaikille opinnoissanne, mutta tulette huomaamaan että se oli elämänne helpointa aikaa. Jos se ottaa jo koville, niin mitä luvassa. Onhan se ollut jo pidempään tiedossa että nykyinen vauhti on jo 1/5:lle liian kovaa. Suomessa vaan pääsee lähes kaikki halukkaat opiskelemaan. Mielestäni jo alemmalle korkeakoulututkinnolle tulisi olla tiukempi seula. Sen verran puupäätä jengiä sinnekin pääsee ja sitten mau'utaan kiivaalla tahdilla ym. Huh huh! Herätys!

Äänestä
  • Olipa ***vetin kivasti sanottu.

    Äänestä

  • Kisili kirjoitti:

    Olipa ***vetin kivasti sanottu.

    Kivastipa kivasti. Onneksi en sanonut rumasti. Kyllä se vaan on niin, jollei alempaa korkeakoulututkintoa nykyvaatimuksilla saa suoritettua, niin sitten voi kyllä sanoa, että ei paljoon pysty. Eikä se ole edes rumasti sanottu, se on vaan totuus, jonka tietää kaikki siellä opiskelevatkin. Ei se ole niin iso asia myöntää.

    Äänestä

Itse en tohon tradenomi rääkkiin kauppiksen jälkeen halunnut, koska tiesin että just tollasta kärsimystä se tulis olemaan ja "oma elämä" kuihtuis hiljaa jonnekin. Mulle ois kivana pikku lisänä tullu vielä edestakas matkaa yhteensä n. 80 km päivässä lähimpään tradenomikoulutukseen..kiitos vaan 3 vuottakin riitti! Todellakin olis tullut pitkät päivät ja mielenterveys kärsinyt.
Uskallatko lopettaa ja alkaa miettimään uusia suunnitelmia, jos käy aivan mahdottomaksi?

Äänestä

No kuinka suuria ne tentit sitten on jos olet niin poikki? 500 vai 600 sivua? -Kyllä nyt esim. 500 sivun tenttejä saa viikossa pari tehtyä, ei kai kukaan oo niin tyhmä että jättää sen lukemisen viimeiselle illalle jos aluetta on sellanen määrä...?

Miten niin läksyjä? -Ei kai missään sentään enää peruskoulun tai lukon jälkeen mitään läksyjä ole...tai siis kotitehtäviä?

Ja sitten...luulis kai että olet itse vastuussa omasta koulutuksestasi, eli otat niitä kursseja lukukausille vaan sen verran kun jaksat tehdä...ei sitten tenttikausikaan ole niin raskas, ja tee vaikka tamikuun tenttikaudella sittten osa niistä.

Äänestä
  • Tämä väsymys ei johdu tenttiin luettavien kirjojen sivujen lukumäärästä vaan siitä, että tekemistä on niin paljon. Kun joutuu useammasta aineesta tekemään suuret kirjalliset työt samalla kun lukee tentteihin, niin se sekoittaa ajatuksia ja paljon. JOS eihän se olisi temppu eikä mikään lukea muutamaan tenttiin viikossa, jos se olisi vain sitä tenttiin lukemista, mutta kun samalla pitää myös tehdä näitä muita hommia.
    Minä todellakin haluan oppia ja saada hyvän päästötodistuksen tästä oppilaitoksesta, mutta nykyinen tyyli ei hirveästi auta. Ala ei ole minulle se omin ala jolla haluaisin työskennellä, vaan olen enemmänkin kiinnostunut terapia puolen ammateista. Kuitenkin.. olen ajatellut sitä, että minulle on helpompaa joskus tulevaisuudessa perustaa oma yritys kun nyt on opiskeltu siihen jo perusasiat.
    Ehkä tätä opiskelua helpottaisi, jos minulla olisi takana jonkin verran kokemusta työelämästä ja työskentelemisestä erilaisissa yrityksissä, mutta hirveästi en ole kokemusta saanut kesätöissä (mitä nyt olen ollut myynninedistäjänä ja konsulenttina pari viimeistä kesää). Mutta minkäs teet kun aloitat opiskelun suoraan lukion jälkeen.. siitä saa nyt maksaa.

    Kyllä meillä niitä "läksyjä" on.. etätehtäviä, projektitöitä, referaatteja, muistioita, asiakirjoja. Erityisesti kielistä tulee paljon tehtäviä omalla ajalla tehtäväksi mm. tarjouspyyntöjen kirjoittamista etc. (opiskelen tällä hetkellä neljää kieltä viikossa yhtä aikaa.. englanti, ruotsi, saksa ja italia..).

    Olen vastuussa omasta koulutuksestani kyllä, mutta koska koulussamme on tradenomeiksi opiskelevia opiskelijoita luokallaan vähän, on valinnaisia aineita hyvin vähän ja pakollisia aineita suuhteellisesti hyvin paljon.. ja kun ottaa huomioon, että valinnaiset aineet koostuvat pääasiassa kielistä, niin siinä on tekeminen.

    btw.. meillä ei ole mitään "tammikuun tenttikausia".. itse asiassa helmikuussa on vasta rästitentti, jolloin on mahdollista suorittaa korkeintaan 3 ainetta, joista ei ole saanut numeroa tai jos on tyytymätön numeroon. Voimme tietysti jos vain on mahdollista osallistua iltaopiskelijoiden vastaaviin tentteihin, mutta yleensä niiden ajankohdat ovat omiin opiskeluihin nähden sopimattomassa paikassa.

    Itse kerään opintoviikkoja opiskelun lomassa osallistumalla erilaisten tapahtumien järjestämiseen pääorganisaatiossa (mikä taasen lisää töitä omalla ajalla) ja sitten vielä vedän ensi keväänä kerran viikossa ilmaisutaidon kurssia, mikä myös vaatii oman aikansa ja valmistelunsa.

    että tälläistä..

    Äänestä

  • Loretta kirjoitti:

    Tämä väsymys ei johdu tenttiin luettavien kirjojen sivujen lukumäärästä vaan siitä, että tekemistä on niin paljon. Kun joutuu useammasta aineesta tekemään suuret kirjalliset työt samalla kun lukee tentteihin, niin se sekoittaa ajatuksia ja paljon. JOS eihän se olisi temppu eikä mikään lukea muutamaan tenttiin viikossa, jos se olisi vain sitä tenttiin lukemista, mutta kun samalla pitää myös tehdä näitä muita hommia.
    Minä todellakin haluan oppia ja saada hyvän päästötodistuksen tästä oppilaitoksesta, mutta nykyinen tyyli ei hirveästi auta. Ala ei ole minulle se omin ala jolla haluaisin työskennellä, vaan olen enemmänkin kiinnostunut terapia puolen ammateista. Kuitenkin.. olen ajatellut sitä, että minulle on helpompaa joskus tulevaisuudessa perustaa oma yritys kun nyt on opiskeltu siihen jo perusasiat.
    Ehkä tätä opiskelua helpottaisi, jos minulla olisi takana jonkin verran kokemusta työelämästä ja työskentelemisestä erilaisissa yrityksissä, mutta hirveästi en ole kokemusta saanut kesätöissä (mitä nyt olen ollut myynninedistäjänä ja konsulenttina pari viimeistä kesää). Mutta minkäs teet kun aloitat opiskelun suoraan lukion jälkeen.. siitä saa nyt maksaa.

    Kyllä meillä niitä "läksyjä" on.. etätehtäviä, projektitöitä, referaatteja, muistioita, asiakirjoja. Erityisesti kielistä tulee paljon tehtäviä omalla ajalla tehtäväksi mm. tarjouspyyntöjen kirjoittamista etc. (opiskelen tällä hetkellä neljää kieltä viikossa yhtä aikaa.. englanti, ruotsi, saksa ja italia..).

    Olen vastuussa omasta koulutuksestani kyllä, mutta koska koulussamme on tradenomeiksi opiskelevia opiskelijoita luokallaan vähän, on valinnaisia aineita hyvin vähän ja pakollisia aineita suuhteellisesti hyvin paljon.. ja kun ottaa huomioon, että valinnaiset aineet koostuvat pääasiassa kielistä, niin siinä on tekeminen.

    btw.. meillä ei ole mitään "tammikuun tenttikausia".. itse asiassa helmikuussa on vasta rästitentti, jolloin on mahdollista suorittaa korkeintaan 3 ainetta, joista ei ole saanut numeroa tai jos on tyytymätön numeroon. Voimme tietysti jos vain on mahdollista osallistua iltaopiskelijoiden vastaaviin tentteihin, mutta yleensä niiden ajankohdat ovat omiin opiskeluihin nähden sopimattomassa paikassa.

    Itse kerään opintoviikkoja opiskelun lomassa osallistumalla erilaisten tapahtumien järjestämiseen pääorganisaatiossa (mikä taasen lisää töitä omalla ajalla) ja sitten vielä vedän ensi keväänä kerran viikossa ilmaisutaidon kurssia, mikä myös vaatii oman aikansa ja valmistelunsa.

    että tälläistä..

    Mitä tarkoitat suurella kirjallisella työllä? 50 sivua?

    -50 sivun referaatin tai kirjallisen työn tekee kyllä parissa päivässä, jos ei ole matemaattista haastetta...ja silloinkin matemaattiset haasteet on oltava kyllä aika pahoja, vaikka hiukan hankalampia moniulotteisia integraaleja, sanoisin...tai funktiomuunnoksia...ja sen englanniksi tekeminen tuskin tuottaa mitään hankaluuksia, eikös ne tenttikirjatkin pääasiassa ole englanniks? -Tai yleensäkin opetusmateriaali?

    Niin kuinka suuria ne teidän koealueet sitten on? -Se selventäis kyllä paljon sitä mitä olet selittämässä...ja onko ne suomeks vai englanniks? -Onko ne aineet sitten matemaattisesti vaikeita, se on kyllä sellanen joka voi hiukan rajottaa...

    Äänestä

tuosta palautteen antamisesta: itse kun annoin kerran amk:ssa negatiivista palautetta niin siitähän lähes sota syttyi koulussa! Opettajat marmatti tunneilla, että kun "täällä on joku joka ***. Että miten voi olla mahdollista että joku ei tykkää tästä?..." Ja siinä sitten kaikki amk:lle sydämensä menettäneet opettajien perässä heti kuiskuttelivat (suureen ääneen) että kuka se on?

Eli ei hyväksytty mitään negatiivista (edes perusteltua) palautetta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loretta kirjoitti:

Opiskelen tällä hetkellä tradenomiksi jo toista vuotta ja tuntuu, että en enää jaksa tätä.
Nyt joulukuun aikana on meillä ollut 8 tenttiä (viime viikolla 2, tällä viikolla 3 ja ensi viikolla 3).. tulin äskettäin yrityksen menestystekijöiden tentistä ulos todella turhautuneena.
Jokaisesta oppiaineesta olemme saaneet suuret projektityöt, jotka pitää nykyään suorittaa kuukauden sisällä tenttipäivästä.. turhauttavaa sekin. Tentteihin en ole jaksanut keskittyä kunnolla, koska huomio on hajaantunut liian moneen asiaan samalla kertaa. Edellisenä iltana ennen tenttiä tulee vasta luettua kunnolla, koska muulloin menee aika projektitöiden tekemiseen ja muihin tentteihin lukiessa. Omaakin elämää olisi mukava välillä viettää..

Se, että ei jaksa valmistautua yhteenkään tenttiin kunnolla laskee tentin tuloksia ja samalla omaa itsetuntoa... ei ihmekään että motivaatio alkaa olla hukassa tässä touhussa.
Luulisi, että oppilaitos haluaisi meidän tradenomien valmistuvat tästä paikasta hyvin arvosanoin yritystoimintojen perusteet hyvin oppineina, mutta tälläinen tenttien sumputtaminen lähekkäisille päiville ja kaikki tämä muu ei todellakaan nosta arvosanoja sille tasolle mitä ne oikeasti voisivat minullakin olla. Enkä ymmärrä myöskään sitä, että samalla kun meillä on viikot tungettu tenttejä täyteen meillä on myöskin samaan aikaa normaalia opetusta. MIKSI?! jos todellakin pitää sumputtaa tentit lähekkäisille päiville, niin miksi ei voisi tehdä niin, että silloin olisi vain tenttejä eikä enää lisänä mitään oppitunteja joille kuitenkin pitää tehdä annetut tehtävät illalla (kielet ym.) Kysyn vaan.. miksi ei voisi olla tenttiviikkoja jolloin ei ole mitään muita kuin vain tenttejä? opettajienkin työ helpottuisi..

En ole huippuopiskelija myönnetään, minun täytyy lukea, että pärjäisin ja niin minä haluakin hyviä arvosanoja, että saisin itselleni hyvän työpaikan, mutta tälläinen koulutussysteemi ei anna siihen mahdollisuutta.

Olen miettinyt myös sitä, että miksi meille koulussa opetetaan aineita joissa painotetaan siirtymistä auktoritäärisestä työnjohtamisesta pehmeimpiin johtamisarvoihin, joissa työntekijä saa palautetta työntekemisestään ja jossa myös työntekijä voi antaa palautetta työnantajille, kun omassa opiskelussa opettajien auktoritäärinen asema ei voisi olla enää suurempi. Rehellisen palautteen antaminen on vähäistä, koska pelätään että se vaikuttaa opettajan antamiin arvosanoihin ja palautetta et saa ollenkaan vaikka kävisit henkilökohtaisesti sitä pyytämässä (ja jos saat, niin se on ympäripyöreää p***aa).

Ja toisekseen.. tässä oppilaitoksessa meille opiskelijoille ei ole liikuntamahdollisuuksia saatikka mitään mielekästä yhteistoimintaa järjestetty koulun puolesta muiden oppituntien yhteyteen, vaikka olemme sellaisia pyytäneet. Itse joudut järjestämään liikuntaa itsellesi jos vain enää jaksat illalla. Minä liikun ja paljon.. muuten en jaksaisi opiskella, mutta kaikki eivät jaksa liikkua..

Sitten ihmetellään opiskelijoiden väsymystä, lääkärillä käyntien lisääntymistä, päänsärkyjä, stressiä ja yleistä motivaation puutetta. Miksi meihin ei käytetä niitä samoja hienoja keinoja työskentelymotivaation korottamiseen kuin joissakin yrityksissä joita meille opetetaan oppitunneilla? kyllä mekin tarvitaan kannustusta ja viihtyisää työympäristöä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu