Ei synnytystä

Mitä jos raskaus on peloittavaa ja synnytys aivan ylitsepääsemätön ajatuksenakin niin eikö lapsen saisi helpommallakin eli adoptoisi?Vai onko itsekästä ajatella näin.
91218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

adoption motiiveiksi. Niitä motiiveja puidaan kahden sosiaalityöntekijän kanssa vähintään puolen vuoden ajan adoptioneuvonnassa.

Äänestä

Ei mun mielestä synnytyspelon takia kannata adoptoida lasta,sillä synnytyspelon vuoksi voi saada sektion.Raskausaika puolestaan ei mielstäni ollut ollenkaan pelottavaa vaan ihanaa aikaa kun sai tuntea lapsen potkut ja vatsa kasvoi:)
Olen biologisen lapsen hankinnan kannalla sillä oma lapsi on aina oma.En tiedä voisinko rakastaa samalla tavalla adoptoitua lasta.

Äänestä
  • Olen toki kysellyt mahdollisuuksista,mielellään kokeillaan alateitse,pelko ei kuulemma ole kriteeri sektioon ja perään litania komplikaatioista,yksityisenä sektio maksaa noin 1000 euroa jonka mielelläni maksan jos ei muuten saa mutta pelkään raskausaikaa ja ikää kun on kohta 40,niin kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen niin oman kuin lapsen terveyteen liittyvää.Ja tuleeko edes raskaaksi ja kuinka monta vuotta kannattaa yrittää.

    Äänestä

  • tua kirjoitti:

    Olen toki kysellyt mahdollisuuksista,mielellään kokeillaan alateitse,pelko ei kuulemma ole kriteeri sektioon ja perään litania komplikaatioista,yksityisenä sektio maksaa noin 1000 euroa jonka mielelläni maksan jos ei muuten saa mutta pelkään raskausaikaa ja ikää kun on kohta 40,niin kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen niin oman kuin lapsen terveyteen liittyvää.Ja tuleeko edes raskaaksi ja kuinka monta vuotta kannattaa yrittää.

    Sektion pelkän synnytyspelon takia.Kyllähän siinä kävin synnytyspelkoryhmässä ja lääkärille perustelin asiani,mutta lopulta sektion sain. Turhaan mietit että olet "vanha" synnyttämään tai mahdollisia komplikaatioita.Kai niitä voi tulla kaiken ikäisille.Ja mieti kuinka moni julkkiskin on pyörättänyt vauvan sinun iässäsi (Arja Koriseva raskaana, Kirsi Salo )jne.

    Äänestä

  • on oma lapsi!!! Ei perheeseen syntynyt vaan siihen liittynyt ja aina oma lapsi.
    Mutta olet oikeassa, adoptio ei sovi kaikille, kaikki eivtä pysty kiintymään edes puolisonsa lapseen, heille lapsi on oma vain itse synnytettynä ja siitettynä.

    Olet oikeassamyös siinä, että en usko raskauden ja synnytyksen pelon olevan riittäviä motiiveja adoptioon.

    Äänestä

  • aivan yhtä paljon adoptiolasta,vuosia lapsettomuushoidoissa käyneenä,riutunutja köyhtynyt niiden seurauksena.Adoptiovauvan saaminen vasta onnea onkin,tosin ei se sovi niille ,jotka omistavat täydelliset solut ja geenit.

    Äänestä

Mitä sitten jos pelkää ja on huolissaan itsestään,eikö se ole ihan tervettä.Minkälaisia kriteerejä pitää tulevien vanhempien täyttä että saisi adoptoida lapsen,kysytäänkö kelpoisuutta silloin kun tulee biologisia lapsia?Joskus tuntuu että siihenkin pitäisi olla joku kaavake.
Ja ei kai lapsettomuus todistusta tarvita enään?
Itse tiedät minkä kestät ja mitä et.Onnea.

Äänestä

adoptio on käsittääkseni pitkä ja kallis prosessi ja adoptiovanhempien on täytettävä tiukat kriteerit...

Äänestä

adoptoida! Myös se riittää syyksi, että et halua tehdä biolasta, vaan haluat adoptoida!
Tervetuloa joukkoon!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tua kirjoitti:

Mitä jos raskaus on peloittavaa ja synnytys aivan ylitsepääsemätön ajatuksenakin niin eikö lapsen saisi helpommallakin eli adoptoisi?Vai onko itsekästä ajatella näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu