Suomikuva Turkissa, Turkkikuva Suomessa

*ihmettelevä*

Turkki-palstalla kirjoitetaan juopottelevien "finmatkattarien" antavan huonon kuvan suomalaisista ja pilaavan koko kansan maineen.
Itselläni rajoittunut kuva Turkista on muodostunut parin lomamatkan perusteella: suomalaisia vakuutusyhtiöitä huijjaavan lääkäriaseman, räkyttävien basaarikauppiaitten, ahdistelevien rantapoikien ja varastelevien hotellisiivoojien perusteella. Eipä juuri kehumista.

13

3750

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin

      Siis parin lomamatkan perusteella teet päätelmäsi maasta ja sen 70 miljoonaisesta kansasta? Sanoisin, että et sinä vielä ole edes käynyt Turkissa eikä sinulla ole mitään mahdollisuuksia edes arvioida minkälainen maa Turkki on.

      • Lomamatkojen

        lisäksi kannattaa seurata uutisista ja ihmisoikeusjärjestöjen raporteista mitä siellä "70 miljoonan"ihmisen maan itä-osissa ja maaseudulla tapahtuu. Todella karmeaa luettavaa...

      • *ihmettelevä*

        on tainnut mokata pahemman kerran poistaessaan välittämästi viestejä joissa on ollut asianomaisten varoituksia lomarysien hotellihenkilökuntien epärehellisyydestä. Kyllähän nuo päivän uutiset varoitukset jälleen kerran todeksi osoittivat.

    • EN siedä

      Jos sinua on huojannut lääkäriasema Turkissa mikset tehnyt asiasta rikosilmoitusta?Heidän toimilupansa olisi ollut sillä selvä. yhteistyösopimus olisi loppunut ja huijaus olisi saanut rangaistuksensa.
      Samoin jos siivoojat ovat varastaneet jotain omaisuudestasi mikset tehnyt kahta asiaa.Ilmoittanut hotellin johdolle asiasta ja tehnyt rikosilmoitusta?Olivathan arvotavarasi tallelokerossa?Näinhän menettelet kotimaassakin.
      Annoitko aihetta rantapojille kaytökselläsi? Räkyttävät basaarikauppiaat voi jättää omaan arvoonsa.

      • *ihmettelevä*

        Kuten viestissä mainittiin ei huijattu mua vaan ylihinnoitellun, osittain sepitetyn laskun maksoi vakuutusyhtiö.
        Tein hävinneestä tavarasta ilmoituksen hotellin johtajalle ja siinä kaikki, sama kuin puhuisi seinille. Tuollaisessa korruptoituneessa maassa tuskin poliisia kiinnostaa jonkun turistin valitukset.
        Jos lähtisin vielä takaisin Turkkiin (jota en varmasti tee) valitsisin ehdottomasti suomalaisen matkanjärjestäjän.
        On se joidenkin näköjään hankala uskoa, mutta myös Turkissa on nykyään varkaita.

      • Gıcık
        *ihmettelevä* kirjoitti:

        Turkissa on varkaita suomessa ei ole niinkö.. :)
        ota pää hieakkasta pois ja katso ympäri kävi vahav netti surfailamaan oikeus ministeriön sivun. yks vinki verta suomessa oleva asukkaitta oleva riikollisen märä (varkaita) ja katso sitten Turkkin.. tai jos sulle on joku tuttua joku päivä katso ostoskeskuksen (joku) turva kameran... sinun kirjoittama viestit todista että olet junti olisko tota jos minä kirjoitaan kaikki suomalaiset junti ei vaan sinä :)

      • hjuva Mehmet
        Gıcık kirjoitti:

        Ja kerro YKSI, siis edes YKSI tapaus, jossa Suomalaisessa hotellissa on ryöstetty suuri joukko turisteja heidän nukkuessaan.

        Ei kertaakaan. EIkä tuollaista tapahdu kuin Turkin kaltaisissa köyhissä paskamaissa.

      • gıcık
        hjuva Mehmet kirjoitti:

        Ja kerro YKSI, siis edes YKSI tapaus, jossa Suomalaisessa hotellissa on ryöstetty suuri joukko turisteja heidän nukkuessaan.

        Ei kertaakaan. EIkä tuollaista tapahdu kuin Turkin kaltaisissa köyhissä paskamaissa.

        Vitun junti mitä se tiet omasta maasta muuta kuin vain juoppot. 3-4 televisio kanava 5 miljona juoppa. tiesitkö turkissa on kansanvälinen televisio kanava reilu 170 ja paikallinen reilu 1000 turkissa yksi firman budjetti enäämän kuin soumen maan koko budjetti jos EU ei auttais suomen kaikki kuole ilmaan ruoka sen takia että suomen kansa vanha ja reilu puolet alkholisti tai invalidi.

      • ja vasta kusumukseen
        gıcık kirjoitti:

        Montako kertaa suomalaisessa hotellissa on huumattu iso ruhma turisteja ja ruostettu?

        Ei kertaakaan. Lompakkoja viedään ja senkin tekevät ulkomaalaiset. KÖYHÄT, TODENNÄKÖISESTI TURKKILAISET taskuvarkaat.

        Suomi on maailman kymmenen rikkaimman maan jouossa BKT/per capita. Monesko on keppikerjäläinen köyhä paska Turkki? Pääseekö edes sadan parhaan joukkoon. Sano yksi Turkkilainen yritys joka on Nokiaa isompi?Mikä on Turkilaisen koulutustaso, mikä on kielitaito?

        Turkissa tehdään 1000 kunniamurhaa vuodessa. Vittu miä säälittävä alkeellinen barbaria.

      • Gıcık
        ja vasta kusumukseen kirjoitti:

        varmaan olet työtön rahaton onneton juoppo perheste ei voi mitä olet idiot

      • Gıcık
        ja vasta kusumukseen kirjoitti:

        Montako kertaa suomalaisessa hotellissa on huumattu iso ruhma turisteja ja ruostettu?

        Ei kertaakaan. Lompakkoja viedään ja senkin tekevät ulkomaalaiset. KÖYHÄT, TODENNÄKÖISESTI TURKKILAISET taskuvarkaat.

        Suomi on maailman kymmenen rikkaimman maan jouossa BKT/per capita. Monesko on keppikerjäläinen köyhä paska Turkki? Pääseekö edes sadan parhaan joukkoon. Sano yksi Turkkilainen yritys joka on Nokiaa isompi?Mikä on Turkilaisen koulutustaso, mikä on kielitaito?

        Turkissa tehdään 1000 kunniamurhaa vuodessa. Vittu miä säälittävä alkeellinen barbaria.

        1000 kunnia murha miksi me ei ole kuulu
        1. Turkkilaissia kulturrisa ei ole kunnia murha vaan kurdit teke sen
        2. 1000 nauretteva
        3. suomi mailmaan 10 parhan joukkon sen takia ihmiset kerävät helsingin rautatie asemalla roskikselta ruoka.
        5. Ja olemme ylpeä ette olemme barbari :)
        6. Vittun eusta :)

      • hyvä vaan

        "Rangaistusten koventaminen ei ole vähentänyt niin sanottujen kunniamurhien ja verikostojen määrää Turkissa, kertoo tuore tilasto.

        Poliisin laskelmien mukaan noin 1 200 turkkilaista on saanut surmansa kunniamurhan tai verikoston uhrina kuuden viime vuoden aikana. Uhreista reilut 700 oli miehiä ja vajaat 500 naisia. Tekijöiksi epäillyistä valtaosa on miehiä. Poliisin mukaan suurin osa uhreista ja epäillyistä oli kotoisin Itä- ja Kaakkois-Turkin alueilta, jotka ovat valtaosin kurdien asuttamia.

        Kunniamurhalla tarkoitetaan perheen maineen varjelemiseksi tehtyä surmatyötä. Niissä on usein kyse siitä, että naisuhrin omat perheenjäsenet epäilevät tätä esimerkiksi avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Sukujen välisiä verikostoja taas synnyttävät monesti veloista tai tonttiriidoista syntyneet kaunat.

        EU on painostanut jäseneksi pyrkivää Turkkia parantamaan naisten oikeuksia. Hallitus onkin koventanut rangaistuksia kunniamurhista ja verikostosta, joista voidaan nykyisin tuomita elinkautiseen vankeuteen.

        Mielipidekyselyjen mukaan kunnian vuoksi surmaaminen on kuitenkin huomattavan hyväksyttyä varsinkin Turkin maalaisväestön keskuudessa.

        STT"

      • ailton
        *ihmettelevä* kirjoitti:

        Kuten viestissä mainittiin ei huijattu mua vaan ylihinnoitellun, osittain sepitetyn laskun maksoi vakuutusyhtiö.
        Tein hävinneestä tavarasta ilmoituksen hotellin johtajalle ja siinä kaikki, sama kuin puhuisi seinille. Tuollaisessa korruptoituneessa maassa tuskin poliisia kiinnostaa jonkun turistin valitukset.
        Jos lähtisin vielä takaisin Turkkiin (jota en varmasti tee) valitsisin ehdottomasti suomalaisen matkanjärjestäjän.
        On se joidenkin näköjään hankala uskoa, mutta myös Turkissa on nykyään varkaita.

        Tuollaisessa korruptoituneessa maassa tuskin poliisia kiinnostaa jonkun turistin valitukset.
        '' jos olet turisti niin sulla on peremmat mahdollisuudet kuin tavallisella pulliaisella turkissa sen voin sanoa..:D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      93
      1487
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1013
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      896
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      672
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      13
      672
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe