vertaistukea

kävin sallissa ja pyysin heitä voisivatko alkaa tukea meitä aiheettomien huostaanotettujen åitejä... kyselkää muutkin sieltä, osoite kirstinkatu 3 helsingissä
10268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tuolta kysyisi mitään... Mutta ehkä heitäkin on, joille se sopii.

Mielenterveyden Keskusliitto perusti viime keväänä lapsipotilaiden vanhemmille tukiryhmän. Se oli kai vähän kokeiluluontoinen, kokoontumisia oli vain kymmenkunta.

Olisi se varmaan ihan kiva ollut, mutta sattui vain minun kohdalleni juuri kaikkein kamalain vaihe lapseni sijoituksessa. Tiesin siis jo, että lasta pahoinpideltiin ja uhkailtiin, eikä ollut vielä varmistunut, että saan lapseni sieltä pois.

Olin siitä kaikesta itse niin romuna, että toteutui itselleni hyvin harvinainen tilanne: en olisi ryhmässä jaksanut kuunnella toisten ongelmia ollenkaan. Ryhmän vetäjät ehdottivat minulle kahdenkeskisiä tapaamisia, jossa kävin kerran. Mutta sitten sain lapsen kotiin ja omat käyntini loppuivatkin siellä siihen.

Jos jonkun lapsi on siis hoidon saamiseksi sijoitettu, kannattaa kysyä myös Mielenterv.Kesk.liitosta, jos heillä jotain on tarjota jatkossa.

Inhottaa puhua näistä hoidollisista sijoituksista, koska ne pitäisi laissa kieltää mielestäni.

Äänestä
  • itse en ole mieloenterveys, päihde, enkä huumeongelmainen, enkä asunnoton ongelmani on miehen väkivaltaisuus ja ajattelin että muitakaan ei ole jotka auttavat naisia tilanteessani mutta meitä on paljon

    Äänestä

  • ehdotin tuota kirjoitti:

    itse en ole mieloenterveys, päihde, enkä huumeongelmainen, enkä asunnoton ongelmani on miehen väkivaltaisuus ja ajattelin että muitakaan ei ole jotka auttavat naisia tilanteessani mutta meitä on paljon

    Vai etkö uskalla lähteä?

    Äänestä

  • eroon roikaleesta? kirjoitti:

    Vai etkö uskalla lähteä?

    ikävä kyllä isien oikeuksia puolustetaan nyt kynsin hampain. ottaisin kyllä lapseni ellei sossu puolustaisi miestäni

    Äänestä

  • lasteni isästä kirjoitti:

    ikävä kyllä isien oikeuksia puolustetaan nyt kynsin hampain. ottaisin kyllä lapseni ellei sossu puolustaisi miestäni

    Kirjoitit näin:

    "itse en ole mieloenterveys, päihde, enkä huumeongelmainen, enkä asunnoton ongelmani on miehen väkivaltaisuus ja ajattelin että muitakaan ei ole jotka auttavat naisia tilanteessani mutta meitä on paljon"

    Onhan tuo nyt hitonmoinen vääryys, jos väkivaltainen mies uhkailulla pitää naisen hiljaisena ja saa sossun puolelleen. Ollaanko tässä huoltajuusriidan päätteeksi järjestämässä isälle lasten yksinhuoltajuutta?

    Äänestä

  • ehdotin tuota kirjoitti:

    itse en ole mieloenterveys, päihde, enkä huumeongelmainen, enkä asunnoton ongelmani on miehen väkivaltaisuus ja ajattelin että muitakaan ei ole jotka auttavat naisia tilanteessani mutta meitä on paljon

    tarkistanut vakuutusyhtiösta saatko heiltä oikeustoimiapua kotivakuutuksen piirin kuuluvana? Kysy kirjallisesti tai käy vak.yhtiössä ja pyydä kirjallinen vastaus mitä mahdollisesti kuuluu vakuutuksesi piiriin. Myös jollain ammattiliitoilla on maksutonta oikeusneuvontaa ja jopa eräillä kaupungeilla ilmainen lakipalvelu kerran viikossa (Lahdessa esimerkiksi).
    Perheneuvolat oletko kysellyt, onko siellä mitään tarjolla.


    Monesti todella laihakin sopu parempi kuin lihava riita, mutta exien kanssa riidellessä aina todella ikävää jos lapset jäävät "väliin".
    Tsemppiä ja jaksamisia.

    Äänestä

  • lasteni isästä kirjoitti:

    ikävä kyllä isien oikeuksia puolustetaan nyt kynsin hampain. ottaisin kyllä lapseni ellei sossu puolustaisi miestäni

    ....Hei,minulla se retku on valehdellut ja manipuloinut kaikki puolelleen, jopa meinas oma sukulaisenikin joka asuu kaukana, mennä herkän ja rauhallisen miehen pauloihin ,mut kun pyysin kattoon netistä psykopaatin kuvauksen ,se älys!
    On yrittänyt auttaa mut ei ole vaikkuttanut soskuun mitenkään.
    Minulla on niin huono tilanne tän asian suhteen kun en ole tältä paikkakunnalta kotoisin.
    Meillä meinasi käydä niin, et lapset olisi annettu miehelleni, mut ainut keino estää tää kauhea trakedia tapahumasta onkin ollut jäädä tähän suhteeseen.Lapset odottavat edelleenkin sijoitusta perheeseen ovat laitoksessa.Ukko on kostanut kun suunnitelma ei toteutunut ja pitää toiveillaan lapset laitoksessa ,missä lapset kärsii!!!! Minun mies on ollut niitä työstä kieltäytyjiä ja nyt jos lapset ois tullut hänelle hän olisi saanut jatkaa loisen elämää ihan luvalla.
    Olen yllättänyt hänet surffaamasta niillä sivuilla missä on sairasta pornoa,siis kaikkein sairaimpaa joten en todellakaan anna lapsiani tälle hirviölle!!!!Älkää tekään jotka olette samassa tilanteessa.

    Äänestä

  • sossut puolelleen! kirjoitti:

    Kirjoitit näin:

    "itse en ole mieloenterveys, päihde, enkä huumeongelmainen, enkä asunnoton ongelmani on miehen väkivaltaisuus ja ajattelin että muitakaan ei ole jotka auttavat naisia tilanteessani mutta meitä on paljon"

    Onhan tuo nyt hitonmoinen vääryys, jos väkivaltainen mies uhkailulla pitää naisen hiljaisena ja saa sossun puolelleen. Ollaanko tässä huoltajuusriidan päätteeksi järjestämässä isälle lasten yksinhuoltajuutta?

    joo tältä se vikuttaa, huvittavaa vai mitä? mies vielä varmemmaksi vakuudeksi kertoi sossuille että olisin yrittänyt muka kaapata lapseni ulkomaille? lukenut siis lööppejä, olenko uusi Campoy tai Koski?

    Äänestä

  • tai oletko kirjoitti:

    tarkistanut vakuutusyhtiösta saatko heiltä oikeustoimiapua kotivakuutuksen piirin kuuluvana? Kysy kirjallisesti tai käy vak.yhtiössä ja pyydä kirjallinen vastaus mitä mahdollisesti kuuluu vakuutuksesi piiriin. Myös jollain ammattiliitoilla on maksutonta oikeusneuvontaa ja jopa eräillä kaupungeilla ilmainen lakipalvelu kerran viikossa (Lahdessa esimerkiksi).
    Perheneuvolat oletko kysellyt, onko siellä mitään tarjolla.


    Monesti todella laihakin sopu parempi kuin lihava riita, mutta exien kanssa riidellessä aina todella ikävää jos lapset jäävät "väliin".
    Tsemppiä ja jaksamisia.

    joo sos.asiamies kertoi että asiassamme on toimittu lainvastaisesti ja väärin . entä sitten keetä se kiinnostaa, ei ole mitään valitusosoitetta jos viranomaisasemassa toimiva kohtelee kaltoin lastasi tai sinua päinvastoin sinulle rangaistuksia mikäli pidät meteliä

    Äänestä

  • pääntaputuksia kirjoitti:

    joo sos.asiamies kertoi että asiassamme on toimittu lainvastaisesti ja väärin . entä sitten keetä se kiinnostaa, ei ole mitään valitusosoitetta jos viranomaisasemassa toimiva kohtelee kaltoin lastasi tai sinua päinvastoin sinulle rangaistuksia mikäli pidät meteliä

    Pyydä häneltä kirjallinen vastine,
    minne sinun pitäisi viedä asiasi käsiteltäväksi niiden lainmukaiseksi saattamiseksi.
    Jos lakia on sosiaaliasiamiehenkin mielestä rikottu, asia kuuluu poliisille, pyydä tähänkin sosiaaliasimiestä avuksi laatimaan tutkintapyyntö, niistä asioista, joissa hänen mielestään on lakia rikottu.
    ( jos hän ei voi Sinua auttaa, hänen pitäisi siirtää luvallasi asioidesi käsittely sellaiselle viranomaiselle, joka valvoo lain mukaisia käsittelyjä ja oikoo niitä sekä mahdollisisissa rikoksissa vie asian eteenpäin)


    On aivan käsittämätöntä,
    jos lakia rikotaan,
    ei kukaan välitä, ei ketään kiinnosta,
    ei poliisia, ei lainmukaisuuksia valvovia viranomaisia,

    tämähän on pahempaa kuin jossain ... ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sallista? kirjoitti:

kävin sallissa ja pyysin heitä voisivatko alkaa tukea meitä aiheettomien huostaanotettujen åitejä... kyselkää muutkin sieltä, osoite kirstinkatu 3 helsingissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu