Oletko kokenut suuntautumistasi ongelmaksi omalla alallasi / työpaikallasi, jos olet ulkona kaapista ja kerrotko töissä asiasta? Ja onko ylipäätään aloja, joilla siitä kannattaa nykymaailmassakin pysyä hiljempaa?
Minusta tuntuisi kauhealta että vielä nykypäivänä voisi olla merkitystä työntekijän henkilökohtaisella suuntautumisella ja ihmissuhteilla, mutta kai sitäkin vielä tapahtuu? :/
Minusta tuntuisi kauhealta että vielä nykypäivänä voisi olla merkitystä työntekijän henkilökohtaisella suuntautumisella ja ihmissuhteilla, mutta kai sitäkin vielä tapahtuu? :/
Vastaukset 20
Vanhimmat
nykyaikaa, että kirves heiluu ja ihmisten suhtautuminen muuttuu, jos rynnistelet sieltä kaapista rytinällä ulos tai vaikka vähän varovaisemminkin. Omakin suhtautuminen toisiin muuttuu ikävä kyllä, kun huomaa mikä "tartuntatauti" itseen on iskenyt, sitä jää eräänlaiseen kuplaan ja tapahtuupa vielä selkeää hiillostamista ulos työpaikastakin. Ei se keskiaika vielä niin kaukana ole ja aito luolamies/nainen löytyy vielä monen sivistyneen ulkokuoren takaa.
On paljonkin aloja, joilla työskentelevänä kannattaa erittäin tarkkaan harkita, kertooko työtovereille avoimesti suuntautumisestaan. Tällaisia ovat esimerkiksi ne työpaikat, joissa odotetaan moitteetonta, nuhteetonta, "normaalia" ja esikuvallista käytöstä. Vaikkapa kirkon palveluksessa tai opetusalalla. Ihmiset ovat lopulta tuollaisissa työpaikoissa kuitenkin niin konservatiivisia, että ulostulo voi aiheuttaa sinulla paljon tuskaa, enemmän kuin mitä siellä kaapissa lymyileminen koskaan voisi tuottaa.
Olen itsekin miettinyt tuhansia kertoja, miten asemani työyhteisössä muuttuisi ulostulosta. Olen niin monen kanssa aivan eri planeetoilla mitä tulee maailmankuvaan. Moni varmasti ajattelisi, ettei "vinoutunut" (bi, lesbo tai homo) henkilö yksinkertaisesti saisi työskennellä vaikkapa lasten tai nuorten kanssa. Tämä koskee erityisesti yhteisöä, jossa on yli 50- ja 60-vuotiaita jäseniä. Hehän ovat eläneet suurimman osan elämästään sellaista aikakautta, jolloin homous on luokiteltu sairaudeksi.
Oman suuntautumisen paljastamista kannattaa siis tosiaan miettiä, ellei se tunnu heti luontevalta. Et voi nimittäin enää koskaan vetää ilmoitustasi takaisin. Se voi saada aikaan enemmän vieroksuntaa kuin ymmärtämystä.
*huoh, vetää oven takaisin kiinni*
Tarkoitin äskeisessä viestissäni sitä, että yleinen mielipide tuollaisissa työyhteisöissä on hyvin tiukan yhdenmukaisuuden paineen alainen. Vaikka moni ehkä sisimmässään hyväksyy poikkeavuuden, niin sitä mielipidettä ei voi julkisesti ilmaista vaan kaikki ovat kuin yhteisestä sopimuksesta vinoviettisyyttä vastaan. Eli ryhmäkuri sanelee asenteen. Näin se usein menee. Valitettavasti!
niin totta!
Nimenomaan pienillä paikkakunnilla kannattaa naulata ovi kiinni sisäpuolelta,pistää vielä turvalukko ja heittää avain pois...
Toisaalta pienellä paikkakunnalla varsinkin ja miksei koko ahtaassa Suomessa jutut ja epäilykset kiertävät nopeasti, vaikkei avoimesti mitään tunnustaisikaan. Voisi ainakin kuvitella... :0 Järkyttävää - onko Suomi todella olevinaan moderni valtio?
..huoneen nurkkaan ja kietoutua verhoihin:)
Olen töissä päiväkodissa ja varmaan puolet tietää että olen naisen kanssa ja loput luultavasti arvanneet tai epäilevät. Ei ole vaikuttanut millään tavalla. En ole sen kummemmin tullut ulos kaapista, olen vain puhunut siipasta ja kun joku on kysynyt nimeä niin siinä vaiheessa on selvinnyt sukupuoli. Eli ehdin varmaan useamman kuukauden ola heterona ennen kun asia tuli esille. Aiheesta noin muuten olen keskustellut, toisein sanoen puolustellut homoja yhden vanhemman naistyöntekijän kanssa. Mä en voisi kuvitellakkaan olevani kaapissa. Mutta ei tarvetta julistaakkaan, puhun tyttöystävästäni samalla tavalla kun olen puhunut entisistä poikaystävistäni.
harvassa ne työpaikat, joissa voi olla täysin oma itsensä. En voisi kuvitellakaan kertovani työkavereilleni bi-taipumuksestani, eikä minun ole tarviskaan. Tämä on minun juttuni ja se ei minun työhöni eikä työkykyyni vaikuta - ainakaan haitallisesti;). Enhän tietystikään tiedä vaikka aavistelisivatkin jotakin, mutta epäilenpä. Ja mitä sitten.
Tämä uusi, minussa piillyt piirre ei ole ongelma, vähiten itselleni. Päinvastoin otan sen ylpeänä elämääni avartavana ja rikastuttavana osana; osana minua. Tällä en tarkoita ryhtyväni hyppimään "kukasta kukkaan", vaan mahdollisuutena kasvaa ihmisenä ymmärtämään esim. erilaisuutta ja yleensäkin ihmisyyttä.
Itse koen tällä hetkellä oloni tasapainoisemmaksi ja levollisemmaksi kuin koskaan ennen. Onhan tähän pääseminen vienytkin aikaa - taidan olla hidassytykkeinen:)
suustain.Työkaverit ovat myös ihmetelleet mikähän siihen on tullu. Ennen niin tiukkis ja kiree.Nykyään niin rauhallinen ja varma. Kukaan ei tiedä..vain minä...kyselevät mikä suhun on menny..en kerro,mut teille kerron..hyvin menee..;)
En todellakaan salaile bisseyttäni, enkä ole koskaan salaillutkaan. Mielestäni ei olisi mukavaa olla ns. kaapissa muille ihmisille. Jos joku on asiaa tiedustellut, olen suoraan sanonut, että näin on.
Työkaverini tietävät asiasta ja olen tehnyt sen heille harvinaisen selväksi. Kuten vanhemmillenikin. Työskentelen kaupan allalla sekä opiskelen ko. alaa. Eivätpä ole oikeastaan sanoneet juutaeikä jaata asiaan. Onhan kyseessä yksityiselämän sektoriin kuuluva juttu. Työkaverini on kertonut homoseksuaalisuudestaan, joten meitä on moneksi työpaikallani. Tulemme hyvin juttuun keskenämme ja hyväksymme erilaisuuden keskuudessamme.
Se on sitä nykyaikaa.
..olen työskennellyt/työskentelen edelleen lasten parissa. Olen tekemisissä siis myös lapsiperheiden kanssa. Enkä heiltäkään salaile mitään, jos puhun tyttöystävistäni tmv.
Jokaisella lapsella on oikeus saada yhteiskunnassa vallitseva kasvatus eli siis tämä heterosuuntautuneisuus, joten en halua antaa lapsille väärää kuvaa. Isompanhan jokainen valitsee itse! Että, eipä ole vahnemmilla mitään pelättävää, jos niin luulevat.
En ole duunissa tiedottanut suuntautumisestani, mutta en ole jaksanut/nähnyt aiheelliseksi salaillakaan. En tiedä, tietävätkö kaikki työkaverini bisseydestäni/että seurustelen naisen kanssa (luultavasti tietävät, koska liikun avoimesti tyttöystäväni kanssa ja puhun hänestä välillä myös töissä), mutta kaikki ne, joiden kanssa ylipäätään juttelen mistään henkilökohtaisemmasta, tietävät sen kyllä, ja myös tuntevat tyttöystäväni. Minusta olisi tukalaa olla joka päivä töissä ja "kavereita" ihmisten kanssa, joille en voi paljastaa olennaista puolta itsestäni enkä kertoa vapaasti elämästäni.
Minusta töissä tai elämässä ylipäätään ei tarvitse mitenkään dramaattisesti tulla ulos kaapista, vaan kuten muistakin yksityisasioista puhuttaessa kukin valitsee ne ihmiset, keille haluaa itsestään kertoa. Muut tietäkööt ja luulkoot mitä tahtovat.
En ole kohdannut mitään ongelmia enkä nurjaa suhtautumista työkaverieni taholta. Jos bisseyteni on joillekin ongelma, he eivät onneksi tee siitä minulle ongelmaa. Ahdasmielisiä ihmisiä löytyy kyllä kaikkialta ja kaikista ikäpolvista. Onneksi en ole juurikaan joutunut heidän ahdistelemakseen. Uskon, että valtaosalla ihmisistä ei ole mitään homoja/lesboja/bissejä vastaan, varsinkaan jos tutustuvat meihin. Ennakkoluuloja on, mutta ne hälvenevät, kun ihmiset huomaavat, että ollaan ihmisiä ihan siinä missä muutkin ja elellään tavallista elämää iloineen ja suruineen.
on minun työmaani, ja siellä saan rauhassa olla avoimesti bi, enkä ole syrjinnästä kärsinyt ollenkaan.
Mullen kävi niin, että viime viikon lauantaina suutelin erään naisen kanssa baarissa ja työkaveri (miespuolinen) näki tilanteen. Varsin kiinnostuneen oloisesti katteli ja seuraavana päivänä oli asiasta ihan ohimennen puhetta. Tämä on kyllä ihan huipputyökaveri, enkä usko, että tuosta suutelusta mitään suurta juttua koko työpaikalle tulee. Enkä haluakaan! Ehkä enemmänkin mietin (tai pelkään) sitä, miten tää mies minuun nyt suhtautuu kun tietää. Ensiviikolla töihin, siitähän sen näkee...
Olen bi ja opettaja, naimisissa.
No ainahan sen voi pistää piikkiin että kaikki nykyään pussailevat...:)
Onko muuten muita opetusalalla työskenteleviä, tietävätkö vanhemmat suuntautumisestasi ja hankaloittavatko asenteellaan työtä, vai mikä on tilanne?
Tuo oli hyvä:"...kaikki nykyään pussailevat":)) Täytyypä muistaa jos omalle kohdalle sattuisi joskus silminnäkijöitä ;)
Olen opetusalalla. Kukaan ei tiedä suuntautumisestani, eikä se mielestäni kenellekään kuulukaan. Olen ammattilainen eikä tällainen asia vaikuta missään määrin työhöni. Siviilielämäni tunteineen on omani.
Olen samaa mieltä, että opettajana tulisi saada pitää yksityiselämä omanaan. Kuitenkin Suomessa yhä vieläkin opettajiin on kohdistettu vanha heteroseksuaalinen oletusarvo aika pitkälti. Hyvä ettei kuitenkaan enää vanhapiika- ja nutturayhdistelmä... Taistelkaamme for our rights :)
Meillä on suhteellisen suuri yläkoulu, 45 opettajaa. Ei ole käynyt pienessä mielessäkään, että avoimesti julistaisin suuntaustani. Mielipiteitä on tuo 45 kpl ja suurin osa opettajakunnasta on kuitenkin kovin konservatiivisia. Jos joku "lähemmän piirin työtoveri" tietää, niin se tietää sitten minusta paljon enemmänkin, (ja tietysti päin vastoin) eikä näin ollen haittaa. Oikeastaan vain siskolleni olen sanonut ja mies tietysti tietää.
Vanhemmat ei tiedä eikä suurin osa ystävistänikään. Tosin en mitenkään peittele tai kainostele, uskon että vastaisin jos kysyttäisiin suoraan. Mut vielä ei ole kysytty...
Eri asia ovat sitten tietysti kouluyhteisön ja (varsinkin) pikkukaupungin juorut, ottaako kommentoidakseen sellaisia vai jättääkö asian ihmisten arvailtavaksi. Itse pitäisin kyllä tiukkaa linjaa mielelläni yksityiselämän suhteen.
Opetusalalla ollaan joo! Meillä keskimäärin aika iäkäs opettajakunta, joten eipä siellä kahvia juodessa muutenkaan paljon iltarillutteluista puhuta. Muutaman nuoremman kollegan kanssa tosin hiprakassa pikkujouluissa on mietitty, että pakkohan meistä jonkun on olla vinoviettinen, ihan jo tilastoittenkin mukaan;-)
En ole avoimesti kertonut viehtymyksestäni, mutta juttelen aika avoimesti asioista, jotka sivuavat aihetta. Ja kovin ovat kulmakarvat lupaavasti kohoilleet sohvaryhmässä istuvilla kuulijoilla. Meillä opehuoneessa kun vakiojuttuna on se iänikuinen marina: "luokassa pitää ottaa pipo pois päästä", "taas on poltettu tupakkia välitunnilla!" ja "luvattomat poissaolot pitää selvittää" *huokaus*
Meillä siis porukka pinnaltaan erittäin standardikonservatiivista, mutta eiköhän siellä pinnan alla piile monenlaisia ajatuksia.
Myös opiskelijoille oon salakavalasti ujuttanut opetuksen sekaan ajatuksia siitä, miten toista tulee aina kunnioittaa, vaikka hän olisikin erilainen.
Edelleen elää opetusalalla työskentelevistä se malli, että neitsytäiti pitäisi olla. Ei mitään siviilielämää, nukkumaan iltayhdeksältä, iltalukemisena Kalevalaa, harrastuksina sauvakävely ja kuorolaulu. Amen plottis!