Kani minulle?

Olisiko kellään kaneja myytävänä?? Meiluiten sellaisia jotka on poikaisia. Kani agilityä olisi kiva harrastaa ja Näyttelykäänei olisi pahitteeksi.
1.) Montako vuotta kanit elävät?
2.) Minkä rotuinen on sellainen valkoinenkani joka onaikapieni ja sillä pörröinen pää??

Ps. kerrothankanin vanhemmista ja näyttely tulosksista (jos on). Suku taulukaan ei olisipahitteeksi jos kertoisit siitä.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kysyit kauanko kanit elävät, riippuu ihan rodusta, mutta viitannet sillä pienellä valkoisella pörröpää kanilla johonkin kääpiökanirotuun, itselläni on 2 kääpiökania ja niiden isä oli pieni ja valkoinen, se oli hermeliini, ne on tosi siroja, on niitä pieniä kaneja kyllä muitakin, mm. kääpiöluppakorva...
saattoi kuvaamasi kani myös olla sekarotuinen, niinkuin meidän puput ovat, ne ovat hermeliini-luppakorvia.
kanit elävät hyvässä hoidossa 8-12 vuotta, harvemmin kuitenkaan yli kymmenen, mutta sekin on siis mahdollista. Edellinen aika suurikokoinen kanini eli n. 8 vuotta, että kyseessä on suhteellisen pitkäikäinen eläin, jonka valitettavan monet ottavat siinä uskossa että se elää vain pari vuotta, kuten esim. hamsterit...
mutta kanit ovat erittäin mukavia ja ihania eläimiä, enkä ole katunut kyllä päivääkään kun ostin omat pupuni!!!

kaneja saa parhaimmiten ostettua kasvattajilta, seuraileppas vaikka kaupan yms. ilmoitustauluja, ja kannattaa ottaa selville oman alueesi kani- ja jyrsijäyhdistys selville (esim. itselläni on etelä-pohjanmaan yhdistys), useimmilla yhdistyksillä on omat nettisivut, jotka löydät helposti vaikkapa jonkin hakuohjelman kautta, ja niillä sivuilla ainakin yleensä on paljon kasvattajien osoitteita, kasvattajilta saat niin seka- kuin puhdasrotuisia kaneja. Jos ostat esim. eläinkaupasta, niin niitä saat harvemmin puhdasrotuisia kaneja papereista puhumattakaan, mutta jos taas ostat kasvattajalta, saat tietää kanin vanhemmista yms.. itse jopa näin kanin vanhemmat, oli komeita ja ihania =)!!!!!

Jos haluat välttämättä puhdasrotuisen kanin, sen kanssa voi mennä virallisiin luokkiin (tarvitaan paperit, jotka saa myös kasvattajalta) mutta sekarotuisillakin kaneilla voi käydä toki näyttelyissä, nimittäin pet-luokissa, jotka ovat oikein hauskoja, sillä siellä arvostellaan kanin ulkonäkö, kunto yms...

onnea kanin hankintaan!!!

Äänestä

Kanit elävät 7-13 vuotiaiksi. Se nyt taas riippuu tietenki yksilöstä. Valkoinenmaatiainen on valkoinen mutta sillä ei oo pörröistä päätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


~Kania Ajatteleva~ kirjoitti:

Olisiko kellään kaneja myytävänä?? Meiluiten sellaisia jotka on poikaisia. Kani agilityä olisi kiva harrastaa ja Näyttelykäänei olisi pahitteeksi.
1.) Montako vuotta kanit elävät?
2.) Minkä rotuinen on sellainen valkoinenkani joka onaikapieni ja sillä pörröinen pää??

Ps. kerrothankanin vanhemmista ja näyttely tulosksista (jos on). Suku taulukaan ei olisipahitteeksi jos kertoisit siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu