Mitä mieltä verotuksesta?

qwerT

Eli olisitko valmis maksamaan tietyistä palveluista/asioista enemmän, jos verotus keventyisi huomattavasti?

Esimerkiksi maksu kirjaston käytöstä, lukukausimaksut yliopistoissa/korkeakouluissa, korkeammat maksut julkisesta terveydenhuollosta yms.

Itse olisin valmis maksamaan enemmän niistä palveluista, joita käytän. Esimerkiksi miksi koulutuksen pitää olla ilmaista kaikille, myös ulkomaalaisille? Olisin valmis maksamaan kohtuullisen lukukausimaksun yliopistossa (esim. 1000-2000 eur/vuosi). Tämä kaikki tietysti sillä ehdolla, että verotus keventyisi huomattavasti.

Entäs tasavero. Mitä mieltä ihmiset siitä? Minusta sinänsä oikeudenmukainen idea, jos vain saataisiin käytännössä toimimaan. Jonkinlainen porrastusjärjestelmähän siinä pitäisi kuitenkin tulojen mukaan olla, ettei pienituloisten veroprosentti nousisi.

9

812

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkki

      Voidaan kysyä, että monellako yliopisto-opiskelijalla olisi varaa maksaa vaikkapa 1.000e lukukausi maksua, saatika jos ne olisivat korkeammat.

      Ilmaisen koulutuksen ajatuksena on, että jokainen jolla on potentiaalia voi kouluttautua juuri niin korkealle kuin mahdollista, ilman että tausta olisi kouluttautumisen esteenä. Lahjakas ei välttämättä synny rikkaaseen perheeseen tai edes varakkaaseen, jolla olisi mahdollista kouluttaa jälkikasvuaan kovista lukukausi maksuista huolimatta.

      Korkeamat terveyskeskusmaksut haittaisivat eniten juuri niiden terveyden huoltoa, joilla ei ole varaa käydä yksityisellä lääkärillä hoidatuttamassa vaivojaan. Voidaa kysyä, että monellakon esim. vanhuksella tai pitkäaikaistyöttömällä on varaa käydä yksityisellä lääkärillä, kun se pieni eläke/peruspäiväraha saattaa riittää juuri ja juuri perustoimeentuloon.

      Quote:

      Jonkinlainen porrastusjärjestelmähän siinä pitäisi kuitenkin tulojen mukaan olla, ettei pienituloisten veroprosentti nousisi.

      End quote.

      Tuollainen porrastus on jo olemassa, ei sitä varten tarvitse pyörää keksiä uudelleen. Jos haaveile tasaveron perää, niin siinä laskun maksaa ne pieni- ja keskituloiset, jotka tarvitsevat kipeimmin niitä yhteiskunnan peruspalveluja.

      • ei ole varaa mihinkään

        kun verotus vie kaiken, sehän oli koko homman pointti edellisellä kirjoittajalla.

        Mm. koulutuksesta sen verran, että jos lukukausi olisi vaikka 1000€, niin se joka koulua haluaa käydä voisi maksaa sen vaikka lainarahalla. Tällöin koulussa oltaisiin vain todellisesta motivaatiosta. Lisäksi opiskeltaisiin enemmän niitä aloja, joilta pääsee oikeisiin töihin. Onhan se vähän epätasa-arvoista, että ne jotka eivät halua käydä kouluja, joutuvat maksamaan kaikenmaailman muinais-ugrilaisten kansojen syntyhistoriaa opiskelevien 10 vuoden opinnot.


      • ...
        ei ole varaa mihinkään kirjoitti:

        kun verotus vie kaiken, sehän oli koko homman pointti edellisellä kirjoittajalla.

        Mm. koulutuksesta sen verran, että jos lukukausi olisi vaikka 1000€, niin se joka koulua haluaa käydä voisi maksaa sen vaikka lainarahalla. Tällöin koulussa oltaisiin vain todellisesta motivaatiosta. Lisäksi opiskeltaisiin enemmän niitä aloja, joilta pääsee oikeisiin töihin. Onhan se vähän epätasa-arvoista, että ne jotka eivät halua käydä kouluja, joutuvat maksamaan kaikenmaailman muinais-ugrilaisten kansojen syntyhistoriaa opiskelevien 10 vuoden opinnot.

        Puhdas markkinatalouslähtökohtahan olisi tietysti se, että opiskelupaikat huutokaupattaisiin. Ne, ketkä niistä eniten maksaisivat (lukukausimaksun muodossa), saisivat paikat. Tämä pitäisi myös huolen siitä, että suomalais-ugrilaisten kielten historian opiskelu ei ehkä olisi yhtä kallista kuin vaikkapa juridiikan opinnot. Huutokaupassa tarjottaviin hintoihin vaikuttaisi luonnollisesti kunkin alan työmarkkinanäkymät.


      • funderare

        Verotushan on aivan liian kovaa, jokainenhan sen tietää. Progressiota voisi kyllä mielestäni lieventää. 50 K€ vuodessa tienaava ei ole mitenkään hyvätuloinen nyky Suomessa.

        Tähän lähinnä kommentoisin:



        En olisi korottamassa terveyskeskusmaksuja ollenkaan. Se vain tuntuu järjettömältä, kun lasketaan verotettavaksi tuloksi sekin, jos työnantaja korvaa yksityisellä tehtävät operaatiot. Itselläni on sellainen tilanne, että pitäisi paria vanhaa urheiluvammaa operoida, mutta eipä tule käytyä. Ei tunnu oikealta maksaa sellaisesta, mikä minulle kuuluisi yhteiskunnan jäsenenä muutenkin. Parempi kai se on meille kaikille, kun silloin tällöin olen noiden vanhojen vaivojeni vuoksi viikon tai kaksi sairaslomalla.

        ps. maksoin vanhalle äidilleni kaihileikkauksen yksityisellä tänä vuonna, koska muuten olisi mennyt mielestäni liian kauan. tämäkin oli mielestäni väärin.


      • qwerT

        Itse itse asiassa vielä opiskelen yliopistossa, valmistun parin vuoden päästä. Ja oon kyllä sitä mieltä, että jokaisella opiskelijalla olisi varaa maksaa esim. tuo 1000 eur (tai enemmänkin)lukukausimaksu - opintolainalla. En itekään ole varakkaasta perheestä ja vaikka olisinkin ei meillä vanhemmat maksaisi täysi-ikäisen lapsensa opiskelukuluja. Kyllä minusta tuntuu todella oudolta, että esim. itse saan kaksi yliopistotutkintoa ihan ilmaiseksi, eli ottamatta yhtään opintolainaa, olisin valmis niistä mielihyvin maksamaan.

        Toinen asia, josta olisin valmis maksamaan enemmän on opiskelijoiden terveydenhuolto, joka on älyttömän halpa. Esim. yleislääkärillä käynti on ilmainen, erikoislääkärillä muutama euro.


      • tasavero

        ....


      • kunnallisverossakin
        tasavero kirjoitti:

        ....

        saat vähennyksiä sen mukaan miten paljon tienaat: mitä vähemmän ansioita sitä enemmän vähennyksiä.


      • ....
        kunnallisverossakin kirjoitti:

        saat vähennyksiä sen mukaan miten paljon tienaat: mitä vähemmän ansioita sitä enemmän vähennyksiä.

        Saat tiettyjä vähennyksiä jos tienestisi (käytät tätä sanaa) koostuu työtulosta (ansiotulovähennys ja esim mahdollinen työmatkavähennyt). Alimpiin työtuloluokissa kunnallisvero on jollain tavalla progressiivinen, mutta suurimmalle osalle työikäisistä tai eläkeläisistä kunnallisvero on tasavero tai hyvin lievästi progressiivinen. Mutta muutamalle prosentille toki progressiivinen ja tätä käytetään puheissa, vaikka todellisuus on hieman toista.


      • progressiivisuus
        .... kirjoitti:

        Saat tiettyjä vähennyksiä jos tienestisi (käytät tätä sanaa) koostuu työtulosta (ansiotulovähennys ja esim mahdollinen työmatkavähennyt). Alimpiin työtuloluokissa kunnallisvero on jollain tavalla progressiivinen, mutta suurimmalle osalle työikäisistä tai eläkeläisistä kunnallisvero on tasavero tai hyvin lievästi progressiivinen. Mutta muutamalle prosentille toki progressiivinen ja tätä käytetään puheissa, vaikka todellisuus on hieman toista.

        on jyrkentynyt viime vuosina melkoisesti, kuten alla olevasta linkistä voi katsoa

        http://www.akava.fi/upload/2005%20tiedotteet/Kunnallisverotus2005.pdf

        Minusta tuo on suurimmalle osalle suomalaisia selkeästi progressiivinen vero. Esim. jos tulot nousevat 1500€->3000€. niin kunnallisveroprosentti (18.30% nimellinen) nousee 13%->15%.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      11
      2047
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1098
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      1042
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      887
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      619
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      615
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      544
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      519
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe