En tiedä kuuluuko tämä mitenkään tälle palstlle, mutta olen ajatellut alkaa piirtämään jotain "taidetta". Mutta minulla on ongelma EN OSAA PIIRTÄÄ mitään mikä näyttäisi miltään, mutta kumminkin haluaisin oppia. Siis voisiko joku kertoa vinkkejä tai jotain!
maalaus
pakko luoda
8806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mee kansalaisopistoon "taiteilemaan".
Piirtämään oppii piirtämällä.
Vinkkejä saa kirjastosta, jos niitä kaipaa.
Pahempi puute on se, ettei ole mitään ilmaistavaa.
Mitä sitten olet piirtämässä/haluaisit piirtää (tai maalata)?
Sillä ainakin minun mielestäni on aika iso alue alkaa antamaan vinkkejä piirtämisestä noin yleisesti, eri aiheilla (esim. ihmiset, luonto) on omat perusjuttunsa.. :/
Olen kuitenkin Jimbon kanssa samaa mieltä siitä, että piirtämään oppii piirtämällä. Mutta esim. kirjat antavat useimmiten hyviä neuvoja ja auttavat alkuun, joten niitä kannattaa tutkiskella. :) Netistä löytyy myös paljon erilaisia tutoriaaleja.
Sinun kannattaisi ensimmäiseksi opetella piirtämään mallin mukaan. Piirtämisen perusasiat oppii jokainen, joka haluaa. Sen jälkeen, kun olet opetellut piirtämisen perusasiat, ryhdy tekemään taidetta. Piirtämisen tekniikan oppii piirtämällä mutta taiteilija olet vain, jos sinulla on jotakin sanottavaa. Se, että osaat piirtää täydellisen puun, ei vielä tee sinusta mitään. Tarvitset persoonallisuutta ja karismaa, sen taidon lisäksi.
Tässä on lähteitä mistä lähteä aloittelemaan. Ja siis meinaan ihan tosissaan, tässä maassa ei ole oikeastaan yhtään kunnollista taideopistoa, kursseja saattaa olla jossain päin maata muutama. NInni heldtin sight size taitaa olla yks parhaista. Ainoa tapa miten voit opetella piirtämään on aloittaa joku kirja etukannesta ja ruveta omaksumaan niitä oppeja se vie vuosia jopa 10 vuotta ennen kuin tajuat tasan tarkkaan mitä noissa kirjoissa puhutaan.
Tässä on paras jos et ole koskenutkaan kynään:
http://acid.noobgrinder.com/Loomis/Andrew Loomis - Fun WIth a Pencil.rar
Todella idioottimaisia harjoituksia mutta käsittelee muotoa ja viivaa sen verran että pärjäät tolla kuukauden pari. On tärkeää että tajuaa muodon olemuksen päässään ennekuin lähtee piirtämään kunnolla mallista, tosas tulee myöskin harjoteltua line weightiä, perspektiiviä jne. tavaraa johon voi paneutua myöhemmin. Tärkeää on alussa että tajuaa että mitä on mikin, koska piirrustus teorian voi rikkoa niin moneen osa alueeseen.
IMO seuraava askel pitäisi olla:
http://acid.noobgrinder.com/Loomis/Andrew Loomis - Figure Drawing for all it's Worth.rar
ja
http://www.gutenberg.org/files/14264/14264-h/14264-h.htm
http://www.gutenberg.org/files/14264/14264-h.zip
Noi on about 2 parasta kirjaa mitä löytää netistä. Todella vahvoja pohjia piirtämiseen noitten periaatteista voi ammentaa loputtomiin.
Siinä vaiheessa kun on muutaman vuoden treenannut näkemään mallista muotoja ja niitten sijoituksia,voi siirtyä spesifimpään tarkemmin, mutta aluksi on tärkeää luoda todella kiven kova pohja piirtämiselle elävän mallin avulla.
Tässä lisää matskua josta hyödyt:
http://www.conceptart.org/wiki/doku.php?id=instruction:twentieth_century_and_contemporary
Linkkejä nettikirjoihin
www.conceptart.org paras foorumi webissä
http://www.conceptart.org/forums/showthread.php?t=60753
Pätkä tekeillä olevasta kirjasta. Hyvää matskua.
www.artrenewal.org parhaita gallerioita ja ylipäätänsä sivustoja klassisesta taiteesta.
http://dl2.filehd.com/1/968668622/index.php
http://drawsketch.about.com/od/publications/gr/barguedrawing.htm
Zippinä kasa skanneja todella kovatasosesta kirjasta artikkeli ko kirjasta suosittelen paneutumaan heti kun perustaidot on kasassa. Ehkä parasta itseopiskelu materiaalia mitä on saatavilla.
Kirjoja jotka on arvostettuja kunnollississa oppilaitoksissa ja hyvien artistien keskuudessa:
Burne hogarth: kaikki kirjat: (sälli joka piirsi tarzan sarjakuvaa 30 luvulla. Todella tasokasta massojen esittämistä)
Dynamic anatomy (paras kirja ehdottomasti, pakko hankinta jos aikoo harrastaa tai tehdä työkseen alaa)
Dynamic light and shade (ehkä huonoin sarjasta)
Dynamic wrinkles and drapery
Drawing dynamic hands
Dynamic wrinkles and drapery
Drawing the human head
Rex vicat:
perspective for artists
Andrew Loomis kaikki kirjat (ehdottomasti parhaita kirjoja joita on saatavilla, löytyy kaikista ilmais ripit netistä (pitäisi olla vanhentuneet tekijän oikeudet)
Creative illustration
Drawing human head and hands
The eye of painter
Figure drawing for all its worth
fun with a pencil
successful drawing
George bridgeman (loomiksen opettaja, ehkä parasta anatomia matskua mitä on saatavilla)
Complete drawing from life
ackerman: Charles bargue & jean leon gerome drawing course
(mukana 100 pleittiä jotka on tarkotettu kopioitavaks. Todella vaativa kirja... ehkä parhaita kirjoja mitä on saatavilla klassisen taiteen opiskeluun)
No joo noita on kymmeniä ei oo selvässä muistissa edes kaikki mitä itse omistan, mutta pääasia on se että luet aluksi ainakin netistä löytyvät parhaat opukset sen jälkeen voit ruveta tilailemaan noita. Suomesta ei saa hyllystä hyvää kamaa muuta kuin goodfellowsista ton dynamic anatomyn. www.bookplus.fi lienee paras mesta tilata.
Niin joo ja asia vaikuttaa todella mustavalkoiselta. Tyyliin osta nämä ja tajuat. Esitän sen näin koska se on aika paljolti näin mustavalkoinen, hyvä matsku on todellakin kiven alla. Suomalainen korkeakoulu ja peruskoulu tasonen taideopetus on aika pitkälti todella harhaan johtavaa populistista rävellystä joten suosittelen että et usko mitään mitä sieltä päin tulee.
Kiitos kiitos ja kiitos.
paljon.. miten taiteen määrittelee, ja miten haluaa luoda tuotoksiaan..
Jos haluat, että piirrustut ihmisestä on kuin valokuva, tarvitaan teknisten tietojen lisäksi mös roppakaupalla lahjakkuutta.. Mutta jos sinulle riittää itsesi ilmaisu.. kokeilemalla löydät monia eri tapoja luoda ja tulokset näyttää monesti hienoltakin.. Totuuson, että suurin osa taiteen tuottajista, tekee parhaat työnsä joko ihan varhaisvaiheessa, kun kaikki varjot ei oo ihan kohillaan, tai sitten kun on taidot hiottu äärimmäisyyksiinsä.. Ja oma lukunsa on toki nää ihmeihmiset jotka onnistuu aina :)
Taidetta voi toki tehdä muutenkin kuin piirtämällä valokuvamaisesti.. Oma tyyli löytyy kokeilemalla..
Jaffat
laita jokin kohde ,esine tai mikä tahansa kiintopisteeksi ,pöydälle mihin vain,,,piirrä,pyyhi,piirrä,pyyhi,niin kauan,että se saa muotonsa opit varmasti. mutta hermot ei saa mennä,onnea