Hei!
Olen ostamassa koiranpentua, ja nyt mieltäni kaihertaakin kysymys..
Mistä tunnistan pentutehtailijan?
Erään koiranpennun omistaja vaikuttaisi hieman siltä, mutta pentu on nyt 4kk, joten voi olla, että kasvattaja haluaa vain saada pennun mahdollisimman pian uuteen ja hyvään kotiin.
Olemme puhuneet muutaman kerran puhelimessa ja missään vaiheessa ei kasvattaja ole kysynyt millainen koti meillä olisi pennulle tarjota. Kasvattajalla on jäänyt seropi pentueesta kolme pentua myymättä..
En halua tukea pentutehtailijoita, joten tunnistusmerkkejä tehtailusta kaipailisin.
Todennäköisesti voin hakea koiran kasvattajan kotoa. Näin olen ainakin ymmärtänyt..

Vastaukset 4
Vanhimmat
soitin äsken kasvattajalle lisäkuvien toivossa, ja hän lupasi läjettää koirasta lisää kuvia. Hän myös sanoi, että pentu on ell tarkistama ja rokotukset ja madotukset ovat kunnossa.. Rokotuksista saan mukaan sen vihkosen, jonka ell nykyään eläimelle antaa.. siis sen, jossa näkyvät kaikki ell tekemät toimenpiteet eläimelle.
Viakuttaa aika hyvältä? ainakin minusta..?
hyvältä.Paikanpäällä voit tarkistaa vielä millaisissa oloissa koirat ovat. Älä osta pentua, jos kasvattajan muut koirat ovat likaisia,selvästi nälkiintyneitä,sairaita tms.
Terve,
itse olen ns. pentutehtailun uhri koirani kanssa. Papereista huomasin että isällä ja pennulla on sama emä. Pentu eli ensimmäiset 4kk pentuaitauksessa. Todella arka. Kasvattaja ammatiltaan eläinlääkäri, mutta kaikki rokotukset myöhässä. Nyt, yli puoli vuotta myöhemmin voin röyhistää rintaa.. Olen tehnyt pennun kanssa paljon, mutta nyt hän on reipas ja mallikelpoinen pikku koira..
Pidä silmät auki ja älä anna säälin vallata..
Kyllä se kertoo jo paljon kun menet pentua
katsomaan kasvattajan kotiin ,pennun olotilat
puhuvat paljon.Kennelliiton " JalostusNet"
sivuilta löytyy kennelnimellä ,rotu tai rodut ,koska
on ollut kyseisellä kasvattajalla pentuja ja miten paljon teetetään niitä ?
sieltä näkee miten "sisäsiittoisia" pentueet
ovat ja pevisa määräykset.
Kovasti pentueita kertoo jo "tehtailusta" !