Moikka!Ollaan lähdössä ensi talvena Koh Samuille ja mietittiin sellaista asiaa, että kauanko yleensä jouttu Bangkokin päässä odottelemaan jatkolentoa Samuille. Matka on varattu Finnmatkoilta ja kone on air finland.
Esitteessä sanotaan, että jos lento on ajoissa niin päästään samana päivänä jatkamaan samuille, muussa tapauksessa eka yö vietetään Bangkokissa. Eli mitähän tuohon vaihtoon yleensä valmismatkoilla on varattu aikaa?
Esitteessä sanotaan, että jos lento on ajoissa niin päästään samana päivänä jatkamaan samuille, muussa tapauksessa eka yö vietetään Bangkokissa. Eli mitähän tuohon vaihtoon yleensä valmismatkoilla on varattu aikaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen muutaman kerran matka toimittanut itse itseni Bangkokiin ja sieltä sitten eteenpäin Samuille.
Joskus suoraan Suomesta, joskus muualta Suomen ja Thaimaan ulkopuolelta, joskus jostain Thaimaasta BKK ja sieltä Samuille.
Joskus ei ole suoraa vaihtoa BKK:sta Samuille ollut, mutta silloinkin muistaakseni olen lennolle ainakin alle tunnin päässyt.
Mikähän ihme se on miksei mainitsemallasi yhtiöillä pääsisi varmasti edes saman päivän aikana - en tiedä, mutta ihmettelen kyllä?
Hämmästyttävää todellakin.
että voiko tosiaan jonkun matkatoimiston lennoilla joutua odottamaan Bangkokissa seuraavaan päivään. Muistaakseni ellei nyt ihan joka tunti niin hyvin useasti nuo lennot sieltä Samuille lähtevät.
Jos tässä nyt olisi kyse siitä, että jos lentoyhtiö jostain syystä missaa viimeisen lennon Samuille. Joka on kyllä erittäin epätodennäköistä. Suomestahan ei tietääkseni lennetä Bangkokiin Finnairin koneilla kuin 23.35 lähtevillä lennoilla. Päivissä voi sitten olla eroja. Tarkoitan nyt siis Finnairin suoraan lentoa Bangkokiin, jota suurin osa (ainakin suurimmat) matkatoimistot käyttävät. Eli ei pitäisi tulla ongelmia. Hyvissä ajoin on kone Bangkokissa. 10,5h kestää matka sinne.
Muillakin koneilla Bangkokkiin. Yllämainittu tilanne on mahdollista silloin jos Suomesta tuleva n koneen on tarkoitus saapua illalla. Jos tulee muutaman tunnin myöhästyminen, niin pitää odottaa seuraavaan päivään sillä Samuihin ei todellakaan lennetä joka tunti, öisin ei ole lentoja ollenkaan.
Edes tuolla 23.35 lähtevällä koneella ei välttämättä ehdi jatkolennolle. Esim. eilinen Finnairin lento oli pahasti myöhässä ja saapui tänään klo 21.15 Bangkokkiin paikallista aikaa. Siinä olisi tullut kiire vaihtaa noin klo 23.00 lähtevään Samuin koneeseen.
Bangkok Arways on ainoa lentoyhtiö, joka lentää Samuille, sillä he omistavat tuon yhdeksi maailman kauneimmaksi sanotun Samuin lentokentän. Eli heidän sivuiltaan voit käydä katsomassa lentoaikatauluja.
Erikoista on tosiaan lähinnä tuon lentoyhtiön antamat epäselvät "lentoaikataulut", joka lennättää teidät Suomesta Bangkokiin. Ja jos tämä lentoyhtiö on varannut lennot Samuille alustavasti johonkin tiettyyn aikaan ja kone myöhästyy, niin mille Bangkok Airways'in lennole he saavat sitten mahdutettua teidät? Eli se on sitten eri juttu ja mahtaako tuo lennon venyminen seuraavaan päivään johtua siitä.
Todella "omituista" palvelua, sillä yleensä läjdetään siitä, että ollaan sovittuun aikaan perillä. Ilmeisesti tällä lentoyhtiöllä on vaikeuksia pysyä aikataulussa...
Itse olen lentänyt pelkästään Finnairilla ja aina on ollut ajoissa.
Edellinen viesti, siinähän juuri annettiin esimerkki Finnairin lennosta joka oli yli 7 tuntia myöhässä.
Kannattaa muistaa että Bangkok Airwaysilla on alhaisempi hinta päivän viimeiselle lennolle, minkä takia päivän viimeinen lento on yleensä loppuunmyyty viikkoja ennen lähtöä. Eli jos aikataulu Helsinki - Bangkok on sellainen, että tarkoitus on ehtiä esim. kolmanneksi viimeiseen lentoon. Parin tunnin myöhästyminen voi tarkoittaa sitä, että pitää odottaa seuraavaan päivään.
Finnair.
Niinkuin tuosta yhdestä viestistä jo kävi ilmi niin finnair oli aika h..tisti myöhässä. Mitä toi sun kommentti tarkotti? Vai oliko sillä ylipäätään mitään tarkotusta?
ja voi siksi olla epävarmempi kuin Finskin reittilento. Air Finland ei ole sama kuin Finnair! Googleta vaikka!
Siis mähän kerroin vain oman kokemukseni Finnairista.
Toisaalta on ihan hyvä, jos lentoyhtiö varoittaa etukäteen (varsinkin jos myöhästely on normaalia), niin asiakkaat osaavat asennoitua "oikein". Ei tule niin paljoa huutoa.
Ihanko tosi?
arvoista. Lento kesti yli 14 tuntia. Lattialla oli vettä (kuulemma kondensaatiovettä)ja paska haisi. Joku pikkupoika hihkas, että täähän on ihanku sekunda Finnair...se riitti siltä firmalta.
Menemme Samuille lokakuussa 2 viikoksi. Näin lyhyellä lomalla lentoajat merkitsevät jo jotakin. Aurinkomatkat onneksi lentää Finnairilla HKI-BKK noin 10 tunnissa ja jatkolento Samuille on heti perään. Eipä hukkaannu arvokasta lomailuaikaa matkaan liiaksi.
Mitäs tämä Finnmatkojen pakettimatka mahtaa maksaa? Aurinkomatkoilla kaksi viikkkoa oli 1370 e.
KALLIIMMALLA netistä! Heidän hinnat kun "kelluvat" kuulemma (huomasin liian myöhään). Tuo HKI-BKK-HKI lento maksoi jotain 700 € eli kyllä halvempi kuin muilla. Ei todellakaan kannata väsyttää itseään turhalla resuamisella jos on 2 viikon loma! Itsellä ei nyt niin kiirettä ole yleensä ja aika paljon lennän myös Euroopan kautta, mutta AirFinlandilla en enää koskaan. Nykyään ostan lentoni Aasiasta.
että lento (air finland) lähtee helsingistä klo 21.00 ja on Bangkokissa n. 15.15 paikallista aikaa...kyllä siinä vielä lentoja on useampi sille päivälle, mutta mietin vaan, että paljonkohan varaavat vaihtoon aikaa..siinähän se just on et jos kone myöhästyy ni tuskin enää muille lennoille on kuitenkaan paikkoja niin isolle sakille...
Lentääköhän finnmatkojen sakki Samuille sillä Bangkok airwaysin isommalla vai pienemmällä koneella (en muista nyt malleja) mut lentoajassahan niillä on about puoli tuntii eroo..