Ponutaival

Onko Lahdesta kukaan menossa Kesälahdelle?
106321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

samaan aikaan 40 km päässä Punkaharjulla. Puitteet ovat tietojeni mukaan toista luokkaa, samoin perinteellisesti tunnelma. Kännissä örveltäjät ajakoot vaikka Ponuralliin.

Äänestä
  • Ponutaipaleella, ei välttämättä viihdy Veteraanirallissa. Eihän ne pussihousumiehet osaa oikeesti ees ryypätä.

    Äänestä

  • Ja kummassakaan et ole käynyt paikan päällä. Virtuaalimopoilet vaan täällä laukomassa merkityksettömiä mielipiteitäsi. Molopää.

    Äänestä

  • viihtyy kirjoitti:

    Ponutaipaleella, ei välttämättä viihdy Veteraanirallissa. Eihän ne pussihousumiehet osaa oikeesti ees ryypätä.

    kokoontumisiin mentiin "ryyppäämään" kaljaa, ovat olleet historiaa itsellä jo 30 vuotta. Eipä ole montaa typerämpää näkyä kuin pikkupojat uhoamassa kaljapöhnässä ja toiset huudattamassa pyöriä paikallaan rajoittimeen saakka. Toki veteraanirallissa kaljaakin otetaan jalommista aineista puhumattakaan mutta ero onkin yleensä siinä että suurin osa veteraaneista osaa jotenkin käyttäytyä paremmin pikku hiprakassakin. Käykääpä ajokuntoiset lauantaina katsomassa Punkaharjulla menoa ihan vertailun vuoksi. Mekin oltiin nuoria muutama vuosikymmen sitten ja me emme toki kaikki ole entisiä Jawa-miehiä vaan pelissä on nykyisin vahvasti mukana sukupolvi jonka ensikokemukset syntyivät japsipyörillä. Ja kerronpa vielä ettei mikään ajamani nykypyörä ole hurjuudestaan huolimatta pelottanut niin paljon kuin vanhan Kawasaki H2 (se vanha seiskapuolikas) ajaminen tuolloin.

    Äänestä

  • ne ajat jolloin kirjoitti:

    on Jawa-miehissä? Kerropa minulle yli 40 vuoden motoristikokemuksen omaavalle?

    Äänestä

  • Bpb kirjoitti:

    Ja kummassakaan et ole käynyt paikan päällä. Virtuaalimopoilet vaan täällä laukomassa merkityksettömiä mielipiteitäsi. Molopää.

    poju vai tuliko jo kakka housuun? No, ei hätää huuda vaikka äippä pyyhkimään.

    Äänestä

  • Porukkaa oli liki 2000 ja pyöriä 1930-2006
    vuosilta.
    Hieno vanhojen pyörien näyttely ja sunnuntaina
    näytöskilpa-ajot.(savonlinnassa)
    Live musiikkia ja olutta teltassa.
    Ehtiipä tässä vielä käväistä kesälahdellakin.

    Äänestä

  • poikanen kirjoitti:

    on Jawa-miehissä? Kerropa minulle yli 40 vuoden motoristikokemuksen omaavalle?

    moitittu vaan haluttiin vain kertoa että nykyisin suuri osa pyöristä ja pyöräilijöistä on muita kuin idän ihmeillä ajavia. Olisihan Sinun se pitänyt 40 vuoden kokemuksella havaita. Jawoja mitenkään halveksimatta.

    Äänestä

  • tuossa Jawa-miehiä kirjoitti:

    moitittu vaan haluttiin vain kertoa että nykyisin suuri osa pyöristä ja pyöräilijöistä on muita kuin idän ihmeillä ajavia. Olisihan Sinun se pitänyt 40 vuoden kokemuksella havaita. Jawoja mitenkään halveksimatta.

    ,luin tuossa kiireessä vähän huonosti juttusi.
    Hyvää jatkoa vaan ja pidähän kumit alaspäin, ajokelejä näyttää tänä kesänä piisaavan.

    Äänestä

  • Puitteet ja tunnelma ovat Ponussa olleet aina kohdallaan. Kiteen kerho järjestää iloiset karjalaiset kokoontumiset ammattitaidolla ja hyväällä hengellä! Valitettavasti en tänä vuonna päässyt mukaan. Veteraanissa en ole koskaan käynyt, enkä siten kuulopuheita kommentoikaan tyyliin: "tietojeni mukaan".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lady32 kirjoitti:

Onko Lahdesta kukaan menossa Kesälahdelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu