vaivaa nyt jonkin verran että mahtaakohan mulla olla kaikki kunnossa.. on ollut satunnaista mahakipua. esim. sunnuntaina alavatsaa pisteli (tuntui vähän samalta kun joskus juostessa alkaa pistellä) mutta ei voinut johtua mistään urheilusuorituksesta sillä makasin sohvalla katsomassa telkkaria. Eilen sattui maha niin kuin kuukautisten ekana ja toisena päivänä. kuukautiset alkoivat juuri torstaina eli ei voi olla sitäkään tai en ainakaan usko koska ikinä aikaisemmin ei ole sattunut muuta kuin parina ekana päivänä. kuukautisetkin tuntuivat mielestäni kauhean lyhyiltä. jonkin aikaa on tuntunut siltä että koko ajan on pissahätä. vaikka juomatottumukset eivät ole muuttuneet. mitä tää mahtaisi olla? onko kellään ollut koskaan mitää vastaavaa?
onko normaalia?!
pallo
1286
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinullahan voi olla virtsatie infektio. Käy hyvä lapsi lääkärissä.
Jokin muukin syy voi olla, mutta kerro huolesi lääkärille. Olisikohan jokin klamydia tai muu sukupuolitauti?