parsonrusseli

Meillä on parson-tyttö, joka on nyt 1,5 v. Pentuaika mennä vilahti nopeasti, mutta mieleen ei ole kummempia vaikeuksia jäänyt. Vilkas ja energinen rotu, mutta ihan helposti koulutettava meidän tyttö oli. 3 kk iässä ei niin kummoisia oppeja tainnut olla, mutta ei pahoja tapojakaan. Oikeastaan mitään se ei yksin ollessan tehnyt, mitä nyt joskus takkapuita pureskeli takan edestä, mutta ne sotkut oli pian siivottu. 3 kk iässä ei juuri talutinta käytetty, muuta kuin harjoitusmielessä, sillä koiramme oli yleensä vain kotipihassa ja lähimaastossa koska ennen rokotuksiahan ei saa olla vieraiden koirien kanssa tekemisissä! Pihalla ja maastossa pentu oli irti ja pysyi ja pysyy edelleenkin pihapiirissä irti karkailematta. Noin 8 kk iässä oli vähän joskus rajojen kokeilua, mutta päättäväisellä, mutta silti lempeällä asenteella koirastamme on tullut tosi kiltti ja tottelevainen sekä MYÖS MIELLYTTÄMISENHALUINEN koko perheen ystävä! Voinee todeta, että liialla ja varsinkin ankaralla komentamisella, voi saadä uhmakkaan ja jopa vihaisen parsonin!! Ja lopuksi voi vielä todeta, että ainakin meidän tyttö kaipaa paljon liikuntaa ja metsälenkkejä varsinkin irti juosten sekä leikkimistä, silloin se on tasapainoinen ja tyytyväinen.

Parsonit voi olla pentuna aika riiviöitä, niin kuin jo tiedätkin :) Meilläkin pennut ovat käyttäneet hampaita kaikkeen mahdolliseen, mutta se on jäänyt ajan myötä pois.

Hihnalenkit ei ole parsoneille useinkaan kovin mieluisia, vaikka pitäähän niitäkin tietenkin harjoitella. Jottei pentu ala inhoamaan hihnalenkkejä niin suosittelisin, että hihnassa kävellään aluksi suht lyhyitä matkoja johonkin mukavaan paikkaan, missä saa juosta irti.

Kyllä sitä miellyttämishalua löytyy varmaan teidänkin koirasta. Pakolla ei kannata yrittää kouluttaa, koska parsonit ovat kuitenkin helposti motivoitavissa (leluilla, nameilla). Aluksi meillä kumpikin totteli ainoastaan palkinnon toivossa, nykyään palkkioksi riittää usein kehut.

3 kk vanha on kuitenkin todella nuori, eikä siltä kannata odottaa ihmeitä. Uhmakkuus ei meidän koirista ole kokonaan kadonnut, mutta kyllä ikä tuo järkeä päähän parsoneillakin :)

remmistä sen verran että pidettiin ensin irti koiraa koko ajan mutta kun asumme rivitalossa ja naapureissa on isoja koiria jotka mielellään esimerkiki söisivät meidän pikkuparsonin niin oli pakko alkaa pitämään remmissä varsinkin kun kävi naapureiden pihoille paskalla.
ja hyppii lapsia vasten ja pureskelee niitä. siis naapurin lapsia . niin siksi on pidettävä remmissä ja nykyäänhän alkaa olla jo aika säännösteltyä elämä suomen yhteiskunnassa että koirankin pitäisi olla hajuton mauton ja äänetön ja näkymätön . kun kaikkia ihmisiä ei voi miellyttää. maalle olisi tarkoitus muuttaa mutta sitä ennen on sesse pidettävä kytkettynä vaikka ei niin haluaisikaan.

toinen asia on se että tosiaan tuppaa unohtumaan että 3kk on vielä ihan lapsi kun ne hampaat jo saa aika jälkeä aikaan. muutamia verinaarmuja on jo tullut yhteenotoissa.kun koira villiintyy niin sitä on tosi vaikea saada asettumaan.ja tietenkin pitäisi silloin suunnata energia leikkiin ja leluihin mutta aina ei ole käsillä mitään millä harhauttaa remmiä reuhtovaa koiraa.
täytyy vain vielä venyttää kärsivällisyyttä ja harjoitella lempeää otetta vaikka kuinka meinaa hermo loppua.
on se kuitenkin niin hellyttävä kun on kiltimpänä.
ja napukoilla oon palkinnu välillä hyvästä käytöksestä ja pelkillä kehuillakin. jospa se siitä iän myötä.
mutta ei se meidän sesse ainakaan mikään vauva enää ole että kyllä sille täytyy jo aktiviteettia tarjota ettei mee pahojaan tekemään. ja lenkillä on käyty pienimuotoisesti.

näyttää kuka käskee ja jos alkaa muriseen niin otappa kunnon ote ja kellauta selälleen...näytä kuka käskee