haloo vanhemmat

haloo karhuvuoren vanhemmat. katsokaa lastenne perään.ne "ei meidän lapset" olevat viikolla ja viikonloppuisin pää sekaisin kylällä.kuristetaan ja hakataan muita lapsia.älkää uskoko kaikkia lasten puheita.meno on aivan hirveää.kokemusta on.
2611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jotka käsittelee väkivaltaa saa ikinä vastauksia.
Vanhemmat ummistaa silmänsä kokonaan ja samoin opet.

Äänestä
  • Ikävä kuulla että olette kokeneet niin, etteivät vanhemmat välitä tällaisista viesteistä. Uskoisin kuitenkin että sellaiset vanhemmat joiden lapset tämmöistä touhua tekee eivät tätä taikka muitakaan lapsiin/nuoriin liittyviä palstoja lue. Itselläni on kaksi lasta ja he ovat minulle hyvin tärkeitä ja olen kiinnostunut heidän tekemisistään. Siksi tulee usein luettua myös teidän nuorten kommentteja täällä keskustelu palstoilla. Ei vain koskaan ole tullut mieleen kommentoida tällaisia tekstejä kun ne eivät kosketa omaa perhettäni (asumme aika pienellä paikkakunnalla ja lapseni eivät juurikaan vietä aikaansa missään "kulmilla". Ovat jo klo. 22.00 viikonloppuisinkin kotona.) Ikävä kuitenkin kuulla että nuoriso viettää aikaansa noin. Onneksi kenenkään nuoren ei kuitenkaan ole pakko viettä sitä tuollaisissa paikoissa, vaan voivat mielummin olla kotona tai jos siellä on paha olla niin esim. seurakunnilla on erilaista toimintaa ja iltaisinkin avoimet ovet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


umr kirjoitti:

haloo karhuvuoren vanhemmat. katsokaa lastenne perään.ne "ei meidän lapset" olevat viikolla ja viikonloppuisin pää sekaisin kylällä.kuristetaan ja hakataan muita lapsia.älkää uskoko kaikkia lasten puheita.meno on aivan hirveää.kokemusta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu