Mielenterveydestä

Ystäväni kärsii psyykkisistä ongelmista, on kärsinyt jo pitkään. Lääkityksenä hänellä on mm. psykoosinestopiikki, joka annetaan kerran kahdessa viikossa. Ilman piikkiä hän alkaa kuulla ääniä ja käyttäytyä erittäin vainoharhaisesti. Lääkityksen avulla hän pystyy toimimaan suhteellisen normaalisti, joskin on koko ajan erittäin väsynyt.

Miten scientologiassa hoidetaan tällaiset tapaukset ilman lääkitystä? Ihan senkin takia kysyn, että haluaisin itsekin yrittää auttaa ystävääni jollain tavalla, mutta en oikein tiedä miten. Toivoisin että hän saisi taas elämänsyrjästä kiinni ja tulisi toimeen ilman lääkitystä. Mikä näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä.
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

L. Ron Hubbardin kirjoittamia perusteoksia ja sovella niitä tietoja (Scientologia ei ole mielisairaiden hoitamista eikä lääketiedettä). Scientologiasta voidaan eriyttää toimiva kuntoustusohjelma psykiatrisille tapauksille sitten kun sen aika on, mutta nyt päähuomio tehdä kyvykkäistä vieläkin kyvykkäimpiä. Olet kyvykäs, siis tule vieläkin kyvykkäämmäksi ja sitten ymmärrät ja autat lähimmäistäsi. Lääkkeet voivat kaivaa ihmisestä esiin selläisen hirviön, että oksat pois. Lääkkeiden kanssa pelleilevät sellaiset ihmiset, jotka eivät tiedä hitustakaan ihmisen henkisestä luonteesta. Me tiedämme, siis käytämme vitamiineja, mineraaleja ja hivenaineita, jotka ovat ravintoa, ei lääkkeitä.

Äänestä
  • "(Scientologia ei ole mielisairaiden hoitamista eikä lääketiedettä)".

    Esiinnytte kuiten lääketieteen "vallankumouksen" edustajina ?

    Koita nyt ACD päättää .....

    D :)

    Äänestä

  • mielisairaiden hoitamista?

    Äänestä

että pistät nyt vaikka tonnin sinne sc tilille ,niin katellaan.Tai kaks.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jos jotain vinkkiä saisi kirjoitti:

Ystäväni kärsii psyykkisistä ongelmista, on kärsinyt jo pitkään. Lääkityksenä hänellä on mm. psykoosinestopiikki, joka annetaan kerran kahdessa viikossa. Ilman piikkiä hän alkaa kuulla ääniä ja käyttäytyä erittäin vainoharhaisesti. Lääkityksen avulla hän pystyy toimimaan suhteellisen normaalisti, joskin on koko ajan erittäin väsynyt.

Miten scientologiassa hoidetaan tällaiset tapaukset ilman lääkitystä? Ihan senkin takia kysyn, että haluaisin itsekin yrittää auttaa ystävääni jollain tavalla, mutta en oikein tiedä miten. Toivoisin että hän saisi taas elämänsyrjästä kiinni ja tulisi toimeen ilman lääkitystä. Mikä näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu